28.12.2017

Pikainen teksti joulusta



Muksuna täydellinen joulu oli sellainen kun lähettiin perheen kanssa lappiin, käytiin äidin kanssa varastamassa lähimetsästä saksien ja puukon kanssa pieni kuusennäre, isän vanhemmat oli matkassa mukana, mummo huolehti että joulupöydässä oli kaikkea ja kakku, sai lahjaksi paljon suklaata ja sai katsoa telkusta kivoja ohjelmia. Lapsena sitä ei ollenkaan huomannut, kuinka paljon työtä se joulu vaatii.

Nyt "aikuisena" täydellinen joulu on sellainen kun lähdetään parhaan kaverin kanssa mökille, käydään kuusivarkaissa sahan kanssa, ollaan ihan kaksin, ollaan molemmat hankittu ihan simona ruokaa ja vähän kaikkea ekstraa, saa muutaman kivan lahjan rakkaimmilta ystäviltä ja voi pelata simsiä kaikkien jouluohjelmien pyöriessä taustalla. Ja kaikki se, ilman minkäänlaista joulustressiä tai pakkoa siitä olisi tehtävä mitään muuta kuin syötä, juoda ja nukkua.

Se juuri tässäkin joulussa oli parasta. Että ei tarvinnut tehdä mitään. Kaikki mitä tehtiin, tehtiin siksi että haluttiin ja juuri silloin kun siltä sattui tuntumaan. Jos ei ollut nälkä kolmelta, syötiin silloin yhdeksältä kun oli oikeasti nälkä. Lahjat avattiin vasta kun maltettiin ja saunaankin mentiin heti aamupalan jälkeen. 

Olen hyvin kiitollinen siitä että olen saanut viettää tuota täydellistä joulua nyt jo kahtena vuonna ystäväni Sinin kanssa. Meillä molemmilla on ollut raskas ja kiireinen syksy, joten rauhallinen ja hyvin laiska joulu tuli molemmille tarpeeseen. 

Hyviä välipäiviä rakkaat! Levätkää ja syökää vielä vähän kinkkua ja suklaata!
Ja meillle jotka olemme pakahtua joulunjälkeiseen kiireeseen; Tsemppiä, pian se uusi vuosi tulee ja kaikki alkaa taas alusta!

KUVAT: Instagram @sanevaliheikki
FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti