14.12.2017

Pyydä suoraan




Olen viime aikoina paljon pohtinut sitä, että onko totta että "sitä saa mitä tilaa". Voisiko todella olla niin että kun avoimesti myöntää mitä tahtoo, sen saavuttaminen on askelta lähempänä? Tietystikään elämä ei ole ihan niin yksinkertainen että tähdeltä toivomalla kaikki toiveet toteutuisi. Se on Pinokkion juttuja.

Mutta ehkä se toimisi hieman yksinkertaisemmissa ja konkreettisimmissa kysymyksissä. Kuten esimerkiksi; välillä on turhauttavaa kuunnella ihmisiä, jotka odottavat toisen ihmisen käyttäytyvän heitä kohtaan tietyllä tavalla tai toimivan jollakin tavalla ja loukkaantuu siitä kun näin ei käy. Jokainen meistä on yksilö, eikä kukaan voi olettaa kenenkään ymmärtävän sanattomia toiveita siitä miten asiat tulisi tehdä. Ehkä "sitä saa mitä tilaa" toimisi ihmissuhteissa. Jos sanoisi toiselle suoraan mitä tahtoo ja odottaa, toisella voisi olla realistisemmat mahdollisuudet tehdä niin.

Tiedän itse odottavani ihmisten tekevän asioita kuin taikaiskusta ja välillä petyn pahasti siihen etteivät muut vastaa odotuksiani. Tajuan voivani syyttää vain itseäni siitä etten ole sanonut suoraan, tai edes vihjannut siitä mitä tahdon. Kukaan ei ole ajatusten lukija. On helpompaa mennä puoliväliin vastaan ja siten auttaa oman toiveensa toteutumista. Kutsua kylään ihmisiä joita tahtoo nähdä, jutella niille joiden kuulumisia tahtoo kuulla, pyytää anteeksi niiltä joiden kanssa tahtoo tehdä rauhan ja rakastaa avoimesti niitä joiden rakkautta kaipaa.

Voisiko se olla niin yksinkertaista?

Vai olenko itselleni valehteleva Pinokkio metrin mittaisen nenän kera?


KUVAT: Instagram @sanevaliheikki
FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti