21.11.2016

Sisustushaaveita

sisustus ajatus.png

sisustusvihreä.png

Avaan asunnon oven, heitän laukun eteisen lattialle, ripustan takin koukkuun ja potkaisen kengät kenkätelineen eteen lattialle. Sytytän asuntoni valot, istahdan olohuoneen lattialle pehmeälle karvamatolle, käynnistän valkoisen tv-tason alahyllyltä läppärin. Pistän Spotifysta soimaan musiikkia. Nousen ylös. Vedän kuvioidut verhot ikkunan eteen. Sytytän kynttilät tarjotinpöydän päällä. Viskaisen ison tyynyn nojatuolilta sohvalle, nappaan kirjan hyllyltä ja istahdan nojatuoliin. Levitän selkänojalta jalkojeni päälle viltin ja alan lukemaan kirjaa.
Yllä on kuvaus unelmieni kotiintulosta töiden jälkeen. Pienet yksityiskohdat vaativat vielä hiomista, kuten se minkä värinen tyyny on, miten verhot on kuvioitu tai millainen viltti peittää jalkojani. Ylläolevat kollaasit kuvaavat tällä hetkellä päässäni pyöriviä suunnitelmia. En malta odottaa että kuu vaihtuu, tulee veronpalautukset ja pääsen oikeasti sisustamaan uutta asuntoani.
Olen haaveillut värikkäämmästä ja persoonallisemmasta sisustuksesta. Edellinen asuntoni oli todella valkoinen ja kliininen. Varsinkin keltainen nojatuoli on todella iso päähänpinttymä ollut jo useamman vuoden. Ehkä nyt aika on kypsä väreille ja elävämmälle sisustukselle.
Tällä hetkellä asunto on vielä kovin alaston, beige ja väritön. Kaikki asunnossa on oikeastaan kompromissia, puoliväliä ja kesken. Ainoastaan makuuhuone on jokseenkin sellainen kuin millaiseksi se saa jäädäkin. Matto vain puuttuu. Muuten sitten onkin tehtävä paljon päätöksiä ja hankintoja. 
Niitä odotellessa.
Ihanaa alkuviikkoa!

Puspus,
Sane

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti