Muut kirjoittelee blogipostauksia vuoden lemppariasuistaan. Mä ajattelin kirjoittaa postauksen mun lempparihetkistä vuodessa 2016.
- Tammikuussa sain päähäni selata Argentiinan työpaikkailmoituksia ihan vain huvikseni. Silloin selatessani päähäni pälkähti, että voisin lähteä au pairiksi. Se hetki kun tajusin sen oikeasti olevan mahdollista, oli todella voimaannuttava. Olin ollut jo useita kuukausia työttömänä ja ulkomailla asuminen oli pitkä aikainen haaveeni. En ikinä unohda sitä adrenaliinipurkausta, joka tuli kun pääsin kirjautumaan Aupairworld-sivustolle ja selailemaan maita ja perheitä.
- Helmikuussa makasin ystäväni kanssa aamuyöstä kämppäni lattialla. Puhuimme useita tunteja ja sanoimme paljon sellaista, jota ei koskaan aiemmin ollut tullut sanottua. Se on varmasti maailman paras tunne, kun voi olla toisen seurassa täysin avoin ja sanoa kaiken mikä mieltä painaa, ja se kun toinen tekee samoin. Kun luulee tietävänsä tismalleen mitä toinen ajattelee ja tuntuu kuin toinenkin voisi kuulla omat ajatukset.
- Maaliskuuta leimasi pitkälti lähtöni Britteihin ja sieltä paras muisto on mun läksiäiset. Mun läksiäisiä vietettiin mun lähes tyhjässä asunnossa ja pelasimme kavereiden kanssa True American -juomapeliä (tuttu sarjasta New Girl). Mä olen aina digannut sairaasti juomapeleistä ja leikkimisestä ylipäätään. Oli niin hauskaa että kaikki paikalla olleet lähti siihen tosi hyvin messiin, vaikka säännöt olikin aika monimutkaiset.
- Ikimuistoisinta huhtikuussa oli mun ensimmäinen yö host-perheeni luona. Koko ajomatka väärällä puolella tietä oli saanut mut pökerryksiin, sitten vielä saapuminen uuteen kotiin ja hirvittävä määrä vieraita ihmisiä. Oma huoneeni oli mulle pieni turvasatama. Muistan kuinka väsynyt olin kun vihdoin pääsin kylmiin, kosteisiin lakanoihin nukkumaan. Muistan myös sen kun sammutettuani valot, näin hämärässä ison hämähäkin laskeutuvan katosta mun vatsalle. Oli hirveän vaikeaa olla kiljumatta. Hämähäkkiä ei koskaan löytynyt ja olin varma etten nukkuisi koko yönä. Nukuin kuitenkin.
- Toukokuussa host-poikieni musiikinmaikka / my best friend in England Colin vei mut ja pari muuta au pair -tyttöä yölliselle seikkailuajelulle. Colin ajoi pienellä Ford Ka:llaan pikkuteitä ja sai mutkin ihan sekaisin kartasta. Oli aamuyö ja saavuimme pimeässä suuren linnan pihaan. Valaistu vanha linna oli henkeäsalpaava keskellä pimeää yötä.
- Palasin Suomeen henkisesti hajalla ja masentuneena. Kesäkuulta mieleen on jäänyt erityisesti se, miten hyvin sekä vanhat että uudet ystäväni jaksoivat kuunnella mua, raahata mua mukanaan juhliin ja piristää mua joka käänteessä. Mieleen tulee heti paljubileet ja juhannus, jotka molemmat olivat ikimuistuisia öitä.
- Jyväskylän rallit olivat heinäkuun lopussa. Huh. Bemarimies, bodarimies, Pastori ja Mannerheim.
- Elokuussa pesiskesä huipentui finaaleihin ja meidän joukkue voittu Ö-luokan pronssia. Meillä oli todella hauska joukkue ja oli niin kiva päästä vuosien jälkeen pelaamaan ihan oikeita pelejäkin. Mulle viime kesä jäi mieleen nimenomaan pesiskesänä.
- Syyskuussa kuvioihin tuli uusi työpaikka ja se käänsi koko elämän ympäri. Lokakuussa tuli uusi asunto ja muutto uuteen kaupunkiin. Se teki todella hyvää ja vaikka kuinka paljon saan kuunnella (toki ihan ansaittua) kuittailua Riihimäestä, on tämä mulle juuri nyt ihan paras paikka asua. Saa hieman uutta kulmaa elämään ja etäisyyttä entiseen.
- Marraskuu meni ohi ihan hujauskessa, mutta sieltä paras hetki oli kun kävin pitkästä aikaa Kouvolassa katsomassa vanhoja kotikulmia ja vanhoja lempibaareja.
- Joulukuussa parasta on ollut se, että siihen on kuulunut niin paljon ihmisiä. Olen todella onnellinen siitä että mun elämässäni on niin paljon ihmisiä joiden kanssa olo on luontevaa ja joiden kanssa on helppo pitää hauskaa. Olen myös hyvin onnellinen siitä, että alan tuntea oloni taas sinuiksi itseni ja elämäni kanssa. Jotenkin on sellainen olo, että olen taas enemmän oma itseni. Ja mikä olisikaan sen parempi lähtökohta uudelle vuodelle?
Puspus,
Sane
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti