17.1.2017

Luota tunteeseen

IMG_3255.JPG

Olen nyt liian usein kuullut ystäväpiirissäni syytöksiä ja kyseenalaistamista tunteisiin liittyen. "Oletko varma että tunnet noin", "tunnetko noin vain siksi että olet yksinäinen", "onko mulla oikeus tehdä näin vaikken tiedä kuinka kauan musta tuntuu tältä", "etkö usko että toi tunne on ohimenevää" ja niin edelleen.
Jokaisella on oikeus tuntea se mitä tuntee. Piste. Se, mistä tunne aiheutuu tai onko se kestävää, on toissijaista sille että se tunne on olemassa. Jokainen tunne on etuoikeus, sillä jokainen tunne on meille suuntaviiva. Tunteillehan ihmiset pitkälti rakentavat itseään ja elämäänsä. Tunteisiin myös oleellisesti kuuluu se, ettei niiden kestosta voi tietää.
Kukaan ei voi tietää milloin tunne kääntyy. Sen vuoksi se, että jättäisi tarttumatta johonkin tilaisuuteen tai tutustumatta paremmin johonkuhun ihmiseen vain siksi että ei tiedä tunteensa kestosta, on hölmöä. Kukaan ei voi taata tuntevansa aina samoin. Pääasia on se, että siltä tuntuu juuri nyt. Pääasia on haluta luottaa siihen tunteeseen ja toimia sen mukaan.
Ja jos omiin tunteisiinsa ei voi luottaa, niin mihin sitten?
Itse olen taipuvainen ajattelemaan että tunteeni ovat minä ja minä olen tunteeni. Ilman tunteitani en ole mitään. Tunteeni ja niistä aiheutuva toiminta ovat tuoneet mut siihen missä olen nyt ja tunteet ovat ne mitkä ohjaavat mua tästä eteenpäin. Jos yhtäkkiä päättäisin lopettaa tunteideni kuuntelun, kyseenalaistamaan jatkuvasti niiden oikeellisuutta ja kapinoimaan niitä vastaan, mikä minua ajaisi eteenpäin? Pelko. Kuulostaako se paremmalta matkaoppaalta?
Mielestäni tunteidensa tukehduttaminen tai niiden käskyjen noudattamatta jättäminen vain siksi ettei niiden alkuperästä tai kestävyydestä voi olla varma, on yhtä hölmöä kuin lähtisi pimeässä kävelemään tien vartta ilman ainoatakaan heijastinta tai taskulamppua. Toki tunteitaan saa ja pitää tutkia ja kyseenalaistaa. Niistä pitää olla rehellinen itselleen ja muille. Ole rohkea ja kuuntele tunteitasi, toimi niiden mukaan ja ole aina rehellinen niistä muille; sen parempaa neuvoa en voi antaa.

Puspus,
Sane

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti