Moikka! Tänään muhun iski kunnolla valkoisen ruudun ahdistus. Normaalisti mun blogipostaukset syntyy niin, että pari päivää etukäteen pyörittelen mielessäni jotain aihetta, kyselen siihen Viiviltä ajatuksia, teen vähän taustatutkimusta, sitten avaan tämän valkoisen tekstikentän ja päädyn kirjoittamaan tekstini ajatuksenvirta-tekniikalla jostain aivan muusta. Yleensä katson lopputulosta jälkeenpäin ja tuumaan että näin oli parempi.
Tänään multa puuttui tuo tausta-aihe ja se kai oli osanaan vaikuttamassa siihen, ettei sen korvaavaa ideaa myöskään puskenut pinnalle. Päätin olla ottamatta tästä hirveää painetta itselleni, sillä tänään on muutenkin hieman liian jännittävä päivä. Lisäksi silloin kun suunnittelin tämän, että postaan tiistaisin ja torstaisin, suunnittelin tämän tiistain kevyempien tekstien päiväksi ja torstain sellaiseksi ajatuksellisemmaksi päiväksi. Hetken tuumin julkaisevani teille Aikuisten ystäväkirjan. mutta jotenkin sekin tuntui typerältä. Toivottavasti saatte tästä jotain irti.
Huomenna sitten alkaa jo helmikuu. Vielä hetki sitten olin shokissa siitä, että kokonainen kuu on vierähtänyt kuin huomaamatta. Vastahan niitä raketteja ammuttiin, vai mitä? No ei ihan niinkään. Tähän kuuhun onkin mahtunut paljon kaikenlaista; on ollut mökkireissua Viivin kanssa, kuvauspäivää Nunun kanssa ja Jossu tuli mun luokse vihdoin kokonaiseksi viikonlopuksi. Lisäksi ollaan Tarun kanssa käyty luistelemassa ja matkaani on liittynyt pari uuttakin tuttavuutta tässä kuussa. Olen taas innostunut liikkumaan ja syönyt paremmin. Olen siitä hyvin ylpeä.
Helmikuu on varmasti myös todella hyvä kuukausi, sillä kalenteri on ainakin täynnä menoa. Se yleensä viittaa hyvään. Jo heti huomenna kuu starttaa Tupperware-kutsuilla ja viikonloppuna vaihdetaan kipot kuppeihin ja lisätään kahvin sekaan jotain vahvempaa. Helmikuun toiselle viikonlopulle olen varannut ystävälleni Viiville yllätyksen, josta varmasti tulee juttua myös blogin puolelle. Jee!
Mutta nyt pistän koneen kii ja menen suihkuun!
Moimoi,
Sane
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti