Jonkin aikaa olen tutkinut itämaisia uskontoja ja olen ihastunut erityisesti buddhalaisuuteen. Itämaisissa uskonnoissa minuun vetoaa erityisesti tasapainoajattelu. Se, että nähdään elämä ja yksittäiset asiat siinä kokonaisuutena, hyväksyen hyvät ja huonot puolet. Siinä minä haluaisin kehittyä.
Niin kovin usein tulee suljettua silmänsä jommalta kummalta puolelta. Usein tulee vaikeuden tullen unohdettua, että jokaisessa ikävässä asiassa on aina JOTAKIN hyvää. Jokaisella pilvellä on aina hopeareunus. Ja vaikka sen reunuksen näkisikin, ei sitä muista sillä hetkellä arvostaa. Sama tapahtuu myös päinvastaisesti. Kun menee todella hyvin, unohtaa ajatella sitä mikä on ikävää. Esimerkiksi mahtavan pesäpallomatsin jälkeen saattaa olla vielä niin pelihuumassa, että unohtaa venytellä ja saa sitten maksaa siitä kahden päivän lihasjumeilla.
Onneksi tässä asiassa on helppo kehittyä ja tapoja on monenlaisia. Alkuun on ollut turhauttavaa yrittää löytää niitä vastapainoja keinulaudan toiseen päähän, mutta yllättävänkin nopeasti se on alkanut tulla itsestään. Oikeastaan olen huomannut sen tasapainon olevan siellä aina ja ehkä arvokkain huomioni on ollut se, että sitä kiikkulautaa tulee itse painettua väärään suuntaan; ohjattua liukuun. Hävettävän usein itse pahennan omaa ärsyyntymistäni tai alakuloisuuttani kokoamalla siihen vitutuksen kokoon lisää tavaraa. Virhe.
Tämän huomion arvokkuus kuitenkin muodostuu siitä toisesta puolesta. Jos omaa kiikkulautaa voi keinuttaa pahaan, niin varmasti sitä voi keinuttaa myös hyvään päin. Tasapainon löytäminen on aina kiinni omasta halusta yrittää tasapainoilla. Tuntuu jotenkin naurettavalta kirjoittaa jostain näin itsestään selvästä asiasta, mutta itselleni on ollut haaste oppia siihen että ei itse lyttää sitä hyvää ajatusta kiukun hetkellä. Kun autoni nyt on ollut pidemmän aikaa käyttökelvoton, olen "joutunut" fillaroimaan ja kävelemään töihin miltei joka päivä, ja sekös on ärsyttänyt. Olen kitissyt, valittanut ja inhonnut sitä kunnes yksi päivä töistä kotiin vastatuuleen polkiessani hokasin että polkeminen on paljolti keventynyt. Hopeareunus hyökkäsi näkökenttään ja päätin kerrankin nähdä sen. Inhoamassani jutussa olikin yhtäkkiä paljon hyvää: ulkoilma, liikunta ja hyvä musiikki kuulokkeissa.
Parasta on se, että omaa tasapainoa voi kehittää ja henkinen, samoin kuin fyysinen, tasapainoilu tulee sitä helpommaksi mitä enemmän sitä tekee. Kuulemma. Minä ainakin aion jatkaa treenaamista :)
Ihanaa keskiviikkoa!
Pus,
Sane
KUVA: S-J Lespi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti