Elämän isompien päätösten kanssa usein hakee neuvoa joltain isommalta ja viisaammalta, joka osaisi tarjota jonkinlaista näkökulmaa siitä mitä olisi viisainta tehdä. Apua kysytään kavereilta, vanhemmilta ja allekirjoittanut kysyy apua epätoivoisimmillaan jopa netin kaikkitietävältä oraakkelilta. Avun ja neuvojen pyytäminen on kuitenkin täyttä huijausta, kun niitä neuvoja tulee kuitenkin aina kuunneltua oman suodattimen läpi. Kyllähän sinä itse tiedät mitä tahdot.
Jäätelötiskillä punnitset tarkkaan valintaasi. Vaihtoehtoja on tarjolla paljon. Mietit haluatko litran paketin, tuutin vai sittenkin mehujään. Makuvaihtoehtoja löytyy myös laidasta laitaan. Päätös on sielläkin välillä todella vaikea, mutta silti niissä asioissa ei tule ikinä soitettua kaverille neuvon tarpeessa, ei kysytä äidiltä eikä luoteta yliluonnollisiin voimiin. Jäätelöhyllyllä ongelman ratkaisee tuo lähes taianomainen kysymys "Mitä minä haluan?".
"Mitä minä haluan?" olisi se oikea kysymys isommissakin ongelmissa, mutta siihen taikakysymykseen liittyy useampi kompastuskivi. Ensinnäkin aina ei ole niin helppo myöntää itselleen mitä oikeasti haluaa, joskus sen myöntäminen vaatii sen että tuon kysymyksen esittää itselleen kymmeniäkin kertoja. Ja toiseksi vaatii hyvin suurta keskittymiskykyä että onnistuu ajattelemaan vain sitä mitä itse haluaa. Siihen kysymykseen kun on niin helppo liittää kysymyksiä "mitä mun pitäisi haluta?", "haluaisinko sittenkin..?" tai "onko oikein haluta?". Ja sehän se usein pahin kompastuskivi onkin; ettei uskalla avoimesti päättää itse napansa puolesta. Ja sitten tartutaankin jo puhelimeen tai oraakkelin ikiaikaiseen viisauteen.
Ei neuvojen kysymisessä sinänsä mitään väärää ole. En toki väitä niin, mutta se mitä väitän on että neuvot ovat useimmiten turhia. Turhia ne ovat siksi, että sisimmässäsi tiedät mitä tahdot. Et vain ole valmis myöntämään sitä. Sen sijaan kuuntelet neuvoja ja yrität mielessäsi kääntää ne palvelemaan omaa ajatustasi tai ryhdyt väittelemään neuvojan kanssa. Minä ainakin olen jo useampaan kertaan pistänyt välit poikki oraakkelin kanssa kun hänen neuvonsa eivät ole olleet mieleeni tai ne ovat olleet liian kryptisiä. Joskus olen jopa huijannut oraakkelin muuttamaan vastaustaan haluamakseni kysymällä saman kysymyksen usealla eri muotoilulla. Olen siis jo tiennyt mitä haluan, mutten ole kehdannut sitä myöntää. Siinä on se neuvojen arvo, ne auttavat sinua kirkastuttamaan sinulle mitä haluat.
Siksi neuvoa kysyessään kannattaa pitää mielessään se että neuvo on vain neuvo. Se ei ole käsky. Ja koska kukaan muu kuin sinä ei todella tiedä mitä haluat, ei sinun tarvitse kuunnella muita. Tenkkapoon hetkellä pidä mielessäsi kysymys "Mitä minä haluan?" ja hae apua vain selvittääksesi vastausta siihen kysymykseen, eikä kysymykseen mitä sinun pitäisi haluta.
Ihanaa torstaita!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti