7.12.2017

Se oikea hetki



Hei, siitä onkin jo aikaa kun viimeksi oltiin juttusissa. Aika vierähtää niin uskomattoman nopeasti näinä päivinä. Tekosyitä on listalla monia; töissä on ollut kiirettä, talven pimeys ei ole inspiroinut, arjessa ei ole ihmeempiä kuulumisia ja mieli on ollut vähän väsynyt kaikesta. Yksi lykätty kirjoitus venyi kahdeksi ja sitten viikoksi. Pian alkoi tuntua ettei mikään asia ollut tarpeeksi painavaa asiaa kirjoitettavaksi ja se blogin kirjoittaminen alkoi odottaa vain sitä oikeaa hetkeä.

Viimeisen kuukauden aikana olen suunnitellut töissä maaliskuisia messuja, jännitellyt tammikuussa loppuvaa työsopparia ja kehitellyt uusia suunnitelmia. Työ/harrastusrintamalla on myös uusia projekteja liikkeellä, joista varmasti tulen kertomaan lisää sitten kunhan asiat saadaan sellaiselle tolalle että niitä kehtaa julkisesti hehkutella. Mennyt kesä ja syksy olivat sosiaalisella saralla vähän hiljaisempaa aikaa. Sen tähden olen nyt keskittänyt voimiani parinkin isomman juhlan suunnitteluun.

Pään sisäpuolella asiat ovat kiertäneet kehää ja varsinkin epävarmuudet ja mahdolliset muutokset työrintamalla ovat nostaneet stressitason aika korkealle. Mieltä on rasittanut myös syksyn ja alkutalven pimeys, joka on saanut mietteet laskemaan aika syviin vesiin. Välillä olo on tuntunut todella riittämättömältä ja yksinäiseltä, kun toisten ihmisten elämissä tuntuu tapahtuvan niin paljon enemmän ja niin isoja asioita.

Valoja alkutalven pimeydessä ovat olleet kummipoika ja sen äiti, erityisesti ystäväni Viivi ja Sini, sekä vanhojen harrastusten pariin palaaminen. Se pitäisikin aina rasittavampien aikojen aikana muistaa, että ystävät ja ne omat harrastukset ja niiden tuomat rutiinit ovat ainakin minulle niitä asioita jotka tuovat sitä virtaa, eivätkä vie sitä pois. Sen tähden luulen että olisi ollut parempi kirjoitella sinullekin sinne vaikka vähän joutavammistakin asioista.

Olen kuitenkin kirjoitellut ylös niitä "ei riittävän painavia asioita" joista olen harkinnut kirjoittavani sinulle, joten juttulista tuleville viikoille on ainakin valmiina. Voit odotella kirjoituksia muun muassa siitä millä pikkuasioilla voi parantaa omaa jaksamista, lista viime aikoina lukemistani kirjoista ja suosituksia lukulistallesi, teksti ihailemistani naisista ja hieman feminismi-avautumista, sekä mahdollisesti myös teksti moottoritiestä.

Kiva olla taas linjoilla. Mukavaa loppuviikkoa :)


KUVAT: Instagram @sanevaliheikki
FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti