2.1.2018

Joukko pieniä lupauksia



Noniin, vuosi tuli vaihdettua uuteen. Minun uuden vuoden juhlintaani kuului paljon ystäviä, muutama uusi tuttava ja eräs huima avaruusseikkailu. Kokosimme noin viidentoista hengen porukan kaksiooni ja juhlimme uutta vuotta pitkälle aamuyöhön.

Perinteisestä uuden vuoden juhlinnasta poiketen, en tänä vuonna osannut tehdä uuden vuoden lupauksia. En yhtä ainuttakaan, vaikka viime vuoden lupauksessa olen mielestäni onnistunut verrattain hyvin. Vuosi sitten tulin luvanneeksi olla rehellisempi ja suorempi omissa tunteissani itselleni ja muille. Tietysti aion jatkaa tuolla linjalla myös tänä vuonna, mutta se ei enää kelvanne uuden vuoden lupaukseksi toista vuotta putkeen.

Keskustelimme tästä eilen ystäväni Viivin kanssa, jolle selkeitä uuden vuoden lupauksia kertyi kolme kappaletta + yksi lisätehtävä josta saa papukaijamerkin sen toteuduttua. Totesimme keskusteluissamme että mun tilanne on tällä hetkellä positiivinen ongelma lupausten suhteen; mulla on asiat niin hyvin omissa tavoitteissa että sellaista selkeää parannuskohdetta on vaikea nimetä. Minulla kun on plakkarissa tämän hetkinen unelmieni työ, unelmieni asunto ja voin muutenkin hyvin.

Keskustelumme jälkeen pohdintani jatkui pitkälle yöhön. Mitä seuraavaksi? Olen painiskellut tietynlaisen tavoitteettomuuden kanssa jo päälle vuoden, toki osaten useimmiten vain nauttia siitä tyynestä tunteesta kun on siellä missä pitää. Samalla minulla on kuitenkin pinnan alla ollut toive siitä että pääsisin töihin johonkin vähän isomman profiilin yritykseen ja vähän coolimpaan rooliin. Nyt sekin on kuitattu.

Pitkällisen pohdinnan tuloksena päädyin joukkoon pieniä lupauksia, jotka on helppo ja mukava täyttää. Ensimmäiseksi lupaan pistää talousasiani järjestykseen ja alkaa oikeasti pistämään rahaa syrjään se oma asunto mielessäni. Lisäksi hankkiudun eroon kaikesta turhasta tavarasta ja hankin vihdoin itselleni sohvan, jota en vihaa. Lupaan panostaa siihen että viettäisin vähemmän aikaa telkun edessä "turhaan", tarkoittaen sitä että silloin kun ei erityisesti halua katsoa telkkua voisi oikeasti keksiä muutakin tekemistä (kuten lenkkeillä, lukea tai ommella). Lupaan matkustaa ulkomaille.

Merkittävin lupaukseni on se, että tänä vuonna 2018 yritän tosissani olla vertailematta näitä lupauksiani tai elämääni muutenkaan niin paljoa toisten lupauksiin ja keskittyä vain siihen että vuonna 2019 voin taas katsoa mennyttä vuotta ylpeänä ja todeta että pitkälle on tultu vuoden ensimmäisestä päivästä.

Näiden lisäksi tietysti on se jo aiemmin julkistettu lupaus lukea kirja per kuukausi, johon haastan myös sinut siellä!

Hyvää tätä vuotta!

KUVAT: Instagram @sanevaliheikki
FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti