8.11.2018

Mitä teen työkseni?


Miettiessäni mikä minusta tulisi isona, yritin googlata josko esimerkiksi johdon assistentin työpäivästä löytyisi netistä kuvauksia; sellaisia rehellisiä, lahjomattomia joissa osattaisi mainita sekä ne hyvät että huonot puolet. Tänään tarkoituksenani olisi tarjota omassa blogissani sellainen kuvaus nykyisestä työstäni Myynti- ja markkinointisihteerinä.

Ensinnäkin on sanottava että työnimike, työnkuva hakemuksessa tai edes saamani koulutus eivät läheskään vastaa tämän tehtävän laajuutta. Meillä kyllä koulussa useampaan kertaan selitettiin että johdon assistentit tulevat työssään tekemään mitä uskomattomimpia asioita, mutten silti olisi uskonut päätyväni työpäivänäni metsästämään 120 roosa nauhaa, etsimään saksalaisesta verkkokaupasta oikeanlaisia litran oluttuoppeja, tai tapaamaan joukkoa julkimoita punaisella matolla.

Normaalityöpäiväni on kuitenkin jotain muuta. Normaalisti tulen töihin kello kahdeksalta, avaan koneen, tsekkaan sähköpostin (ja Hesarin) ja alan syöttämään sähköpostiin tulleita tilauksia järjestelmäämme. Silloin tällöin vastaan puhelinvaihteeseemme ja yhdistän puhelun eteenpäin, tai otan soittopyynnön. Aamupäivästä käyn yleensä alakerrassa katsomassa tiskikoneen tilanteen ja putsaan/täytän meidän kahvikoneet.
Tilausten käsittelyn ohessa saatan toisinaan tehdä markkinoinnin töitä, kuten oikolukea mainoksia, kirjata messuilla saatuja yhteystietoja tietokantaan tai lähettää koulutuspalautepyyntöjä. Silloin tällöin autan myös meidän talousjohtajaa tarkistamalla että ostolaskut ja varastomme vastaanottamat tavarat vastaavat toisiaan. Lounasta syön yleensä toimistolla muutaman rouvan kanssa, meillekin kuuluu lounassetelit mutta minä käytän ne mielummin deitti-iltoihin mieheni kanssa.
Iltapäiväkahvia juodaan koko toimiston väen kanssa kello kahden tienoilla, tosin meillä sitä kutsutaan hedelmätauoksi, enemmistö meistä kun ei juo kahvia vaan syö yhtiön tarjoamia hedelmiä. Perjantaisin meillä on pullapäivä, jolloin minun vastuullani on hankkia jotakin herkkua.

Meidän toimistollamme järjestetään lähes viikottain koulutuksia. Koulutuspäivinä aloitan aamuni tekemällä koulutettaville aamupalasämpylät/croissantit ja tarvittaessa keitän termoksiin kahvia. Varaan yleensä jo paria päviää etukäteen koulutettavien lounaan jostain läheisestä ravintolasta. Iltapäiväksi nappaan pakkasesta pullaa sulamaan. Valmistelen myös koulutettaville todistukset, huolehdin koulutusten laskutuksesta ja pyydän koulutuspalautteet.

Koulutusten lisäksi meillä on paljon muita tapahtumia, joihin liittyy erityisiä tehtäviä. Näissä tulee vastaan yleensä ne kaikkein kummallisimmat hommat. Tarvitsen välttämättä työssäni autoa sillä on minun hommani hankkia kaikkia tilaisuuksiin tarvittavia tarvikkeita, kuten puukkoja, vesipannuja, suklaasuihkulähteitä, tryffelioliiviöljyä ja niin edelleen. Näissä erikoisemmissa tilaisuuksissa tehtäviini kuuluu lisäksi vieraiden vastaanotto, keittiöhommien koordinointi yleensä ulkopuolelta ostetun avun kanssa, sekä tila/bussi/hotellivaraukset.

Rakastan nykyistä työtäni, toki huonojakin päiviä on. Lähes aina tunnen kuitenkin että omat taitoni, koulutukseni ja voimavarani riittävät nykyisen hommani hanskaamiseen. Kouluttauduin johdon assistentiksi, mutta onnekseni olen päätynyt koko yrityksemme assistentiksi ja nautin suuresti siitä kun pystyn tukemaan muita heidän työssään. Näin monenlaisten työtehtävien hoitaminen vaatii kykyä pitää monta palloa ilmassa samaan aikaan ja toisinaan tuntuu ettei yksi ihminen voi näin montaa palloa samaan aikaan pyörittääkkään. Sen lisäksi että tässä työssä pitää olla kykenevä muutokseen, sillä yksikään työpäivä ei tunnu menevän maaliin ihan niinkuin oli aamulla ajatellut.

Johdon assitentin opinnot voivat vaikuttaa kasalta itsestään selvyyksiä ja itsellä meni koulunpenkillä ainakin useampaan hermot siihen että en kokenut koulutuksesta olevan minulle hyötyä. Se kannattaa kuitenkin kestää jos on koskaan yhtään haaveillut Paholainen Pukeutuu Pradaan elokuvan Emilyn työstä, kuten minä. Onnekseni minun pomoni on paljon mukavempi kuin Emilyn.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti