1.11.2018
Työ- ja PALKKAhistoriani
Facebookissa kiersi joitakin vuosia sitten haaste nimeltä "my first five jobs", jossa ihmiset listailivat uransa alkuaikojen työkokemuksia. Tuo haaste kiersi lähinnä vanhempien tuttavieni seinillä, eikä minusta silloin tuntunut ajankohtaiselta ottaa osaa haasteeseen. Nyt veropäivän jälkieen aika tuntuu oikealta, varsinkin kun tarkoituksenani on höpistä teille blogissani rahasta, työstä ja taloudesta enemmänkin.
Ensimmäinen työkokemukseni oli jo 13-vuotiaana. Pidin sunnuntaisin pyhäkouluja Hyvinkään Seurakunnalle. Äitini oli töissä seurakunnalla ja tarjosi minulle ja muutamalle ystävälleni tilaisuutta tienata hieman rahaa. Olen hävennyt tätä hommaa jälkeenpäin paljon, enkä ole paljoa siitä puhunut. Jostain syystä seurakunnan kerhonohjaajana olo on aina ollut ok, mutta kun sanoo pitäneensä pyhäkoulua tulee automaattisesti tuomituksi hihhuliksi. Vaikka kyseessä pääosin sama homma; lasten vahtimista, leikkimistä ja askartelua. Tein tätä useamman vuoden ajan ja muistelen saaneeni noin kymmenen euroa per tunti.
Lukion ensimmäisenä vuonna pääsin kesätöihin isäni työpaikalle Andritzille. Andritz on paperi- ja sellutehtaisiin laitteita toimittava itävaltalaistaustainen yritys. Kesätyöni kesti kuukauden ja se sisälsi lähinnä tulostusta, arkistointia ja yrityksen päivitetyn logon muuttamista eri dokumenttipohjiin. Tuosta kuukaudesta sain palkkaa muistaakseni noin tuhat euroa.
Abivuoden ohella olin töissä Hyvinkääläisessä kukkakaupassa osa-aikaisesti. Tehtäväni oli hoitaa kassaa ja Veikkaus-konetta. En muista tarkalleen paljonko sain palkkaa, mutta muistan ettei se ollut paljoa ja että sen tulosta sai aina olla epävarma. Tämän työn palkalla rahoitin abivuoden baarireissut.
Lukion jälkeen päädyin pitämään välivuoden, unohdettuani ilmoittautua pääsykokeisiin ja jäätyäni rannalle muissa hauissani. Sain työpaikan auto- ja vapaa-ajantavaratalo Motonetista. Pääasiassa työskentelin kassalla, mutta pääsin myös hyllyttämään tavaraa sekä opastamaan asiakkaita infopisteeseen työsuhteeni kesti vuodesta 2011 vuoteen 2014 erilaisissa pätkissä; ensin puoli vuotta vakituisena ja sen jälkeen opiskeluiden ohessa Kouvolassa ja kesätyöinä Hyvinkäällä.
Johdon assistentti - opintoihini kuuluvat pidemmän harjoittelun suoritin Andritzilla. Harjoittelun jälkeen jäin heille vuodeksi töihin tekemään opinnäytetyöni. Opinnäytetyönäni päivitin Andritzin Wood Processing- tuoteryhmän intranetsivut SharePoint-sivuiksi. Pidin tästä työstä hyvin paljon ja huomasin olevani hyvin kiinnostunut teollisuudesta, tekniikasta sekä metsäteollisuudesta aloina. Sain opinnäytetyöajoiltani palkkaa 1800 euroa kuussa.
Andritzin jälkeen olin 1,5 kuukautta Academic Workin kautta konsulttina Scania Suomella. Tehtävinäni oli hoitaa puhelinvaihdetta, ostolaskujen kirjaaminen sekä postitukset.
Tässä välissä piipahdin pari kuukautta Englannissa au pairina. Siellä tienasin lasten hoidosta, pyykkien pesusta ja kaupassa käynnistä oman asumiseni, syömiseni ja autonkäyttöoikeuden lisäksi 100 puntaa viikossa.
Palattuani Suomeen sain myyntisihteerin työpaikan Riihimäeltä. Työhöni kuului tilausten käsittely, laskutus, toimitusten hallinta, markkinointi ja erilaisten viranomaisraporttien täyttö. Jouduin tässä työssä todella opettelemaan uutta, hyödyntämään koulutustani ja keskimään vielä puolet omaa päälle. Silti minulla oli koko ajan hirveä stressi ja tuntui etten koskaan ollut ihan riittävä ja ajantasalla siinä mitä minun piti tehdä. Palkkaa sain 2000 euroa kuussa.
Aloitin nykyisessä työssäni tammikuussa. Nykyisiin vastuisiini kuuluu tilausten käsittely, matkavaraukset, erilaisten tilaisuuksien järjestely, messujen liidien käsittely ja sitten joukko epävirallisempia oikeuksia kuten kioskin hoito, perjantain pullien osto, sekä just nyt toimiminen ensilumiveikkauksen virallisena valvojana. Nykyisestä työstäni saan palkkaa 2400 euroa sekä tukun etuja siihen päälle jotka nostavat arvon noin 2500 euroon.
Mielestäni on tärkeää puhua palkasta ja rahasta avoimemmin kuin nyt. Mitä enemmän asiasta puhutaan, sitä tarkemmin jokainen voi tietää kuinka paljon hänelle kuuluisi. Jos hyvältä tuntuu, niin pistä toki kommenttiin omasi.
FACEBOOK / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hmm, innostuin kanssa muistelemaan työurani.
VastaaPoistaEn muista ihan tarkkaan järjestystä, mutta olen ollut kesätöissä lapsenvahtina ja lehdenjakajana. Lehdenjaon palkka oli ihan naurettavaa, saattoi olla pahimmillaan 9€ kerralta, joskus ehkä 40€, jos oli oikein paljon mainoksia. Ai niin ja lastenvaatekaupassa olin myös yhtenä kesänä. Siellä palkka oli jotain vajaa 6€ tunti, vaikka aluksi annettiin ymmärtää että se olisi lähemmäs 9€. Muistan että työsopimus oli tosi vaikeaa saada.
Sitten olin muuan maanrakennusfirmassa ensin ihan perus toimistohommissa (hoidin joko osto- tai myyntireskontraa mutten muista kumpaa, availin postia yms.). Palkkaa en muista. Sitten tein muutaman kesän saman talon "oikeissa töissä" viheralueiden rakennuksessa ja istutuksessa. Sieltä tuli tuntipalkkaa muistaakseni n. 8,5€/h ja näiden lisäksi päivärahat, koska työmaita oli ympäri Etelä-Suomea. Ihan hyvä homma lukiolaiselle.
Opiskelin ammattikorkeakoulussa yhden terveydenhuoltoalan tutkinnon. Ekan kesän olin vielä viherhommissa tosi pienellä palkalla. Tokan vuoden jälkeen pääsin oman alan kesätöihin ja niistä sai -10% alan peruspalkasta, mikä oli kaiketi jotain 2300€. Jotain vuoroja myös tein, niistä tuli vähän lisiä. Näitä hommia jatkoin opintojen ohessa lomilla sekä vuoden valmistumisen jälkeen.
Sitten lähdin yliopistoon. Ehdin opiskella puoli vuotta kun lähdin ekaan harjoitteluun it-alalla. Olin puoli vuotta ohjelmistofirmassa harjoittelijana ja sieltä taisi tulla palkkaa ... 1800€/kk?
Sen jälkeen tein erilaisia hanttihommia yliopistolla. Niissä oli tosi pieni palkka, jotain 8€/h luokkaa. Gradua tehdessäni tein puolikasta päivää harjoittelua yliopistolle ja sieltä tuli muistaakseni n. 800€/kk. Ehdin tehdä yhden reilun puolen vuoden mittaisen labramestarin työkeikan niin ikää yliopistolla mutta eri laitoksella. Sinne mulla oli se amk-koulutus, joten sieltä sai jotain vähän yli 2000€/kk.
Vähän ennen kuin valmistuin, päädyin it-konsultiksi töihin nykyiseen työpaikkaani ja nyt palkkani on about 3200€/kk.
Mitä tästä voi oppia? No ainakin sen että kouluttautuminen kyllä parantaa ensinnäkin tuloja mutta toiseksi tuo myös tosi paljon mahdollisuuksia vaikuttaa omiin työpäivien järjestämiseen. Nykyisin teen mm. etätöitä yleensä yhden päivän viikossa kotoa arjen järjestämistä helpottamaan, ja sitä iloa ei olisi ollut esimerkiksi terveydenhuollossa tarjolla.
Kaikki työkokemus on kyllä ollut hyvää ja tuonut minua lähemmäs tätä pistettä missä nyt tyytyväisenä möllötän. Toivottavasti oppiminen ei lopu tähän, vaikka nyt ei tarvitse samalla lailla ponnistella eteenpäin kuten aiemmin :)
PS. Tätä sinun blogiasi on kiva lukea. Etenkin kun nyt aloitit taas ja saa taas lukea kaunistelemattomia ajatuksiasi ja positiivista suhtautumistasi elämään :) olisi varmaan mukava jutella enemmänkin kanssasi!
Hei kiitos kommentistasi, ihailtavaa avoimuutta siitäkin suunnasta. Sulla on kyllä ollut mielenkiintoinen historia ja monenlaista olet ehtinyt tekemään! Kyllä se kouluttautuminen tosiaan kannattaa jotta saa tehdä sellaista mistä nauttii. :)
PoistaHei Saana!
VastaaPoistaKiitos postauksestasi, on mielestäni hyvä, että ihmiset jakavat omaa työhistoriaansa myös palkankin osalta. Se auttaa muita hahmottamaan palkkoja ja auttaa esimerkiksi toivepalkan laskemisessa, jos sellainen tulee joskus eteen. Mukava uran eteneminen sinulla näyttää kertyneen, toivottavasti jatkossakin menee yhtä hyvin!