11.12.2018

Miten olla parempi työkaveri?


Edellisen työttömyysjaksoni aikana hain assistentin töitä erään välitysfirman kautta. Heillä oli hieman erilaisempi ote työnhakuun ja itse työntekoon. Työhaastattelujen oheen kuului motivaatiovalmennus, jonka osana oli joukko neuvoja siihen miten voi olla työssään tehokkaampi ja siksi myös pidetympi. Vaikka jouduin rekrytointiprosessin lopuksi pettymään tuohon välitysfirmaan, en ole silti heittänyt romukoppaan heidän antamiaan neuvoja, vaan päin vastoin monista niistä on tullut minulle suorastaan teesejä.

Kaikki nämä teesit kiteytyvät siihen, miten kunnioitetaan toisen aikaa.

En nykyään osaa lähettää yhtään sähköpostia ajattelematta asiaa vähintään kolmen kysymyksen kautta. Tarvitseeko työkaverini tätä tietoa? Voisinko vielä hoitaa asiaa vielä pidemmälle itse? Miten viestisin tämän sanoman mahdollisimman lyhyesti ja selkeästi? Kaikkein turhauttavintahan on saada työkaverilta sellainen sähköpostiviesti, josta näkee että hän itse olisi voinut hoitaa asian samalla vaivalla (kuten esimerkiksi työkaverin sähköpostiviesti jossa pyydetään perumaan alla oleva hotellivaraus. Jos työkaveri olisi vain vastannut suoraan hotellille että perutaan tämä niin homma olisi jo valmis).

Toinen tapa olla hukkaamatta muiden aikaa on kuunnella ohjeet ja tehtävät heti kerralla kunnolla. Kaikkein parasta on pyrkiä aina kirjoittamaan ohjeet lyhyesti muistiin. Kukaan ei voi tänä päivänä väittää että se olisi liian vaivalloista sillä kaikilla meillä on puhelimessa muistio. Oma muistioni on pullollaan erilaisia työlistoja, ostoslistoja ja tapahtumien muistilistoja. Myös ohjeen/tehtävän antajalle tulee luottavaisempi ja arvostetumpi olo siitä että näkee toisen tekevän muistiinpanoja jotta homma hoituisi kerralla.

Tärkein työvälineeni muistion ja sähköpostin lisäksi on kalenterini. Ja olen huomannut että arvostan ihan eri tavalla niitä työkavereita jotka hallitsevat myös kalenterin käytön. Omassa kalenterissani on muistutukset ihan viikottaisista asioista, kuten tukkutilauksesta ja koulutusten laskuttamisesta, niiden lisäksi erilaisia eräpäiviä milloin minkin tapahtuman valmistelu pitäisi aloittaa ja milloin minkäkin asian tulisi olla hoidettuna. Jos näihin liittyisi joku työkaverini jakaisin kalenterikutsun hänellekin, jotta päivämäärät ovat molemmilla tallessa.

"Hoituu" on erittäin hyvä ja pidetty vastaus, mutta se muuttuu nopeasti negatiiviseksi jos tulee epäilys siitä hoituuko asiat. Siksi on erittäin tärkeää pitää omista lupauksistaan kiinni ja priorisoida ne asiat jotka on jollekin luvannut oman listansa kärkipäähän. Sen minkä on luvattu hoituvan, täytyy hoitua.

Erittäin tärkeää on myös myöntää heti alkuunsa jos jokin asia ei hoidu esimerkiksi siksi ettei oma osaaminen tai tietämys riitä. Typerin tapa hukata omaa ja toisen työaikaa on pyöritellä peukaloita vain siksi ettei kehtaa kysyä neuvoa tai sanoa ettei tämä nyt oikeasti ole minun hommani. Suu auki siis niin aikaa säästyy.


Nämä kaikki vaikuttavat itsestään selvyyksiltä mutta valitettavan usein huomaan, etteivät ne ole. Varsinkin sähköpostin käyttö on monilla työpaikoilla ihan hirveää. En muistele lämmöllä aikaa jolloin sain kymmeniä sähköpostiviestejä päivässä otsikolla FYI ja osoitettuna koko firman henkilöstölle. Siinä vasta ajanhukkaa useimmille.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti