Todella usein sanon että "haluaisin olla liikunnallisempi", "kumpa mäkin jaksaisin lenkkeillä enemmän" tai "olisinpa mäkin noin energinen". Miten usein tuleekaan sanottua jotain tuollaista? Että haluaisi olla enemmän jotain tai tehdä enemmän. Eikä silti tee.
Haluaisin haluta, mutta eikö se ole sama kuin haluaisin ja eikö haluaisin ole yhtä kuin minun kannattaisi? Jo vain.
Ja heti kun olet päässyt ajatusketjussa siihen että "TOTTAVIE niinhän mun piruvie pitäisi tehdä! Teenpä nyt niin!" niin sitten mieleen hiipii sataseitsemänkymmentä tekosyytä. "Enhän mä ole mikään lenkkeilijä, enhän mä ole eläessäni käynyt kuntosalilla, enhän mä ole yhtään urheilullisesti lahjakas, eikä mulla ole sopivia varusteitakaan, näyttäisin varmaan typerältä, mitä ne muutkin ajattelisi, mitä jos en olekaan hyvä?". No entäs sitten?
Toki mun sanomana tuo on vitsi. Minä olen maailman huonoin olemaan
Jokunen viikko sitten kuitenkin menin. Päätin olla piittamatta siitä että en osaa, että opettelen vielä ja arvatkaapa mitä? Koko maailma ei sortunut, kukaan ei tuijotellut mua tuomitsevasti. Ilmeisesti kaikki muut ymmärtävät että jokaisen pitää aloittaa jostain. Pitää aloittaa niistä kahden kilon painoista päästäkseen pumppaamaan satasta. Ja mikä tärkeintä; oikeastaan se onkin just parasta, että ei ole huipulla alussa, vaan saa nähdä sitä kehittymistä kun kahden kilon painot vaihtuu kolmeen kiloon ja niin pois päin.
Pitäisi vain tehdä kun haluaa. Se haluaminen kun on meille sellainen vinkki että jokin asia voisi tuoda lisää sisältöä elämään ja tehdä rahtusen onnellisemmaksi. Liian usein sen vain sivuttaa kaikkien edellä mainittujen ja tusinan muun tekosyyn vuoksi. Onneksi sitä joskus saa raahauduttua ylös sohvan pohjalta ja kun sen kerran tekee, on se ensi kerralla helpompaa.
T. Wannabe salileidi
FACEBOOK / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti