2.4.2019
5+ vinkkiä Roomaan
Ne jotka seuraavat minua Instagramissa saattoivatkin vastaanottaa pahoitteluni siitä että blogissa oli viime viikon ajan hiljaista. Olimme Janin kanssa talvilomamatkalla jo aika kesäisessä Roomassa. Lähdimme matkaan maanantaina ja palasimme lauantaina. Kuuden päivän aikana ehdimme kokea kaikki säämuodot ukkosesta kesähelteisiin, tsekata kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja astella 20000 askelta päivässä.
Ennen matkaamme olin lukenut läpi monia blogikirjoituksia ja katsellut lukuisia Youtube-videoita Roomasta, joiden pohjalta kokosin meille tärppilistan nähtävyyksistä joissa oli pakko päästä käymään, muutamia nice to know -faktoja ja tietysti hotellin lähimmän Mäkkärin sijainnin (ja pari muutakin ruokapaikkaa paniikin varalle). Ajattelin koota tähän kirjoitukseen kasan vinkkejä jotka osoittautuivat päteviksi.
1. Hanki julkisen liikenteen kortti
Roomassa on tarjolla Roma Pass-kortteja (48/72h) joilla saa liikkua metrolla, bussilla ja ratikalla niin paljon kuin tahtoo valitsemansa tuntimäärän verran, lisäksi 48h lipulla pääsee yhteen museoon ilmaiseksi ja 72h lipulla kahteen. Me kuitenkin valitsimme ostaa museoliput erikseen (21€ Vatikaani, 14€ Colosseum) ja matkustella 1,50€ hintaisilla kertalipuilla jotka kävivät 100minuutin ajan metroissa, busseissa ja ratikoissa. Useimpina päivinä käytimme vain kaksi tuollaista lippua per päivä, mennäksemme hotellilta keskustaan ja palataksemme takaisin. Julkinen liikenne Roomassa oli sujuvaa, aikataulussa ja reittiohjeet oli todella helppoa saada Google Mapsin avulla.
2. Valitse hyvät jalkineet
Useimmat ulkomaan matkani olen tallustellut balleriinoissa, mutta tälle reissulle otin mukaan uudet lenkkarini ja ne olivat kyllä paras valinta. Rooman nähtävyydet ovat pääasiassa kävelymatkan päässä toisistaan joten käveltyä tulee paljon. Useimmat nähtävyydet kuten Vatikaani, Colosseum, Forum Romanum ja Palpatinen kukkula vaativat myös kävelyä itse nähtävyydessä. Kannattaa tinkiä siitä ulkonäöstä ja valita mukavuus.
3. Nähtävyyksistä ja hidden gem
Roomassa on tarjolla paljon ilmaisia museioita; niistä tärkeimpänä antiikinaikainen kristillinen kirkko Pantheon, sekä Museo Carlo Bilotti a Villa Borghese tarjoaa erään liikemiehen yksityisen taidekokoelman, Museo Delle Mura on ilmainen arkeologinen museo, Museo di Scultura Antica Giovanni Barracco esittelee veistoksia muinaisesta Egyptistä ja Kreikasta. Ilmaisia ovat myös Espanjalaiset portaat ja Trevin suihkulähde.
Ilmaisten nähtävyyksien lisäksi on pari paikka joiden näkemisestä kannattaa maksaa; Vatikaanin museo (n. 21€) sekä Colosseumin sisään pääsy (n. 14€) ovat rahanarvoisia ja liput kannattaa ostaa etukäteen. Ja etukäteen tarkoittaa päivää tai kahta aiemmin. Colosseumin lipulla pääsee myös näkemään Forum Romanumin ja Palpatinen kukkulan.
Nähtävyyksien hidden gem on Terrazza del Gianicolo, jota ei juuri missään mainita. Jani sai tästä vinkin ensimmäisen illallisemme tarjoilijalta joka kehui paikkaa superromanttiseksi, eikä ollut väärässä. Kyseessä on hieman kaupungista sivussa oleva kukkula (kuitenkin helposti bussilla saavutettavissa) jolta näkee koko Rooman. Kävimme siellä kahteenkin kertaan, sekä yöllä että päivällä ja näkymä oli molemmilla kerroilla huikea.
4. Syö syrjässä
Tiedät että olet oikeassa ravintolassa silloin kun olet sivukujalla, tarjoilijasi puhuu huonosti/jos lainkaan englantia ja hinnastossa kahvikuppi on 1 euron hintainen tai puoli pulloa viiniä 5 euroa. Hyvän ruuan löytämisen pääsääntönä on se ettei syö heti minkään nähtävyyden kyljessä. Siellä ruoka on usein kalliimpaa ja hinta laatuun nähden aivan liian korkea. Meidän matkamme paras pasta löytyi Capo de Fero -nimisestä ravintolasta jossa hyödynsimme Google Translatoria kommunikoinnissa ja paras pitsa löytyi hotellin lähistöltä kilohinnalla myytynä.
5. Opettele puhumaan Italiaa
Ihan pari sanasta Italiaa tekee palvelusta parempaa; tervehdi sanoen "Buongiorno", kiitä sanoen "Grazie" ja pyydä lasku sanoen "Il conto, per favore" ja huomaat eron. Itse tankkasin italiaa Duolingon avulla pari viikkoa ennen reissua ja supatin Janille oikeat sanat ruokapöydässä tilanteen tullen ja pärjäsimme mainiosti kaikkialla, myös siinä ravintolassa jossa ei osattu englantia.
+ pari juttua
Vatikaanissa ja muissa uskonnollisissa nähtävyyksissä tulee peittää olkapäät ja polvet.
Rooman suihkulähteissä virtaava vesi on lähdevettä ja sitä voi ihan hyvin juoda. Pidä pullo mukana ja täytä pitkin kaupunkia olevista vesipisteistä.
Aamiainen Italiassa on useimmiten makea (suklaa- tai hillotäytteisiä croissanteja ja muuta sellaista) joten kannattaa tarkistaa hotellivarauksen yhteydessä aamiaisen sisältö. Me ainakin skipattiin hotelliaamupala tyystin ja haettiin kaupungilta jotain suomalaiseen makuun sopivampaa.
FACEBOOK / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti