Ainoa asia jota kadun, on se että kerran jätin kertomatta rakastamalleni ihmiselle tunteistani koska en uskonut olevani hänelle tarpeeksi tärkeä. En uskonut olevani tarpeeksi ihmeellinen. Miten monen ihastuksen kanssa niin onkaan käynyt; ei pelkästään minulle?
Kaikki se draama ja epävarmuus oli niin turhaa. Kun silloin olisi jo ymmärtänyt sen että ei ole mikään häpeä olla kiinnostunut toisesta, eikä sekään ole häpeä jos se toinen ei ole kiinnostunut samalla tavalla sinusta. Iso pettymys se toki on, mutta se pettymys on edessä jokatapauksessa. Sai sen totuuden sitten selville kuukausien vuosien haaveilujen ja tyttöjen kanssa spekuloinnin jälkeen tai kysymällä rohkeasti suoraan.
Kun mietin omaa elämääni, keksin helposti kourallisenkin (takuulla aliarvioitu määrä) ihastuksia joiden fiilikset eivät koskaan selvinneet mulle, sillä en koskaan uskaltanut ottaa todella selvää. Sitten voisi miettiä olisiko joku ollut muhun ihastunut salaa joskus ja jättänyt samoin kertomatta asiasta. Miten paljon näitä on mennyt meiltä ohitse?
Onko teillä tapana kääntää Afrikan tähti-pelin jälkeen ympäri ne jäljelle jääneet pelinappulat ja katsoa minkä takana oisi ollutkin rosmo ja minkä takana timantteja? Meillä on ja todella toivoisin että sellainen hetki tulisi elämänkin suhteen. Sitten joskus kun tämä elämä on ohi ja se elämän filminauha on katsottu. Että vielä lopuksi käännettäisi nappulat ja katsottaisi että missä olisi ollut mitäkin.
Olisi hauska nähdä olisiko se poika silloin tykännytkin samaan aikaan, kuka oli salaa harmissaan kun näki että vatvoin sen toisen pojan perään ja mikä tilaisuus olisi milloinkin ollut auki. Loppujen lopuksi saada tietää kaikki, silloin kun ei enää tarvitse pelätä vastauksia.
Vielä tärkeämpää se on toisinpäin. Ei se että minä saan tietää kuka minua rakasti, vaan se että nekin rakkaat joille en koskaan ehtinyt kertoa tunteistani saisivat edes silloin viimeistään tietää että mun pelinappulan toisella puolella oli iso, ujo sydän.
Uskon että kaikki menneet asiat, sekä hyvät että pahat, ovat tuoneet minut tähän hetkeen ja olen onnellinen juuri tässä. Siksi haluaisin sanoa että en kadu mitään, mutta silti toivon että olisin vastaisuudessa rohkea ja voisin kertoa kaikille rakkailleni rakkaudestani ennen Afrikan tähden loppua.
Olet rakas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti