24.10.2019

FOMO - vauvat ja perhe JATKUU


Sain tiistaiseen kirjoitukseeni niin paljon hyviä kommentteja ja niiden myötä uusia näkökulmia että päätin kirjoittaa aiheesta lisää. Jännitin tiistain kirjoituksen julkaisemista todella paljon, sillä pelkäsin sen tulevan väärin tulkituksi. Jännityksen pitäisi jo oikeastaan olla ennusmerkki siitä että nyt olen kirjoittanut jotain hyvää, sillä aina ne tekstit jotka jännittävät tuntuvat olevan sellaisia jotka herättävät ajatuksia ja kommentteja.

Jälleen kerran totean että ihminen on naiivi ja oman näkövinkkelinsä vanki. Kirjoitin siitä kuinka ilman lapsia, taloja tai avioliittoa tuntee olevansa välillä ulkopuolella tai muista jäljessä. Ystäväni heitti todella hyvän kommentin blogini Facebook-sivulla siitä kuinka sama kaava toistuu myös toisinpäin. Kun hankkii kaveriporukassaan ensimmäisenä lapsen tai suunnittelee häitä, ei ole ketään joka kävisi läpi sitä samaa ja siinäkin tilanteessa voi kokea olevansa ulkopuolella. En ollut tajunnut ajatella asiaa niin.

Ja kun sitä mietin, aloin ymmärtää myös sitä miksi ne ystäväni jotka ovat astuneet avioon, hankkineet omakotitalon tai saaneet lapsia toivoisivat niin kovin että ystävätkin tekisivät niin. Myönnän että olen tuominnut toisinaan ne hyväntahtoiset toiveet hieman painostaviksi aivan suotta. Jos vaihtaisin paikkaa heidän kanssaan, toivoisin minäkin että voisin vertailla ystävieni kanssa talojemme lämmitysjärjestelmiä, naureskella toisten vauvajutuille ja jakaa myös ne ikävät jutut joista ei ehkä kehtaa napista jollekin sellaiselle joka ei ole samassa tilanteessa.

Vaikka elämäntilanteissa olisi eroa, yhteisiä asioita löytyy ystävyksiltä aina. Työ, parisuhde, harrastukset, kiinnostukset, tulevaisuuden suunnitelmat ja jollei muuta niin muistot. Ihmisillä on myöskin mielettömän hieno kyky empatiaan; siihen että osataan asettua toisen henkilön tilanteeseen ja ajatella että jos tuo olisin minä, mitä minä tuntisin ja ajattelisin. Olen huomannut että jätän välillä avautumatta joistain ongelmistani niille ystävilleni joiden en usko pystyvän tarpeeksi samaistumaan ongelmaan, mikä on oikeasti todella suuri virhe. Erilaiset näkökannat kun voisivat tuoda asiaan uusia kulmia. Kuten tästä kirjoituksesta huomaamme.

Eräs ystäväni laittoi minulle tekstistäni viestiä Instagramissa ja päädyimme pohtimaan sitä, mistä se paine avioitumiseen, perheen perustamiseen ja oman kodin rakentamiseen tulee. Onko se ulkoista painetta, siitä että muut odottavat meidän olevan jossain vai jos olemme ihan rehellisiä itsellemme onko kyse siitä että itse ajattelemme että meidän pitäisi jo olla jossain. Mutta miksi me rakennamme itse itsellemme paineita, emmekä vain haistata pitkiä muiden paineille? Kaverini totesi siihen mielestäni todella hyvin että ei ulkoisia paineita pitäisi ottaa koska jokaisella on oma elämä ja sitä on tärkeää elää itselleen rehellisesti tehden niitä asioita jotka on itselle merkityksellisiä. Me elämme itseämme varten ei muita.

Kaikista saamistani viesteistä voisin siis koostaa tähän loppuun kolmen neuvoa meille paineisille ulkopuolisille: 1) luota empatiaan, aina löytyy jotain yhteistä 2) tämä elämä on sinun, kukaan muu ei voi sanella mitä sinun tulisi olla ja millon 3) kun tunnemme olomme ulkopuoliseksi pitäisi meidän muistaa ettemme ole ulkopuolisia yksin, meitä on monia ja myös siellä vastapuolella voi tuntua yksinäiseltä. En voi kiittää teitä kylliksi lukuisista kommenteistanne! On ihana saada tietää kirjoittavansa jotain mikä on herättänyt ajatuksia.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti