29.10.2019

Näe minut sellaisena kuin oon


Kun jokainen meistä on oma brändi, jonka mielikuvia kirkastellaan pitkin eri somekanavia tulin miettineeksi millaisen kuvan olen antanut itsestäni. Yleensähän se julkisuuskuva on todella pelkistetty ja ne julkaisut eivät kerro koko kuvaa. Tänään haluan hieman tutkailla mitä olen teille vuosien saatossa itsestäni tullut väittäneeksi eri sosiaalisen median alustoilla ja mikä on se totuus niiden väitteiden rinnalla.

#ahmatti
Rakastan ruokaa. Musta on kiva kuvailla omia hamppariannoksiani, aina tarjota kahvia ja jotain herkkuja kun joku tulee meille kylään. Olen kuuluisa suklaasyömäri ja esimerkiksi viikonloppureissulla kavereiden kanssa oon se tyyppi joka mutustaa aamupalalla suklaata, karkkia tai munkkia.
Tämä on totta, mutta totuus on se etten tahtoisi olla ahmatti ja kärsin todella pahoista painokriiseistä. Nytkin olen parin kuukauden ajan yrittänyt syödä fiksummin ja lenkkeillä enemmän, eli en aina ole ahmattina.

#uranainen
Miksei ole olemassa mairittelevaa sanaa ihmiselle joka tekee rakastamaansa (useimmiten) työtä, jossa on mielestään hyvä ja kokee olevansa menestynyt? Minulle on tärkeää että varsinkin työkaverini ajattelevat että osaan hommani ja että minulta voi pyytää apua tarpeen tullen. Ja tietysti olisi ihan cool että ainakin asiakkaillani olisi uskoa minuun yrittäjänä.
Vaikka joitakin vuosia sitten ajattelin että olen varmaan meidän kaveriporukasta se cool uranainen, jolla on katse aina kiinni seuraavassa ylennyksessä ja kalenterissa merkittynä aina seuraava työmatka. olen nyt todella iloinen etten sitä todellakaan ole. En voisi kuvitellakaan elämääni pyörimässä vain työn ympärillä ja oikeasti prioriteettini on perhe ja ystävät. 

#laiskiainen
Jostain syystä minulle on tässä crossfitin ja triathlonin täyttämässä ilmapiirissä tärkeää osoittaa maailmalle että sohvaperunanakin on ookoo olla. Ihmisenä voi olla riittävä vaikka kävisikin vain silloin tällöin kävelylenkillä.
Vaikka kamppailenkin oman kehoni hyväksymisen kanssa, minusta on silti tärkeää näyttää muille että on olemassa elämää ilman ylenpalttista urheilua. Vaikka totuus on että olen hurahtanut lenkkeilyyn tämän syksyn aikana. Ihan parasta on käydä ystävän kanssa etälenkillä puhelinten välityksellä.

#kansainvälinen
Aiemmin haaveilin muuttavani ulkomaille ja olevani sellainen cool tyyppi joka palaa kotimaahan aina vain juhlapyhiksi, muistaa ulkoa eri lentoyhtiöiden aikataulut reitillään ja pitää lentokonematkustamista samassa spesialiteettiluokassa kuin meikä bussimatkaa. Sellaista musta ei onneksi kuitenkaan tullut, mutta pröystäilen edelleen mielelläni kielitaidoillani ja reissailen mielelläni muutaman kerran vuodessa.

#rohkea
Aina toivon että voisin olla vielä vähän rohkeampi; puhua kipeistä asioista avoimemmin, uskaltaa sanoa mielipiteeni suoremmin tai vaikka pukeutua vähän räikeämmin.
Totuus on se että olen henkilökohtaisempien kirjoitusteni tai hieman epäimartelevampien kuvieni julkaisun jälkeen aivan paniikissa ja rauhoitun vasta kun ensimmäinen tykkäys ilmestyy. Esimerkiksi kaksi edellistä kirjoitustani on olleet todella pelottavia ja ensimmäisen FOMO-julkaisun meinasin jo perua.

#sydämellinen
Kaikkein tärkeintä mulle on viestiä sitä ominaisuuttani mikä minulle on kaikkein tärkein. Haluan että ystäväni ja läheiseni pitävät minua lämminhenkisenä ihmisenä, jonka apuun voi luottaa ja jonka tietää välittävän.
Mutta valitettavan usein olen liian kiireinen nähdäkseni ystäviäni niin usein kun haluaisin. En myöskään saa aikaiseksi soittaa papalleni kovin usein.

Jokaisella asialla on aina kaksi puolta, mutta vain toinen puoli päätyy someen. Juuri nyt haluaisin keksiä keinoja tuoda myös näitä toisia puolia esille blogissa, instagramissa ja muualla somessa, jotta se kuva minkä minusta saa olisi aidompi.


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti