Kun opiskelin Johdon assistentiksi, olin meidän luokan suurin laiskuri. En kokenut että opintoni olisivat olleet kovinkaan haastavia ja siksi en vaivautunut pistämään tikkuakaan ristiin arvosanojeni eteen. Olin se ärsyttävä tyyppi joka laisti ryhmätöistä, pisti kaikki muut tekemään hommat puolestaan ja saapui aina myöhässä kaikkialle. Opiskelukaverini varmasti inhosivat minua opintojen loppuvaiheessa. Melkein kaikilla kursseilla pidin myös huolen siitä että olin paikalla vain tismalleen sen verran mitä oli pakko. Pääsin kursseista lävitse, sain ihan hyviä arvosanojakin mutta näin jälkeenpäin en koe ansainneeni niistä yhtään.
Sain opintojeni loppupuolella aivan mahtavan harjoittelupaikan, isäni työpaikalta. Olin harjoittelussa suuressa, kansainvälisessä teollisuuden alan yrityksessä markkinointiassistentin tehtävissä. Sain paljon vapautta ja vastuuta työssäni ja koin olevani työssäni ihan hyvä. Sain harjoitteluni jälkeen vielä yrityksestä opinnäytetyöaiheen ja osalleni todella vastuullisen projektin, josta myös selviydyin hyvin. Silti mielessäni oli koko ajan se, etten ansainnut sitä harjoittelupaikkaa omilla ansioillani. Pääsin sinne koska mun isi oli siellä. Kuka tahansa tunneilla hereillä ollut opiskelukaverini olisi ansainnut sen paikan enemmän kuin minä. Minähän olin koulussa lusmu. Silti minulla oli parempi harjoittelupaikka kuin useimmilla opiskelukavereistani. Se oli epäreilua.
Tuo ajatus siitä että en ole ansainnut paikkaani on seurannut minua jokaiseen työhöni. Vaikka olen oppinut työtä tehdessä todella paljon, hallitsen aika monta eri asiaa ja muutamassa voin sanoa olevani todella taitava, silti tunnen tässäkin asiassa itseni riittämättömäksi.
Opiskeluajoista alkaen seurannutta huijarin tunnetta vain pahensi edellinen työpaikkani, jossa sain jatkuvasti negatiivista palautetta. En tuntenut olevani tippaakaan tilanteen tasalla tai osaamistani vastaavassa työpaikassa ja tunsin todella että huijaan vain muille osaavani ne asiat joita tein. Sain viime viikolla tilaisuuden jututtaa paria työkaveriani aiemmasta työpaikastani ja pääsin vihdoin puhumaan heille avoimesti lähtöni syistä. He eivät olleet huomanneet saamaani kohtelua ja ihmettelivät kovasti sillä asiat olivat kuulemma minun aikanani paljon paremmin. Oli todella lohduttavaa saada jälkeenpäin kuulla että olin heidän mielestään ollut pätevä.
Aloittaessani nykyisessä työssäni olin ammatti-itsetunnollisesti pohjamudissa enkä uskonut pystyväni mihinkään. Mutta täällä olen alkanut ymmärtää, etten ehkä olekaan huijari vaan huijarisyndrooman uhri. Kun vilkaisen ammattikorkeakoulun papereitani, huomaan että arvosanani ovat olleet hyviä ja useimmista kurssinimikkeistä tulee vielä mieleen jotain kurssin sisällöstä. Ehkä turhaksi parjaamani koulutus ei olekaan ollut niin turha. Älyän nykyään myös olla pistämättä liikaa arvoa pelkälle koulutukselle, sillä olen oppinut käytännön työssä niin paljon sellaista mitä ei koulussa voikaan oppia.
Kuva: Pixabay
FACEBOOK / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI
Opiskeluajoista alkaen seurannutta huijarin tunnetta vain pahensi edellinen työpaikkani, jossa sain jatkuvasti negatiivista palautetta. En tuntenut olevani tippaakaan tilanteen tasalla tai osaamistani vastaavassa työpaikassa ja tunsin todella että huijaan vain muille osaavani ne asiat joita tein. Sain viime viikolla tilaisuuden jututtaa paria työkaveriani aiemmasta työpaikastani ja pääsin vihdoin puhumaan heille avoimesti lähtöni syistä. He eivät olleet huomanneet saamaani kohtelua ja ihmettelivät kovasti sillä asiat olivat kuulemma minun aikanani paljon paremmin. Oli todella lohduttavaa saada jälkeenpäin kuulla että olin heidän mielestään ollut pätevä.
Aloittaessani nykyisessä työssäni olin ammatti-itsetunnollisesti pohjamudissa enkä uskonut pystyväni mihinkään. Mutta täällä olen alkanut ymmärtää, etten ehkä olekaan huijari vaan huijarisyndrooman uhri. Kun vilkaisen ammattikorkeakoulun papereitani, huomaan että arvosanani ovat olleet hyviä ja useimmista kurssinimikkeistä tulee vielä mieleen jotain kurssin sisällöstä. Ehkä turhaksi parjaamani koulutus ei olekaan ollut niin turha. Älyän nykyään myös olla pistämättä liikaa arvoa pelkälle koulutukselle, sillä olen oppinut käytännön työssä niin paljon sellaista mitä ei koulussa voikaan oppia.
Kuva: Pixabay
FACEBOOK / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti