9.1.2020
Ajattele mitä sanot
Lapsena tulee sanottua kaikenlaista tyhmää ja satuttaneeksi toista. Silloin vanhemmat ojensivat ja sanoivat ettei noin sovi sanoa toiselle, kehottivat ajattelemaan miltä toisesta tuntuu. Aikuisten siis pitäisi olla tässä asiassa viisaampia kun voivat lapsia ojentaa. Mutta emme me ole. Me vain olemme tyhmiä ja satutetaan toisia toisin tavoin.
Paljon nykyään pohditaan sitä mitä sanoja saa käyttää, voiko puhua ihmisistä edelleen sukupuolilla, kuvailla ulkonäköä mainiten ihonvärin ja onko se ikäkin vain numeroita.
Vaikka me aikuiset yritämmekin parhaamme mukaan ottaa huomioon kaikki, pääsee meidän suustamme silti välillä aikamoisia sammakoita, jotka iskevät todennäköisesti kipeämmin kuin "sä olet ihan kakka tyyppi". Välillä tuntuu että satsataan niin paljon ajatuksia näihin sukupuolineutraaliusjuttuihin että ne ihan perusjutut pääsee unohtumaan.
Pitäisi miettiä vielä tarkemmin mitä sanoo. Toisinaan saattaa tulla liian ehdottomasti sanoneeksi jostain asiasta, kuten vaikka "kyllä terveen ihmiseen kuuluu jaksaa juosta viis kilsaa", "äitiys on maailman tärkein asia" tai "tekis mieli hirttää toi tyyppi".
Ihan viattominkin utelu ystävienkin kesken voi olla toiselle todella kipeä juttu. Itse olen kyllästynyt kyselyihin siitä koska menemme kihloihin ja lasten hankinnasta kysyminen on aina kiusallista. En ole itse tullut aiemmin edes ajatelleeksi että ei lapsia sillä tavalla vain hankita. Voi olla todella ikävää kysyä yhden lapsen saaneelta ystävältä koska se toinen on tulossa. "Eikö tämä ole tarpeeksi kiva lapsi?" ystävä saattaisi ajatella ja vielä kipeämpi kysymys on jos lapsen saaminen ei syystä tai toisesta onnistu. Meidän aikuisten pitäisi pitää mielessä ettei oletettaisi ihmisten elämien menevän samassa tahdissa "normaalin" kaavan mukaan. Elämää kun ei voi suunnitella (tai voi, mutta eihän se suunnitelman mukaan mene)
Sitä voisi miettiä voiko mitään enää sanoa. Vaikka se on raskasta, aina pitäisi miettiä sitä voiko vastapuoli kuulla viestin eri tavalla. Urheilijakaveri saattaa olla täysin sitä samaa mieltä siitä että kilometri on lyhyt matka juosta, mutta maailmassa on paljon perusterveitä ihmisiä joille muutama kilometrikin on ihan mahdottomuus. Moni äiti ajattelee varmasti että se lapsi on tärkein juttu ja äiteys on kaikkein cooleinta, mutta maailmassa on monia muitakin tärkeitä asioita ja moinen statement voi olla aika tyly henkilölle joka ei yrityksistään huolimatta tule raskaaksi tai sille naiselle joka ei koskaan tule äidiksi sillä hänen unelmansa ovat muualla.
Kun tuohon alkaa kiinnittää huomiota, tajuaa oikeasti tekevänsä todella paljon mokia. Hyvin usein tulee sanottua omia mielipiteitä kuin ne olisivat yleisiä totuuksia. Toki on mahdotonta olla aina valppaana ja jaksaa aina harkita kaikkea sanomistaan. Ainoa mitä ihminen voi tehdä on yrittää ja pyytää anteeksi sitten kun tajuaa puhuneensa ajattelemattomasti.
FACEBOOK / BLOGLOVIN / BLOGIT.FI
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti