Olimme aivan hilkulla buukata paikat retriittiin Janin kanssa jo marraskuussa Marrakechin matkamme perään, mutta viime hetkellä totesimme ettemme varmaan jaksaisi millään siitä heti perään olla poissa kotoa. Jani oli kuullut retriitistä paljon hyvää työkaveriltaan, joka oli kokeillut moista Riihimäellä. Mutta sitten kun emme siihen retriittiin menneet, asia jäi unholaan. Kunnes Viivi sitten pyysi minua mukaansa tähän retriittiin.
Aloitimme retriitin ja hiljaisuuden lauantaina puolilta päivin Sääksin leirikeskuksessa lounaalla. Ohjaajat selittivät lounaalla retriitin "säännöt" ja muut käytännön asiat. Aloitimme hiljaisuuden heti, emmekä tutustuneet muihin leiriläisiin edes etunimien vertaa. Asiaan kuului myös se ettei toisiin saanut leirin aikana ottaa kontaktia. Jokainen sai olla leirillä omissa oloissaan, ilman nimeä ja ilman ääntä. Meille jokaiselle oli omat huoneet, joihin sai eristäytyä.
Tarjolla oli väljä ohjelma, joka sisälsi meditaatiota, rukoushetkiä, joogavenyttelyä, saunontaa ja tietysti ruokailua. Mihinkään ohjelmaan ei ollut pakko osallistua, mutta itse olin läsnä kaikissa osissa. Ohjelman välissä oli runsaasti vapaata aikaa jonka sai käyttää kuten halusi. Itse makoilin lähinnä vuoteessa ja katselin Gilmoren Tyttöjä. Markkinointiopukset jotka olin pakannut mukaani saivat ottaa myös lepoa. No, ollakseni ihan rehellinen, kävin kyllä lauantaina 25 minuutin mittaisella kävelylenkillä metsässä.
Yllättäen hiljaisuus ja hiljaa oleminen ei tuntunut mitenkään kummalliselta tai haasteelliseltakaan. Toki kyseessä oli verrattain lyhyt aika. Ainoa hetki kun hiljaisuus tuntui jotenkin kummalliselta oli saunoessa, kun ei voinut kysyä toiselta sopiiko heittää lisää löylyä ja minä idiootti olin mennyt iskemään ahterini lauteilla siihen kohtaan joka oli juuri kahden löylykiulun välissä (facepalm).
Vaikeampaa retriitissä oli jaksaa kaikkea sitä hengellisyyttä. Tiedostin kyllä jo ennalta meneväni seurakunnan järjestämään tapahtumaan ja että uskonto tulisi olemaan esillä, mutta en olettanut sen olevan ihan noin keskeisessä osassa. Seuraavan retriittini suoritan jonkin ei-uskonnollisen tahon järjestämänä tai vaihtoehtoisesti jättäydyn pois kaikesta ohjatusta toiminnasta. Uskonnon lisäksi vaikeaa oli sietää omia ajatuksia varsinkin meditaatiohetkissä. Lähdin retriittiin hyvin vaikean työviikon perään ja osoittautui mahdottomaksi sulkea mielestä työasiat ja niihin liittyvät epävarmuuden tunteet.
Kun retriitti sunnuntaina neljän aikoihin päättyi, oli hassua pystyä taas puhumaan ja kotimatkalla ei tullut mielenkään laittaa autoradiota soimaan. Vaikken tehnyt retriitissä mitään sen kummempaa itseni kehittämistä, saanut mitään mullistavia neronleimauksia tai nähnyt muuta valoa, koen silti että kokemus oli hyvä. Oli kiva päästä leirille, syödä ruokaa jota ei tarvinnut suunnitella tai kokata, sain löhöiltyä kunnolla ja uuden kokemuksen josta höpistä tutuille. Anteeksi, se oli valhe. Sainhan minä yhden älynväläyksen: pitäisi syödä useammin kiisseliä, se kun on niin vaivaton jälkiruoka mutta kuitenkin ihan sika hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti