Niin kauan kuin muistan olen ajatellut yleisöäni tehdessäni päätöksiä. Mistä yleisöni pitäisi? Mikä saisi yleisöni ajattelemaan että olen ihan yybermagee tyyppi? Mistä saisin aplodeja ja mistä taas kiusallista hiljaisuutta? Olen yrittänyt hioa omaa imagoani sellaiseksi että en vain kelpaisi vaan olisin tuon joukon mielestä ihanteellinen ellei jopa kadehdittava.
Yleisöni miehitys on tietysti vaihdellut vuosien varrella. Vakiojäseniin kuuluvat perheenjäsenet, sukulaiset ja ystävät.
Ensi alkuun yleisöni oli ankara joukko tuomitsevia kriitikoita; koulukiusaajiani ala-asteelta. Monta vuotta yritin mahtua heidän muottiinsa, olla sen verran parempi ettei minusta enää tarvitsisi tehdä pilkkaa. Sen jälkeen kun pääsin heistä eroon koulunvaihdon myötä yleisöni kasvoi. Tuli uusia tyyppejä joihin halusin tehdä vaikutuksen, saada kavereita ja kuulua joukkoon, mutta myös se vanha yleisö säilyi. Halusin näyttää sille vanhalle yleisölle että "perhana soikoon kyllä minä teistä selvisin ja katsokaa kuinka upea olen nyt!". Kun uusi yleisö alkoi aploodeerata niin sitä mukaa vanha alkoi lipsua pois.
Teini-iässä ja "vähän" sitä vanhempanakin yleisön VIP-aitiossa on istunut joku poika, jonka suosionosoituksilla on ollut kaikkein eniten merkitystä. Olen vaihtanut musiikkimakua, vaatetyyliä, kaveripiiriä ja kaikin keinoin pyrkinyt pääsemään kulloisenkin tyypin suosioon. VIP-aitio on vaikuttanut päätöksiini ja kiinnostuksen kohteisiini todella paljon.
Ja sitten ne kaverit, joiden suosio on elintärkeää ja joihin on niin petollisen helppo verrata omaa suoritustaan. Se yleisö joka ei pyri arvostelemaan vaan jo ihan oletuksesta nauraa kaikille vitseillesi ja taputtaa jokaisessa mahdollisessa välissä. Silti tietää että he vetävät omaa showtansa ja välillä olet kateellinen heidän showstaan.
Uupumus/masennusjaksoni aikana tein yhden merkittävän havainnon: yleisöni on vaientunut. Yleisössäni ei enää istu ketään. Siellä on täysin tyhjää.
On todella pelottavaa tiedostaa se seikka, ettei kaikilla meillä olekaan omaa yleisöä tai ehkä onkin, mutta ainakaan kaikki eivät anna yleisönsä aplodeille yhtä suurta arvoa. Vielä pelottavampaa on tajuta että yleisö ei tule koskaan päättämään näytelmääsi tai sanomaan että nyt se on tarpeeksi hyvä. Vain sinä itse voit jättää näyttämön. Huomata ettet enää itse tarvitse yleisöltä apua tai aploodeja, vaan että viimein olet vapaa tekemään päätöksesi täysin itse imagoa sen kummemmin pohtimatta.
Olen jo ystävieni mielestä cool, vanhempani ovat varmasti tyytyväisiä, sain tällä kertaa VIP-aition miehen vakuutettua ja pidän paikasta johon esiintyminen yleisön edessä on minut vienyt. Yleisön ei tarvitse kertoa minulle että olen valmis, voin itse todeta että tästedes pärjään omin voimin. Tästedes teen päätökset vain itseni mukaan ja luotan siihen että ystävät pitävät minua aina siistinä tyyppinä.
Tietysti yksi kriitikko pitää olla aina ja siihen hommaan mulla on pikkuveli <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti