Viime keväänä kirjoitin siitä että Korona-kriisi iski kohdallani hyvään saumaan. Kirjoitin uupumuksestani ja siitä kuinka tuli tarpeeseen saada luvan kanssa ottaa hieman etäisyyttä kaikkeen. Pidin myös hyvänä juttuna sitä että oli pakko ottaa enemmän omaa aikaa kun minnekään ei päässyt. Olenkin kyllä ollut todella onnekas. Minä ja kaikki rakkaani olemme toistaiseksi säästyneet taudilta. Olen saanut pitää työni ja käydä edelleen toimistolla. Olen voinut nähdä ystäviäni kohtuullisen normaalisti ja olemme järjestäneet muutamia etäbileitä, jotka ovat toimineet todella hyvin. Olen tavannut perhettäni ja purjevenehankinta teki kesästä mahtavan. Olen jopa ajatellut ettei Korona ole merkittävästi muuttannut tai vaikuttanut elämääni.
Mutta onhan se.
Kun katson nyt taaksepäin mennyttä vuotta, huomaan monia asioita jotka ovat muuttuneet. Suurin muutos on ollut suhde omaan työhön. Työni on pysynyt miltei ennallaan. Ainoita muutoksia on ettei ole ollut suuria asiakastapahtumia ja se että suurin osa työkavereista tekee etätöitä ja juoruilu tapahtuu teamsin välityksellä perinteisten kahvitaukojen sijaan. Muuten työni on sitä samaa kuin ennenkin. Kuormitus on ennallaan. Mutta se tuntuu aivan erilaiselta.
Muutos johtuu siitä että vapaa-aikani on muuttunut. Ennen vapaa-aika on tasapainottanut työstä aiheutunutta stressiä erilaisilla aktiviteeteilla ja ihmisillä, juhlilla ja reissuilla. Aloittaessani työssäni määritin palkkatoiveen, jolla firma voisi korvata mulle menettämäni vapaa-ajan. Palkkatoiveeni oli rakennettu sen pohjalle paljonko tarvitsen elämiseen, itseni hemmotteluun ja tulevaisuuden haaveisiin säästöön. Saan edelleen sen saman palkan työstäni, mutta nykyisessä maailman tilanteessa en pääse enää hyödyntämään sitä palautumisessa samalla tavalla kuin aiemmin.
Palkkani kärsii korona-inflaatiosta. Sama summa rahaa ei ole enää minulle saman arvoinen sillä kulutustottumukseni ovat muuttuneet. En käy elokuvissa, en käy matkoilla, en käy shoppailemassa, en käy juhlissa, en tarvitse uusia vaatteita (koska kukapa ne näkisi) ja niin edelleen. Toki mitä vähemmän kulutan, sitä enemmän saan rahaa säästöön. Mutta säästötili ei auta palautumaan. Alkuun ulkoilu, kotona löhöily, oma aika ja säästäminen tuntui kivalta vaihtelulta ja latasi akkuja, mutta nyt kun siitä on tullut jatkuvaa ei se toimi enää samalla tavalla.
Tunnen aivan selvästi että työ ja palautuminen eivät ole samalla tasolla. Enkä ole yksin tämän tunteeni kanssa. Monet ystäväni ovat havainneet saman ilmiön. Onneksi jo kuitenkin se että tiedostaa tämän epätasapainon auttaa ja sitä voi alkaa korjata. Etsiä niitä muita keinoja palautua.
Tämä teksti tässä on osa minun korjausliikkeitäni. Aloin pohtia mistä asioista olen ennen saanut energiaa ja mitkä niistä olisivat edelleen mahdollisia. Joten olen keskittynyt luomaan; kirjoittamaan, maalaamaan ja piakoin haen ompelukoneen takaisin äidiltä ja ryhdyn ompelemaan. Aion myös panostaa enemmän ystäviini. Väsyneenä ja hieman masentuneena ystävistä leikkaaminen tapahtuu niin helposti, vaikka juuri niistä pitäisi pitää kiinni koska niistä saa voimaa ja iloa.
Voimaa ihan jokaiselle korona-inflaation kanssa kamppailevalle <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti