27.4.2017

Mökillä

IMG_6591.JPG

IMG_6669.JPG

IMG_6609.JPG

Viime viikonloppuna oli niin ihana sää! Ihan käsittämätöntä että näitä kuvia otettaessakin oikeasti pärjäsi tuolla neuletakilla! Toista se olisi tänään (tai eilen, HYRR). Olimme pitkästä aikaa viettämässä viikonloppua äidin ja Sinin kanssa meidän suvun mökillä Näsijärven rannalla. Meidän mökkipaikka on ollut mulle pienestä asti todella tärkeä, sillä se oikeasti on kuin paratiisi; on järveä, kalliota, metsää, peltoa ja ihan nurmikkoa. Tontillamme on kolme mökkiä; yksi meille, toinen enoni perheelle ja kolmas oli isovanhempieni. Pienenä mökki oli sellainen suvun kohtaamispaikka kesäisin ja muksuna vietimmekin siellä paljon aikaa.
Vaikka nykyisin käymme mökillä suhteellisen harvoin ja silloinkin vain lyhyitä aikoja, olisi minun hyvin vaikea kuvitella ettei meillä olisikaan mökkiä. Sinne tulee aina niin kamala kaipuu, kun sieltä on ollut pidempään pois. Varsinkin näin keväisin ja kesäisin. Joku sellainen, jolla ei ole mökkiä voisi ajatella ettei mökkeilyssä ole mitään järkeä. Onhan se kuitenkin vain talo ja tontti eri paikkakunnalla eikä siellä loppujen lopuksi tee mitään kovin erikoista, onhan se aivan erilainen tapa viettää lomaa kuin ulkomaanmatkailu. Onhan se! Mökeissä vain on sellaista taikaa, että siellä haravointikin on hupia ja mattojen pesu on parasta puuhaa kesäpäivänä. 
Mulle meidän mökillä on aina ollut tärkeää se, että on saanut tehdä asioita. Mun vaari oli kova tekemään kaikenlaista ja olin hänellä usein "apupoikana". Musta oli kiva tehdä halkoja, maalailla mökin seiniä ja avustaa pumpun paikalleen laitossa. Se että pystyi olemaan jo nuorempana avuksi "miesten"töissä (älkää ottako tätä mitenkään antifeministisesti) oli mulle todella iso juttu. Ja on edelleen. Olen hyvin ylpeä siitä että vaarini kanssa tulimme tehneeksi yhdessä töitä ja että hän ehti opettaa mulle yhtä ja toista. Nyt  ei tarvitse yksin olla tontilla sormi suussa miettimässä mikä neuvoksi, jos jokin juttu ei toimi. Tavallaan mökistä on tullut mulle myös jonkinlainen vaari-pyhättö, koska siellä hänen jälkensä näkyy kaikkialla.
Tänä kesänä suunnittelen, kuten jokainen kevät, viettäväni enemmän aikaa mökillä. Mulla on kertynyt kesälomaa muutama viikko ja toisen niistä olen ajatellut olla ihan vain möksällä, toisen sitten ehkä ulkomailla jos rahapussin nyörit joustavat. Olen myös paljon miettinyt sitä, miten näppärää olisi asua ja työskennellä Tampereella, silloin voisi mökkeillä vaikka joka viikonloppu. Toki niin voisi nytkin. Eihän se mökki olisi kuin 1,5 tunnin matkan päässä eikä se mun autolla olisi kalliskaan matka kulkea. Pitäisi vain tehdä päätös lähteä. 
Haaveissani olen jo viettämässä lomaa siellä. Raappimassa maalia mökin seinästä kuunnellen terassilla pauhaavaa radiota, pesemässä saunan verannalla perunoita, kääntämässä lisää kiviä aallonmurtajaan joka tunnetaan myös nimellä Saanan Pölhöyden Muistomerkki, paistamassa lettuja niin että koko mökki on savusta sumea, venailemassa mökin kuistilla enon saunasta poistumista ja omaa vuoroani, soutelemassa mökkisaartamme ympäri, katsomassa jalkapalloa tai Hercule Poirotia mummon mökissä, istumassa rantakalliolla siideri kädessä kuunnellen vastarannan tanssilavalta kaikuvaa musiikkia, sekä tähyämässä ohimenevien veneiden aiheuttamia jättiaaltoja joihin on on päästävä uimaan.

Sellaista mökkihöpinää tänään.
Pus,
Sane

KUVAT: S-J Lespi, mökillä, kuvausrekvisiittana Eppu-koira

25.4.2017

Rajatonta kelluntaa

IMG_6571.JPG


IMG_6555.JPG

IMG_6564.JPG

Olen parissa viime tekstissäni kirjoittanut omien tavoitteiden, elämän suunnitelman ja omien haaveiden kartoittamisesta, sekä siitä että suunnitelman puuttuminen on aiheuttanut eksyneen tunteen. Tuntemukseni tämän aiemmin mainitun "völjymisen" suhteen ovat viikon lopun aikana muuttuneet ja olen alkanut ymmärtää sen, ettei tässä ole kiire minnekään.
Tilastollisesti elinaikaa ikäiselläni ihmisellä pitäisi olla 75-ikävuoteen asti ja tekemäni laskurin mukaan minulla kahdeksankymppiseksi asti. Se jättää minulle tästä eteenpäin 55 vuotta aikaa. Entä sitten jos "hukkaan" jonkin kuukauden omaa peliaikaani keskittymällä hetken nauttimaan turvallisesta tilasta ja ottamaan reilusti aikaa päätöksieni tekemiseen? Jos vain jonkun aikaa keskityn nauttimaan siitä mihin olen päässyt, tulisiko se joskus olemaan sellainen asia mitä kadun? En usko.
Uskon, että paineet olla jatkuvasti jahtaamassa uutta etappia tulevat paljosti myös ulkoa päin. Minulta on viimeaikoina usein kysytty kysymyksiä siitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Vaikka elämässä olisi juuri saavuttanut kaiken sen mikä itselle on välttämätöntä, silti joku aina kysyy mikä on seuraava tavoite. Olen tähän saakka kohautellut kysymyksille olkiani ja todennut etten vielä tiedä ihan mikä se tuleva suunta mun elämässäni on. Kenties tästä lähin alan kolauttaa eteenpäinpyrkimisen normia sanomalla että tässä on toistaiseksi hyvä olla.
Haluaisin korjata tuon aiemman sanan "völjyminen" hieman positiivisemmin sointuvalla "kellumisella". Ehkä Riihimäki ei ole unelmieni asuinpaikka eikä  nykyinen työni ole se kaikkein kunnianhimoisin haaveeni, mutta minulla kuitenkin on oma ihana koti ja koulutustani vastaava työ. Ensimmäistä kertaa elämässäni molemmat on toistaiseksi. Ehkä kiire pistää omalle elämälle aikataulua ja aikarajoja johtuu vain siitä että elämä on asetellut niitä tähän saakka puolestani; koulutus kasaan kolmessa vuodessa, harjoittelua vuosi ja au pairin paikka vuodeksi. Nyt aikarajaa ei ole, ellen sellaista itse tee.
Juuri nyt en aseta itselleni rajoja, vaan annan itselleni aikaa kellua niin kauan kunnes kelluminen alkaa kyllästyttää ja päätän lähteä uimaan johonkin suuntaan, tai siihen saakka että joku hirveä hauki tulee puraisemaan varpaasta. 

Ihanaa alkanutta viikkoa!
Pus,
Sane

KUVAT: S-J Lespi

20.4.2017

Askelia eteenpäin

IMG_3851 – Kopio.JPG

IMG_3851.JPG

Hieman alle vuosi sitten, ollessani au pairina, kirjasin silloiseen blogiini listan asioista elämäni to do-listalla. On aika päivittää tuo lista, sillä muutamia juttuja on listalta tullut ruksattua ja uusia asioita on tullut listan jatkoksi. 
  • Ratsastus
  • Oman asunnon ostaminen
  • Cockerspanielin hankkiminen
  • Matkustaminen Argentiinaan
  • Baletissa ja oopperassa käyminen
  • Puolimaratonin juokseminen
  • Purjehtiminen
  • Inter-rail / Eurooppa roadtrip
  • Kirjan kirjoittaminen
  • Näytteleminen
  • Runojen julkaiseminen
  • Pianon soiton opettelu
  • Ranskan kielen opiskelu
  • Neuschwansteinin linnan näkeminen
  • VW Beetle
  • Opiskelu yliopistossa
Hullumpia juttuja:
  • Oman elämäni Dan Stevensin löytäminen
  • Aston Martinilla ajaminen
  • Disney-elokuvassa näytteleminen
  • Maailman rauhan edistäminen
  • Oman vaatemalliston suunnittelu
  • Omasta kirjastani tehty elokuva
Kuten tiistaina kirjoitin; on aika uusille tavoitteille. Koskaan aiemmin vain elämä ei ole ollut mulle näin avoin. Tällä hetkellä aivan kaikki tuntuu mahdolliselta. Pitäisi vain osata päättää mikä on se seuraava etappi, jota lähtee tavoittelemaan. Kenties tästä listasta on suunnitelman teossa vähän apua. 
Mitä teidän listallanne on?

Pus,
Sane

18.4.2017

Kaikki kunnossa

IMG_3894.JPG

IMG_3898.JPG

Mulla on nyt kaikki kunnossa. Vuosia puursin koulun penkillä ja hieman päälle vuosi sitten valmistuin ammattikorkeakoulusta. Opiskelin vuosia ulkomaisia kieliä ja luin tuhansia matkaoppaita haaveillen jonakin päivänä asuvani ulkomailla, pääseväni käyttämään kielitaitoani ja saavani ulkomaisia ystäviä. Tyttönä mököttäessä vanhemmilleni, eristäydyin usein omaan huoneeseeni keräten sinne kaikki välttämättömät tavarat  leikkien että se oli mun oma koti, jossa sain asua ihan yksin "ilman tyhmiä aikuisia". Sekin haave on tullut toteen rivitalon päädyssäni jossa asun ihan ilman aikuisia. Romantikkona olen aina haaveillut siitä, että jonain päivänä minullakin olisi kerrotavana tarina suuresta rakkaudesta. Kirjoitellessani joskus vihkooni tarinoita ystävistäni, toivoin että olisin jonain päivänä tarpeeksi rohkea näyttääkseni kirjoituksiani muille ja kuulevani niiden olevan hyviä. Kun olin koulukiusattu vuosia ja tunsin itseni hirviöksi, haaveilin siitä päivästä kun osaisin pitää itsestäni ja löytäisin ihmisiä jotka pitäisivät minusta myös.
Mitä siis sitten, jos olen saavuttanut kaiken sen mitä halusin jo 25-vuotiaana? 
Olen tullut elämässäni siihen kohtaan, jossa tavoitteet loppuvat kesken ja nyt olisi aika luoda uusia. On aika tehdä uusi suunnitelma jonka mukaan jatkaa elämää, sillä en voi kuvitellakaan eläväni elämääni ilman tavoitteita tai jonkinlaista suunnitelmaa (jonka elämä sitten voi muuttaa). En ole aiemmin ajatellut itseäni kovinkaan tavoitteellisena tai päämäärätietoisena ihmisenä. Nyt kuitenkin olen huomannut tämän "völjymisen" (kuten olen sitä alkanut kutsumaan) käyvän huomaamattomasti todella paljon mun pään vaivaksi. Tämä völjyminen on varmasti tila josta tulisi osata nauttia, onhan tässä hetkessä nyt kaikki kunnossa. Ehkä se voisikin olla, jollei samaan aikaan tuntisi sitä vain jonkinlaiseksi välisoitoksi. Kenties tämä on mun elämän "puoliaika", jossa tarkoitus on mennä lähimmälle hodarikiskalle ja kerätä voimia seuraavaan erään. Mutta samaan aikaan sitä jo päässään kelaa että mitä seuraavalta erältä odottaa. 
Puoliaikavöljymisen sivuvaikutuksena on ollut se, etten ole löytänyt oikeita sanoja blogiini. Olen kerran viikossa avannut tekstikentän ja yrittänyt saada tämän völjymisen tunteen siirrettyä sanoiksi, mutta se on tähän saakka ollut mahdoton haaste. Viime viikkoina olen paljon kyseenalaistanut elämääni ja sen osa-alueita miettien mitkä osat tahdon säilyttää ja mistä on aika luopua. Blogi ja kirjoittamisen vaikeus pyörivät paljon mielessäni ja joillekin ystävilleni jo sanoin aikovani lopettaa. Pahoittelut heille virheellisestä tiedosta; aion edelleen jatkaa. Sillä jonnekinhan niitä ajatuksiaan kaikesta on kirjattava ja tahtoisin uskoa kirjoittamisen olevan tavalla tai toisella iso osa sitä tulevaa erää. 
Aivan ihanaa viikon alkua teille rakkaat!
Pus,
Sane