Uusia juhannustaikoja

Katsottaessa kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, mieluiten alasti, näkee tulevan puolison. Hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kierittelee alastomana kasteisella niityllä. Kun juhannusaattoyöksi laittaa sitomattoman vihdan tyynynsä alle, näkee tulevan puolisonsa yöllä sitovan sen. Kun juoksee alasti saunasta tullessaan juhannusyönä ruisvainion ojia, niin yhdeksännessä ojassa tulee sulhanen vastaan. Tulevan puolison voi nähdä juhannusyönä unessa, jos on laittanut tyynynsä alle yhdeksällä heinällä sidotun kukkaseppeleen.

Joo, tosi kiva. Mutta mitä sitten tehdään, kun se puoliso on jo löytynyt eikä voitakaan liikaa kannata kaappiin haalia?

Juhannustaiat kaipaavat kipeästi päivitystä tälle vuosituhannelle ja lisäyksiä myös niille, joilla puoliso jo on. Ehdottaisin taikamenoihin seuraavia lisäyksiä:

• Kun juhannuspöydän antimet joutuvat väärään kurkkuun, tietää se automurheetonta vuotta
• Kerää juhannuksena lumihiutaleita kielellesi, se tietää alentuvaa asuntolainakorkoa
• Jos juhannusyönä tulet hyttysen pistämäksi ja pistoskohtaa kamalasti kutittaa, tiedät että seuraava kuukausi on sateinen
• Jos näet juhannuksena alastoman mökkinaapurin, lupaa se uutta intohimoa parisuhteeseen
• Kun juhannusmakkara putoaa vahingossa hiillokseen, tietää se palkankorotusta ennen joulua
• Kokeile viskata halkopinosta halkoa seitsemän metriä, jos onnistut tehtävässä, on todennäköistä että saat lotossa seitsemän oikein
• Jos katsoo juhannusyönä humalassa laiturilta järveen, se tietää pääkipua seuraavalle päivälle
• Jos juhannusyönä kierii ilkosillaan varvikossa, tietää se huimia tuottoja osakesalkulle
• Kun juhannuspäivänä halaa yllättäen ystävää, tietää se pienempää sähkölaskua koko vuodelle
• Heitä tikkaa silmät sidottuna, jos osut tauluun, teet vuoden aikana onnistuneen ulkomaan matkan
• Jos juhannusyönä kokon loimutessa suutelee nykyistä puolisoaan, tietää se hyvää ja kestävää parisuhdetta

En anna näille mitään toimintatakuita, mutta voihan sitä kokeilla silti :)

Meikä pistää kohta koneen kiinni ja lähtee juhannuksen viettoon. Tänä vuonna vietän juhannusta omalla mökilläni ystävien ja sukulaisten seurassa. Saatanpa testata muutamaa taikaakin...

Kommenttikenttään saapi heitellä muita ehdotuksia uusista taioista!

Jos mökki jonain päivänä olisi oma

Äitini isovanhemmat ostivat aikoinaan Ylöjärveltä kaksi vierekkäistä Näsijärven rantatonttia, joista toisella sijaitsi korkealla kalliolla kaunis kesämökki ja rannassa, oikeastaan osin järven päällä, pieni sauna. Ne olivat jääneet vaille isäntää edellisen omistajan kuoleman jälkeen. 

Kun äitini vanhemmat olivat menneet naimisiin ja alkoivat kaivata omaa rauhaa, alkoivat he suunnitella oman tuvan rakentamista ja tulivat tähynneeksi sen rakentamattoman tontin puolelle. He löysivät sopivan tuvan paikan hieman matalamman kallion päältä ja kasasivat siihen vaarini opintolainarahoin oman pyöröhirsisen mökin ystävien talkooavulla. Mökki valmistui niin, että oma äitini pääsi ottamaan ensi askelensa vasta valmistuneen mökin lattialla. 

Jossain kohti enoni muutti siihen alkuperäiseen mökkiin kesäasujaksi ja myös omaa äitiäni alkoi vaivata oman mökin kuume. He rakensivat vaarin kanssa äidille oman pikkumökin hieman isovanhempieni mökistä alamäkeen. Eikä mennyt kauhean kauaa, kun sinne mökille sitten löysi isänikin ja kohta piti mökkiä laajentaa. Vuonna 1992 valmistui laajennus osa, jotta minullekin olisi tilaa.

Tuossa viimeksi mainitussa mökissä oli nukkumista varten parvi, josta muistan kuunnelleeni salaa äidin ja isän iltapalakeskusteluita, joissa haaveiltiin siitä että jonain päivänä tämä paikka olisi oma ja mitä kaikkea sitten voitaisiinkaan tehdä. 

Äitini, veljeni ja parhaan ystäväni kanssa vietimme paljon aikaa mökillä ja toteutimme pieniä projekteja, saaden aina muminaa ja moitteita tekemistämme jutuista. Haaveilimme yhdessä, että jos tämä paikka jonain päivänä olisi oma ja mitä kaikkea sitten voitaisinkaan tehdä. Sitten muutamien vuosien jälkeen, äitini sai tonttinsa perinnöksi ja enolla oli oma tonttinsa vieressä. Ja jonkin ajan päästä alettiin ajatella, että ehkä olisi selkeämpää jos minä ja veljenikin saisimme omat alueemme ja voisimme toteuttaa haaveitamme. 

Niin se toinen tontti siirtyi minulle ja veljelleni. Mutta kävikin niin, ettei veljelläni ollut omalle osuudelleen juurikaan käyttöä ja kulut juoksivat turhaan. Samaan aikaan minä mietin, että olisipa tämä paikka jonain päivänä oma ja mitä kaikkea sitten voisinkaan tehdä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että veljeni päätti luopua omasta osuudestaan.

On vaikeaa sanoin kuvailla sitä helpotuksen tunnetta, kun viimein se paikka on oma ja voin tehdä ihan mitä haluan. Kun viimein se unelma, joka on ollut minussa niin kauan kuin muistan, on totta. 

On myös vaikeaa selittää ihmisille, miksi tämä on minulle niin suuri asia. Siksi ehkä halusin kirjoittaa tämän tekstin ja selventää kuinka kauan ja ylisukupolvisesti on ollut se haave siitä, että jonain päivänä joku saisi tehdä siellä ihan mitä haluaa. 

Kun vaan vielä osaisi päättää, mistä pienestä haaveesta haluaisi aloittaa. Todennäköisesti aloitan kunnostamalla mökin ikkunanpuitteiden maalipinnan, maalaamalla mökin ulko-oven ja istuttamalla mökin viereen juhannusruusun. 

Koski vs. Väliheikki

Häiden lähestyessä olen alkanut saada kysymyksiä siitä, aionko muuttaa sukunimeäni. Olen luullut vastauksen tähän kysymykseen olevan minulle helppo, mutta tullut nyt tilanteen ollessa käsillä huomaamaan, ettei se ihan niin yksinkertainen kysymys olekaan.

Moni varmasti uskoisi minun vannoutuneena feministinä pitävän sukunimeni ennallaan ihan vain tasa-arvon vuoksi. Niin voisi hyvin ollakin, sillä kyllähän minua riepoo se, että oletuksena perheelle valitaan usein miehen nimi muita vaihtoehtoja juuri pohtimatta. Tai vaikka morsian päättäisi pitää oman kasteessa saadun sukunimen, ne perheen mahdolliset lapset nimetään usein kuitenkin isän nimeen. Kyllähän se oletus minua nyppii ja varmasti pohtisin asiaa siltä kannalta paljon enemmän, mikäli kokisin syvää kiintymystä omaan nimeeni.

Mutta niin ei ole ollut. Minulle sukunimeni on ollut kohtuullisen merkityksetön ja olen ajatellut, että todennäköisesti siitä luopuisin. En ole ollut koskaan kovin läheinen samaa sukunimeä kantavien sukulaisteni kanssa, jollemme laske perhettäni, isovanhempiani tai isäni sisaruksia. Sukumme ei ole kamalan suuri ja sukunimeni on kohtuullisen harvinainen. Silti vaikka tulisin sukunimestäni jossain tunnistetuksi, en osaisi kertoa sukulaisuussuhteistani muihin nimen kantajiin. Tämän lisäksi perheemme on saanut tämän nimen adoption kautta, joten varsinaista verisukulaisuus suhdetta minulla ei samannimisiin henkilöihin ole. Ei sillä, että sillä niin suuresti olisi minulle merkitystä. Näistä syistä olen aina ajatellut, että ottaisin puolisoni nimen sitten aikanaan. Tietty olisi myös ehdottomasti plussaa jos nimenvaihdoksen myötä saisin vähemmän väärintulkitun, lyhyemmän ja ehkä jopa aakkosjärjestyksessä aiemmin tulevan sukunimen.

Mutta sitten.

Löysin miehen, jonka sukunimi on yksi Suomen yleisimpiä. Joka 900:s suomalainen on sukunimeltään Koski. Yksi heistä on esimieheni. Tosifeministinä minun ei tietenkään tulisi välittää siitä, mitä ihmiset ajattelevat ja olettavat siitä, että minulla ja esimiehelläni, työpaikkani toimitusjohtajalla, on sama sukunimi. Kuitenkin huomaan sen ajatuksen vaivaavan minua hieman jo ihan vain väärinkäsitystenkin vuoksi. Tulisin mielelläni yhdistetyksi vain siihen oikeaan herra Koskeen.

Samalla mietin myös sitä, että tällä hetkellä olen todennäköisesti maailman ainoa ja ensimmäinen Saana Väliheikki. Tilanne ei toisella sukunimellä tulisi olemaan sama. Sitten meitä olisi useita. Eihän tämäkään uniikkius ihan hirveästi vaakakupissa paina, mutta onhan se ollut kivaa, kun ei ole koskaan minkään tunnuksen perään lähteä miettimään minua muista Saana Väliheikeistä erottavaa numerosarjaa tai keksiä sen kummempaa nimimerkkiä.

Ja ei, mieheni ei myöskään halua ratkaista tätä yhteisen sukunimen dilemmaa ryhtymällä Väliheikiksi. Hänelle hänen sukunimensä on tärkeä ja ilmeisen suuri osa identiteettiä. Saattaisi sekin aiheuttaa sekaannusta, että nimeä vaihtaessaan hänestä tulisi serkkuni nimikaima.

Pohdintani onneksi saa jatkua vielä hyvän tovin, mutta juuri tällä hetkellä olen pohdinnassani keskittynyt keksimään mahdollisimman monta Koski-aiheista vitsiä joiden liittäminen osaksi identiteettiäni korvaisi sen uniikkiuden.