Koski vs. Väliheikki

Häiden lähestyessä olen alkanut saada kysymyksiä siitä, aionko muuttaa sukunimeäni. Olen luullut vastauksen tähän kysymykseen olevan minulle helppo, mutta tullut nyt tilanteen ollessa käsillä huomaamaan, ettei se ihan niin yksinkertainen kysymys olekaan.

Moni varmasti uskoisi minun vannoutuneena feministinä pitävän sukunimeni ennallaan ihan vain tasa-arvon vuoksi. Niin voisi hyvin ollakin, sillä kyllähän minua riepoo se, että oletuksena perheelle valitaan usein miehen nimi muita vaihtoehtoja juuri pohtimatta. Tai vaikka morsian päättäisi pitää oman kasteessa saadun sukunimen, ne perheen mahdolliset lapset nimetään usein kuitenkin isän nimeen. Kyllähän se oletus minua nyppii ja varmasti pohtisin asiaa siltä kannalta paljon enemmän, mikäli kokisin syvää kiintymystä omaan nimeeni.

Mutta niin ei ole ollut. Minulle sukunimeni on ollut kohtuullisen merkityksetön ja olen ajatellut, että todennäköisesti siitä luopuisin. En ole ollut koskaan kovin läheinen samaa sukunimeä kantavien sukulaisteni kanssa, jollemme laske perhettäni, isovanhempiani tai isäni sisaruksia. Sukumme ei ole kamalan suuri ja sukunimeni on kohtuullisen harvinainen. Silti vaikka tulisin sukunimestäni jossain tunnistetuksi, en osaisi kertoa sukulaisuussuhteistani muihin nimen kantajiin. Tämän lisäksi perheemme on saanut tämän nimen adoption kautta, joten varsinaista verisukulaisuus suhdetta minulla ei samannimisiin henkilöihin ole. Ei sillä, että sillä niin suuresti olisi minulle merkitystä. Näistä syistä olen aina ajatellut, että ottaisin puolisoni nimen sitten aikanaan. Tietty olisi myös ehdottomasti plussaa jos nimenvaihdoksen myötä saisin vähemmän väärintulkitun, lyhyemmän ja ehkä jopa aakkosjärjestyksessä aiemmin tulevan sukunimen.

Mutta sitten.

Löysin miehen, jonka sukunimi on yksi Suomen yleisimpiä. Joka 900:s suomalainen on sukunimeltään Koski. Yksi heistä on esimieheni. Tosifeministinä minun ei tietenkään tulisi välittää siitä, mitä ihmiset ajattelevat ja olettavat siitä, että minulla ja esimiehelläni, työpaikkani toimitusjohtajalla, on sama sukunimi. Kuitenkin huomaan sen ajatuksen vaivaavan minua hieman jo ihan vain väärinkäsitystenkin vuoksi. Tulisin mielelläni yhdistetyksi vain siihen oikeaan herra Koskeen.

Samalla mietin myös sitä, että tällä hetkellä olen todennäköisesti maailman ainoa ja ensimmäinen Saana Väliheikki. Tilanne ei toisella sukunimellä tulisi olemaan sama. Sitten meitä olisi useita. Eihän tämäkään uniikkius ihan hirveästi vaakakupissa paina, mutta onhan se ollut kivaa, kun ei ole koskaan minkään tunnuksen perään lähteä miettimään minua muista Saana Väliheikeistä erottavaa numerosarjaa tai keksiä sen kummempaa nimimerkkiä.

Ja ei, mieheni ei myöskään halua ratkaista tätä yhteisen sukunimen dilemmaa ryhtymällä Väliheikiksi. Hänelle hänen sukunimensä on tärkeä ja ilmeisen suuri osa identiteettiä. Saattaisi sekin aiheuttaa sekaannusta, että nimeä vaihtaessaan hänestä tulisi serkkuni nimikaima.

Pohdintani onneksi saa jatkua vielä hyvän tovin, mutta juuri tällä hetkellä olen pohdinnassani keskittynyt keksimään mahdollisimman monta Koski-aiheista vitsiä joiden liittäminen osaksi identiteettiäni korvaisi sen uniikkiuden.