Kun äitini vanhemmat olivat menneet naimisiin ja alkoivat kaivata omaa rauhaa, alkoivat he suunnitella oman tuvan rakentamista ja tulivat tähynneeksi sen rakentamattoman tontin puolelle. He löysivät sopivan tuvan paikan hieman matalamman kallion päältä ja kasasivat siihen vaarini opintolainarahoin oman pyöröhirsisen mökin ystävien talkooavulla. Mökki valmistui niin, että oma äitini pääsi ottamaan ensi askelensa vasta valmistuneen mökin lattialla.
Jossain kohti enoni muutti siihen alkuperäiseen mökkiin kesäasujaksi ja myös omaa äitiäni alkoi vaivata oman mökin kuume. He rakensivat vaarin kanssa äidille oman pikkumökin hieman isovanhempieni mökistä alamäkeen. Eikä mennyt kauhean kauaa, kun sinne mökille sitten löysi isänikin ja kohta piti mökkiä laajentaa. Vuonna 1992 valmistui laajennus osa, jotta minullekin olisi tilaa.
Tuossa viimeksi mainitussa mökissä oli nukkumista varten parvi, josta muistan kuunnelleeni salaa äidin ja isän iltapalakeskusteluita, joissa haaveiltiin siitä että jonain päivänä tämä paikka olisi oma ja mitä kaikkea sitten voitaisiinkaan tehdä.
Äitini, veljeni ja parhaan ystäväni kanssa vietimme paljon aikaa mökillä ja toteutimme pieniä projekteja, saaden aina muminaa ja moitteita tekemistämme jutuista. Haaveilimme yhdessä, että jos tämä paikka jonain päivänä olisi oma ja mitä kaikkea sitten voitaisinkaan tehdä. Sitten muutamien vuosien jälkeen, äitini sai tonttinsa perinnöksi ja enolla oli oma tonttinsa vieressä. Ja jonkin ajan päästä alettiin ajatella, että ehkä olisi selkeämpää jos minä ja veljenikin saisimme omat alueemme ja voisimme toteuttaa haaveitamme.
Niin se toinen tontti siirtyi minulle ja veljelleni. Mutta kävikin niin, ettei veljelläni ollut omalle osuudelleen juurikaan käyttöä ja kulut juoksivat turhaan. Samaan aikaan minä mietin, että olisipa tämä paikka jonain päivänä oma ja mitä kaikkea sitten voisinkaan tehdä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että veljeni päätti luopua omasta osuudestaan.
On vaikeaa sanoin kuvailla sitä helpotuksen tunnetta, kun viimein se paikka on oma ja voin tehdä ihan mitä haluan. Kun viimein se unelma, joka on ollut minussa niin kauan kuin muistan, on totta.
On myös vaikeaa selittää ihmisille, miksi tämä on minulle niin suuri asia. Siksi ehkä halusin kirjoittaa tämän tekstin ja selventää kuinka kauan ja ylisukupolvisesti on ollut se haave siitä, että jonain päivänä joku saisi tehdä siellä ihan mitä haluaa.
Kun vaan vielä osaisi päättää, mistä pienestä haaveesta haluaisi aloittaa. Todennäköisesti aloitan kunnostamalla mökin ikkunanpuitteiden maalipinnan, maalaamalla mökin ulko-oven ja istuttamalla mökin viereen juhannusruusun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti