17.1.2019

Saako olla aloittelija?



Todella usein sanon että "haluaisin olla liikunnallisempi", "kumpa mäkin jaksaisin lenkkeillä enemmän" tai "olisinpa mäkin noin energinen". Miten usein tuleekaan sanottua jotain tuollaista? Että haluaisi olla enemmän jotain tai tehdä enemmän. Eikä silti tee.

Haluaisin haluta, mutta eikö se ole sama kuin haluaisin ja eikö haluaisin ole yhtä kuin minun kannattaisi? Jo vain.

Ja heti kun olet päässyt ajatusketjussa siihen että "TOTTAVIE niinhän mun piruvie pitäisi tehdä! Teenpä nyt niin!" niin sitten mieleen hiipii sataseitsemänkymmentä tekosyytä. "Enhän mä ole mikään lenkkeilijä, enhän mä ole eläessäni käynyt kuntosalilla, enhän mä ole yhtään urheilullisesti lahjakas, eikä mulla ole sopivia varusteitakaan, näyttäisin varmaan typerältä, mitä ne muutkin ajattelisi, mitä jos en olekaan hyvä?". No entäs sitten?

Toki mun sanomana tuo on vitsi. Minä olen maailman huonoin olemaan huono aloittelija. Mun mielessä alkaa heti pyöriä että kaikki muut pitää mua ihan tumpelona ja miettivät mitä tuokin tuossa yrittää, eikö se näe ettei siitä ole siihen. Mun pitäisi olla heti täydellinen. Jos aloitan salilla käymisen, mun pitäisi heti olla semmoinen salieläin joka pumppaa satakiloa rautaa ja siihen tapaan. Mutta en ole ja se on ollut mainio syy olla menemättä.

Jokunen viikko sitten kuitenkin menin. Päätin olla piittamatta siitä että en osaa, että opettelen vielä ja arvatkaapa mitä? Koko maailma ei sortunut, kukaan ei tuijotellut mua tuomitsevasti. Ilmeisesti kaikki muut ymmärtävät että jokaisen pitää aloittaa jostain. Pitää aloittaa niistä kahden kilon painoista päästäkseen pumppaamaan satasta. Ja mikä tärkeintä; oikeastaan se onkin just parasta, että ei ole huipulla alussa, vaan saa nähdä sitä kehittymistä kun kahden kilon painot vaihtuu kolmeen kiloon ja niin pois päin.

Pitäisi vain tehdä kun haluaa. Se haluaminen kun on meille sellainen vinkki että jokin asia voisi tuoda lisää sisältöä elämään ja tehdä rahtusen onnellisemmaksi. Liian usein sen vain sivuttaa kaikkien edellä mainittujen ja tusinan muun tekosyyn vuoksi. Onneksi sitä joskus saa raahauduttua ylös sohvan pohjalta ja kun sen kerran tekee, on se ensi kerralla helpompaa.

T. Wannabe salileidi


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

15.1.2019

Hirviöpomo


Koin työpaikkakiusaamista eräässä aiemmassa työpaikassani. "Kiusaajani" (erittäin riittämätön termi tähän asiaan muuten) oli esimieheni.

Työpaikkakiusaaminen on ihan valtava tabu. Minunkin tuntuu edelleen todella vaikealta kirjoittaa tästä vaikka olen puhunut aiheesta aivoimesti nykyisellä työpaikallani, enkä usko tämän kirjoituksen vaikuttavan nykyiseen työtilanteeseeni mitenkään. Ei siis mikään ihme että siitä puhuminen on vielä vaikeampaa silloin kun se tilanne on vielä päällä tai tuoreemmassa muistissa. 

Minun kiusaajani oli tuuliviiri. Hänestä ei ikinä tiennyt onko hän vielä tänään mukana eilisissä päätöksissään, muistaako hän mitä olimme sopineet tai pitävätkö aiemmin sovitut määräajat vielä tänään paikkaansa. Hänen kanssaan ei sopinut olla erimieltä, vaikka kyseessä olisi ollut kyse asiasta josta minulla oli taatusti parempi tietotaito kuin hänellä. Hän useinkin korotti minulle ääntään toimistossaan ja sanat "Saana ehditkö tulla käymään" saavat niskavillani vieläkin nousemaan. Hän sai minut usein itkemään. Hän usein pilkkasi minua siitä etten kestä kritiikkiä. Hänellä oli tapana sysätä antamansa kritiikki myös kaikkien muiden työntekijöiden sanomaksi sanoen "kaikki ihmettelevät" tai "kaikki sanovat" vaikka tiesin ettei niin ollut. Hän huomautteli minulle siitä etten tehnyt täyttä työaikaa, vaikkei hän edes seurannut työaikaani ja omien kirjauksieni mukaan tein täyttä päivää, usein ylikin. Hän saattoi perjantai-iltana laittaa minulle huomautuksen tekstiviestillä jostakin tekemättömästä työtehtävästä, jolloin tunsin pakottavaa tarvetta mennä tekemään sen viikonloppuna ja pelkäsin koko viikonlopun maanantaiaamua. 

Aamuisin inhosin sitä hetkeä kun piti mennä töihin, töistä päästyäni pelkäsin jo seuraavaa päivää ja olin jatkuvasti todella uupunut. Usein näin yölläkin unia töistä ja siitä että olen unohtanut tehdä jonkin tehtävän. Työni oli todella stressaavaa. Tein paljon sellaisia työtehtäviä joista minulla ei ollut aiempaa kokemusta, joissa kuitenkin oli suuri vastuu ja pelkäsin jatkuvasti tekeväni jonkin ison virheen. 

Työntekijän huono tai epäasiallinen kohtelu on kielletty työturvallisuuslaissa. Työpaikkakiusaamistapauksissa tulisi ottaa yhteys työpaikan työsuojavaltuutettuun ja yrittää yhdessä työterveyshuollon kanssa löytää tilanteeseen ratkaisu. Minulle se ei tullut mieleenkään, en nähnyt sitä vaihtoehtona. Olin ensimmäisessä oikeassa työpaikassani ja määräaikaisessa työsuhteessa. Minulla ei ollut varaa menettää työpaikkaani. Lisäksi pienessä työpaikassa esimiehen toiminta oli hyvin selvää kaikille muillekin työntekijöille ja heistä lähes kaikki saivat myös oman osansa. Ainoa toivoni oli vaihtaa työpaikkaa.

Minun asiani olivat sinänsä hyvin, että minua ei uhkailtu suoraan erottamisella, minulle ei muristu tai uhattu väkivallalla. Monilla ei ole tilaisuutta vaihtaa työpaikkaa, tai irtisanoutua, ja useilla muillakin on se tilanne ettei tilanteen nostaminen esille ole sopiva ratkaisu. Sain rohkeutta tähän kirjoitukseen Tabu - suoraa puhetta työelämästä -podcastin työpaikkakiusaaminen-jaksosta, jossa vieraalla on todella rankkoja kokemuksia aiheen parista.

#beenthere

Minun tapauksessani uusi työpaikka onneksi löytyi ja pääsin aloittamaan tuossa työssä päivälleen vuosi sitten. Täällä on hyvä olla. Kukaan ei kiusaa, kukaan ei itketä ja vanhoista huonoista kokemuksistakin uskaltaa puhua. Saan olla todella onnellinen että nyt olen turvallisessa työpaikassa.


Kuva: VV

11.1.2019

Parhaimmat podcastit nyt


Mun podcastien kulutus on harpannut vuoden 2018 aikana ihan uuteen sfääriin. Työskentelen nykyisin avokonttorissa ja on niin paljon helpompaa keskittyä kun on luurin korvilla. Aina ei tee mieli kuunnella musiikkiia, tai aina ei löydy sopivaa musiikkia tunnelmaan. Silloin kuuntelen podcasteja. Lisäksi pidän siitä että tavallaan samalla kun uurastan työn parissa, voin kehittää itseäni ja oppia jotain uutta, kiinnostua uusista jutuista ja saada inspistä siihen työtekoon tai vapaa-ajalle.

Podcasteja on verkko pullollaan ja alkaa olla jopa vaikeata valita sieltä massasta ne parhaimmat. Näissäkin kun jokaisella on oma maku, eikä se mikä on hyvä yhdelle ole mielenkiintoinen toiselle. Itse huomaan myös olevani aika nirso niiden äänien suhteen. Tutustuin yhden lempibloggaajani podcastiin, mutten yksinkertaisesti kyennyt kuuntelemaan sitä enempää kun se ääni ei yhtään sopinut kuvaani siitä ihmisestä. Niin hupsua. Mutta tässä alla mun suosikkejani jos näistä löytyisi uusia tuttavuuksia sinulle.


Melkein kaikki rahasta
Tämä on tämän hetken lempipodcastini. Julia Thurénin podcastissa on käsitelty rahaan ja talouteen liittyviä aiheita pitkin syksyä. Podin kuuntelemisesta tulee sivistynyt olo, hyvä mieli ja lisäksi saa hyvää tietoa taloudesta. Podissa on tähän mennessä käsitelty aiheita kuten pikavippikierre, parisuhteen rahajako, mitä lapsi oikeasti maksaa, sekä palkka-asioita ja sitä mitä jos huomaa olevansa väärällä alalla. Todella mielenkiintoista.

Perho&Pääskysaari
Pidemmän ajan lempparini podcasteissa on Jenni Pääskysaaren ja Anna Perhon podcast. He käsittelevät aiheita laidasta laitaan ja jokainen jakso on todella hauskaa kuunneltavaa (varsinkin jos muutenkin on Pääskysaari-fani kuten allekirjoittanut). Vahva suositus.

Himocast
Nyt kolmen jakson verran ilmestynyt Himocast on mielenkiintoinen uutuus. Podcastissa puhutaan avoimesti seksistä ja seksuaalisuudesta. Kolme ensimmäistä jaksoa käsittelevät masturbointia, peppuseksiä ja yhden illan juttuja. Toisinaan puhe on mieleeni hieman liian roisia (ehkä olen siveyden sipuli), mutta on mahtavaa että joku vihdoin puhuu aiheesta rohkeasti ja asiantuntijoiden avustuksella. Ei pelkkää hihitystä ja kiherrystä, vaan ihan oikeaa asiaa.

Tabu - suoraa puhetta työelämästä
Lisää "kiellettyjä" aiheita löytyy Tabusta. Tabu keskittyy seksin sijaan työelämän salaisuuksiin ja piiloilmiöihin. Marraskuusta lähtien ilmestynyt podi on tähän mennessä käsitellyt muun muassa työpaikkakiusaamista, kateudesta, työuupumuksesta ja saikuttamisesta. Podi herättää ajatuksia ja on kiva kuulla että omien kokemuksiensa kanssa ei ole yksin. Työpaikalla kun näistä asioista ei puhuta.

Rahamania
Rahamaniassa on tarjolla sekä podcastia että Youtube-videoita. Rahamania keskittyy talouteen ja sijoittamiseen. Youtuben videoista löytyy videoita taloudellisesta riippumattomuudesta, sijoittamisen eri muodoista (kuten kultaan sijoittamisesta). Jokainen jakso rakentuu selkeästi vieraan ja hänen rahatarinansa ympärille. Linkkaamassani jaksossa äänessä Mimmit Sijoittaa-blogin Pia-Maria kertoo oman tarinansa.

Kuva: Pixabay
FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

8.1.2019

INHAA / IHANAA




INHAA:
  • puolituttujen rouvien bongaaminen uimalan suihkussa
  • viiksihaivenet naisilla (varsinkin nää omat)
  • se kun suodatinpussi puruineen homehtuu keittimeen
  • suikussa irtoavat hiukset, jotka kerii myttyyn ja "unohtaa" sitten suihkun hyllyyn viikoiksi
  • ylipäätään hiuksien irtoaminen ja niiden kerääntyminen hiuspalloiksi nurkkiin
  • tunne siitä että on unohtanut jotakin tärkeää
  • kun on juuri tullut kaupasta ja tajuaa unohtaneensa ostaa jotain
  • kun huuhtoo astioita ja lavuaarin sihtiin jää shittiä joka pitää siivota roskiin
  • ne tyypit jotka lähettää instassa viestipyyntöjä
  • repeilevät, kuivat huulet ja se kun ne ei parane millään
  • pikkumuksut joiden nenän alta valuu räkää
  • kuolaavat koirat
  • naapurin näkeminen maitohyllyllä ja uudelleen kassalla (eihän sitä voi kahdesti moikata!)
  • märät sukat
  • kun kynnet repeää sieltä vaaleeanpunaselta alueelta alkaen ja sattuu
  • kuntosalien peilit (nauttiiko joku siitä kuvajaisesta?)
  • ne päivät kun kaikki mukavat pikkarit on pyykissä
  • kun kynsilakka kuluu ja oot päiviä sillai et "noille pitäis tehdä jotain"

IHANAA:
  • ne aamut kun tuulilasia ei tartte skrabata
  • kylpytakkiin kääriytyminen suihkun jälkeen (eli se että voi rötvätä illan ilman vaatteita)
  • kun joku muu on tyhjentänyt/täyttänyt tiskikoneen tai vienyt roskat
  • kun kerrankin keksii Netflixistä katsottavaa alle 5 minuutissa 
  • kirjan lukeminen autossa/junassa
  • kun ei millään jaksa lähteä lenkille ja menee silti ja sit tuleekin hyvä mieli
  • olla niin mukavuudenhaluinen että että mielummin käyttää leimei talvisaappait ku nättejä nilkkureita, joten jalat pysyy lämpösinä
  • uusi sohva
  • poikaystävä joka ymmärtää että joskus lähes aina laiskottaa eikä jaksa tehdä kunnon safkaa
  • äskeiseen liittyen; lounassetelit jotka tarjoaa lisätekosyyn mäkkäriin menolle
  • puhtaisiin lakanoihin nukahtaminen (miksei niitä silti tuu vaihdettua useammin??)
  • ja uudet, pehmoiset pyyhkeet
  • kun kirjoitusinspiraatio, aihe ja ajankohta pelaavat yhteen - näin käy ihan liian harvoin
  • firman tarjoama hieronta joka maanatai
  • se päivä kun kynsilakka on mintissä

Siinä pidemmittä höpötyksittä :) Kolahtiko mikään?

3.1.2019

En lupaa mitään


Noniin, vuosi on vaihdettu. Aika keskittyä siihen tulevaan. Viime vuonna kirjoitin siitä, kuinka on hyvä pitää mielessään se että lupauksia paremmasta voi tehdä pitkin vuotta, eikä kannata lannistua siitä jos lupauksissaan sortuu vaan aloittaa rohkeasti uudelleen. Itsehän tein viime vuonna yhden lupauksen; lukea 12 kirjaa. Sitten elämään ilmeistyi se mies, mikä johti siihen että lukulupaus meni mönkään. Piru vie. Siitä huolimatta nautin jonkinlaisten vuositavoitteiden asettamisesta, jotta sitten ensi vuonna voi taas tyytyväisenä todeta että tulihan sitä tavoitteita saavutettua ja mentyä eteenpäin. Kuten tänäkin vuonna.

Mun kehityskohde numero yksi alkaneelle vuodelle on oman jaksamisen lisääminen. Uuden työn, uuden parisuhteen ja parin harrastuksen vuoksi on tuntunut siltä että kalenteri on aina täynnä, eikä ikinä ole sellaista vapaata aikaa jolloin ei olisi tarve mennä minnekään. Juuri viime viikonloppuna meillä oli sellainen pitkästä aikaa ja oli kyllä niin kiva fiilis vain makoilla sängyssä hieman pidempään pohtien mitä päivän aikana puuhaisi. Taisin olla niinkin rohkea että menin ääneen sanomaan varaavani jokaisesta kuusta yhden viikonlopun ihan vain tyhjäksi.

On tullut aika hyväksyä se ettei yksi ihminen ehdi kaikkea ja sanoa suoraan ei niille jutuille joita ei tahdo tehdä. Ja käyttää se aika sen sijaan johonkin sellaiseen joka tuo hyvää mieltä, tai keksiä niille pakollisille nihkeille jutuille joku sellainen tapa, joka ei tunnu niin pakkopullalta.

Toivon että kuluvan 12 kuukauden aikana ehtisin reissata, hankkia elämyksiä ja luoda paljon hyviä muistoja. Vuoden ensimmäinen reissu on takana, toinen parin viikon päästä edessä ja kolmannen olemme suunnitelleet buukkaavamme aivan lähipäivinä. Mökillä olisi myös kiva viettää aikaa ja ehkä kesällä tehdä vähän remonttiakin. Ja reissujen vastapainoksi nauttia kotisohvan kotoisuudesta.

Tänä vuonna aion keskittää aikaa harrastuksiin, kuten blogin kirjoittamiseen, siihen paritanssikurssiin johon Janin kanssa ilmoittauduimme, uimiseen, säästämiseen ja kirjojen lukemiseen iltaisin. Haluaisin myös kokata useammin, jaksaa aloittaa sillä aloittamisen jälkeenhän se on helppoa ja hauskaa. Tanssia pitkin keittiötä samalla kuin vääntää pastakastiketta. Menin myös työpaikalla lupailemaan lähteväni maaliskuussa johonkin juoksuhommaan mukaan, eikä lisäliikunta tekisi muutenkaan haittaa. Pitää pistää liikuntasetelit lentämään.

Ehkä tämäkin vuosi olisi summattavissa itserakkauden vuodeksi. Joku voisi naurahtaa sitä että olen tunnettu itseni rakastaja ja silti tituleeraan tämänkin vuoden sen kehittämiselle. Fakta vain on se että tämä suhde itsensä kanssa on se jokaisen tärkein; itseään pitäisi osata ymmärtää, rakastaa ja helliä, palkita kaikesta siitä mitä olemme saaneet aikaan. Vaikka joka vuosi sitä yritän, ei se koskaan tule olemaan tarpeeksi. Aina voisi pitää itsestään parempaa huolta.

Millaisia tavoitteita siellä on tulevalle vuodelle? (ja muistakaa pitää tavoitteet tavoitteina, lupaukset ovat liian ankaria näihin elämän eläviin olosuhteisiin)

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

28.12.2018

2018: 3 huonointa ja 9 parasta

Kuten aina vuoden lopussa, niin tänäkin vuonna, on aika koota hieman kasaan mennyttä vuotta. Tänä vuonna tällainen koonti tuntuu paljon tarpeellisemmalta, sillä vietinhän suurimman osan vuotta hiljaiseloa täällä blogin puolella ja teiltä on ehkä mennyt muutamia juttuja ohitse. Lähdin setvimään vuottani kahden kuvakollaasin avulla joihin kokosin vuoden huonoimmat ja parhaat jutut. Onneksi parhaita oli paljon enemmän.


Vuoden ehdottomasti paskin juttu oli se kun aiheutimme poikaystäväni kanssa maastopalon enoni ja naapurimme mökkitonteille. Kehnosti viilennetyt tuhkat, kuuma kesä ja metsäpalovaroitus eivät olleet hyvä yhdistelmä, jonka seurauksena paloi 3000 neliömetriä mustikan varpuja, puiden juuria ja pienenpiä näreitä. Onni onnettomuudessa oli ettei rakennuksia tai ihmisiä vahingoittunut. Stressi vakuutusasioista ja naapurin korvauksista jatkui pitkälle syksyyn. Luonnon stressi jatkuu edelleen, eikä paikka tule koskaan entiselleen. Isoin virhe ikinä. / Loppukeväästä sanoimme hyvästit mummolleni, joka oli pitkään elänyt vakavan muistisairauden kanssa. / Kesällä muutin poikaystäväni luo ja jouduin luopumaan keltaisesta pöydästäni, sekä vanhasta kodistani jota kovasti rakastin. Pöytä onneksi löysi uuden kodin serkun kotoa ja minulle on mahdollisuus vierailla hänen luonaan usein (tämä murhe on toki aivan eri luokkaa kuin kaksi aiempaa)


Aloitin tämän vuoden uudessa työpaikassa, jota edelleen miltein vuoden kokemuksella voin kutsua unelmieni työksi. Olen päässyt hyvin mukaan jengiin ja työtehtävikseni on muodostunut kaikenlaista kivaa ja koen olevani työssäni hyvä. / Ystäväni Viivi sai siskoltaan VIP-liput Salpausselän kisoihin, Oli ihan mielettömän siisti kokemus päästä seuraamaan kisoja parhaalta paikalta ja päästä tuijottamaan parin metrin päästä kun Sami Jauhojärvi selosti kisoja Ylelle. / Huhtikuussa teimme poikaystäni kanssa ensimmäisen ulkomaan matkan ja kävimme moikkaamassa Oslossa siellä harjoittelussa ollutta ystävääni Siniä. / Oslossa poikaystäväni pyysi minua muuttamaan hänen luokseen asumaan ja elokuussa kilisteltiin valmista muuttoa takapihan terassilla. / Kaksi kappaletta lukioystäviäni meni naimisiin tänä kesänä ja molempien häissä oli hurjan hauskaa. Molempien juhlat olivat todella onnistuneet ja kauniit. / Häiden jälkeen lähdettiin poikaystävän kanssa kesälomamatkalle Wieniin. Saimme nauttia kolmenkymmenen asteen helteistä ja upeista näköaloista. Vierailimme kuvassakin näkyvällä Schönbrunnin palatsilla, söimme sacheria ja uimme Tonavassa. / Tänäkin kesänä pelasin pesäpalloa Lahden suunnilla, sekä tein somehommia Tahkon Leideille. Somehomma oli siistiä, mutta valitettavasti joudun jättämään hommat yhteen kesään kun ei yksi nainen kaikkea ehdi. / Luovuttuani vuokra-asunnostani huomasin tilille jäävän jopa rahaa kuukauden päätteeksi ja aloin tutkia mitä sillä voisi tehdä. Löysin ratkaisun sijoittamisesta ja innostuin tutkimaan aihetta oikein todenteolla. Sijoittaminen jatkuu edelleen, mutta uusia kirjoja ei ole tullut hetkeen luettuja. Olisiko kellään suositelle hyviä? / Vuosi huipentui jouluun, jota odotettin hartaasti. Kiireinen syksy sai todella kaipaamaan joulun rauhaa ja tunnelmaa. Rauha jäi haaveeksi kun tuli juostua sukulaisilla (omilla ja poikaystävän) mutta perinteiset Sims-lanit Sinin kanssa latasivat akkuja.

Uutta vuotta lähdemme juhlimaan Tallinnaan pienellä porukalla, joten palataan linjoille ensi vuonna jos siltä reissulta selvitään! Oikein mukavaa uuden vuoden juhlintaa itse kullekin!

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

18.12.2018

Aina 100%


Aiemmassa työpaikassani opin hienon sanan, jota olen sittemmin viljellyt paikassa jos toisessakin; kapasiteetti. Tuo englisismi tarkoittaa suurinta mahdollista tuotantokykyä. Sen maksimi on 100%, tällöin tehdas/tuotantolaitos tekee juuri niin paljon kuin sen resursseilla on mahdollista. Kapasiteettia voidaan erilaisin toimin joko laajentaa tai supistaa, esimerkiksi hankkimalla lisää toimitiloja tai vähentämällä henkilöstöä. Teollisuudessa ymmärretään että jollain tehtaalla, työvaiheella tai varastolla on tietty kapasiteetti, joka on sen oma maksimi, eli sitä ei voida ylittää.

Kapasiteettia voidaan soveltaa myös ihmiseen. Jokaisella meillä on käytössämme rajallinen määrä resursseja kuten energiaa, aikaa ja kiinnostusta. Ihmisellekin on siis myös olemassa se 100% maksimi, jonka näillä resursseilla saa aikaan. Tehdas voi ehkä rullata täydellä kapasiteetilla, ja yleensä se onkin tavoite, mutta me ihmiset emme. Me tarvitsemme aina silloin tällöin löysempää tahtia, lepoa ja lisää polttoainetta. Tiedän monia ihmisiä jotka yrittävät repiä itsestään 120% irti ja tiedän myös että moisesta ylituotannosta joutuu jossain vaiheessa jollain tapaa maksamaan.

Jos pystyisimme ajattelemaan itseämme kuin konetta, osaisimmeko huomioida paremmin ne polttoaineet/voimavarat joita meidän on kerättävä pysyäksemme toiminnassa? Muistaisimmeko huolehtia riittävästä levosta ja säännöllisestä huollosta?

Näin jouluvapaiden alla yksi jos toinen tiedostaa olevansa loman tarpeessa. Itsekin myönnän valittaneeni jo viikkoja sitä että tarvitsisin enemmän lepoa. Oikeastaan tarvitisisin enemmän niitä voimavaroja, en niinkään lepoa. Minun voimavarojani on viime aikoina syönyt hieman normaalia hektisempi työtahti, vaa'an lukeman jatkuva nousu, joululahja/joulustressi, sekä se että olen omasta jaksamisestani liiemmin välittämättä buukannut kalenterin täyteen jos jonkin moista menoa ja meininkiä.

Minun voimavarojani kartuttavat parhaimpien ystävieni seura, lautapeli-illat, lukeminen, elokuvien katselu, kävelylenkit, säästötilin täyttäminen, lomamatkojen suunnittelu, hyvä ruoka, kotona hengailu, siivoaminen ja uusien asioiden oppiminen. Kaikkea sitä aion pian alkavien jouluvapaiden aikana tehdä. Mitkä ovat sinun voimavarojasi? Millä sinä lataat akkuasi?

Toivon että tänä jouluna sinäkin laittaisit tehtaasi seisomaan ja keskittyisit kertyttämään resurssejasi. Toivottavasti sinäkin pidät joulun aikana mielessäsi sen, ettei kukaan voi odottaa sinulta enempää kuin sinulla on kapasiteettia. Jokainen meistä voi tehdä vain sen mihin pystyy, eikä ihan niinkään paljon ole hyvä tehdä koko aikaa.


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

13.12.2018

Ystävän itsemurhasta


Kun kuulin ystäväni itsemurhasta kaksi ja puoli vuotta sitten, menin shokkiin. Olin muutamaa päivää aiemmin nähnyt facebookissa katoamisilmoituksen ja olin osannut pelätä oikeata asiaa, silti se oli iso järkytys. Muistan tunteeni kun kasvoni valahtivat valkeiksi ja tuntui kuin kaikki raajat olisivat menettäneet voimansa. Sitä ei olisi millään tahtonut uskoa todeksi. Olisi tehnyt mieli väittää kertojaa valehtelijaksi ja kiistää koko asia, mutta totta se oli. Itkin tunteja, soitin lähimmät ystäväni lävitse etsien lohtua. Olin yksin kaukana toisessa maassa ja seuraavana päivänä kerroin host-äidilleni mitä oli tapahtunut.

Viikon ajan en voinut ajatella juuri muuta. Tuntui siltä kuin sydämen päällä olisi ollut painava kivi, eikä mikään oikein tuntunut miltään. Katselin päivittäin valokuvia ystävästäni ja yritin kertoa itselleni uudelleen ja uudelleen ettei häntä enää ole. Onnistuin kuitenkin tekemään työni ja käymään kävelyllä. Nukahtaminen oli vaikeaa ja tavaksi tuli kuunnella unihypnoosivideoita Youtubesta. Kuuntelin myös paljon meidän yhteisiä biisejä.

Surun rinnalle tuli hiljalleen uusi tunne; syyllisyys. Olin tiennyt pitkään ystäväni masennuksesta. Olin tiennyt että hänellä oli tapana viillellä itseään ja vielä viimeistä kertaa tavatessamme olin yrittänyt kysyä niistä. Olin ystävälleni hyvin tärkeä ja hän jopa pyysi etten lähtisi matkalleni, mutta lähdin silti. Ajatus siitä että oliko ihan sattumaa että tämä tapahtui kaksi viikkoa lähtöni jälkeen, vainosi/vainoaa minua.

Kun palasin takaisin meidän kotikaupunkiimme, en voinut välttyä ajattelemasta ystävääni joka kadunkulmassa. Kaikki tuntui muistuttavan hänestä. Toisinaan yritin vältellä paikkoja joissa olimme olleet yhdessä ja toisinaan yritin mennä niihin tavoittaakseni edes jonkin muiston hänestä. Yritin purkaa tunteitani kirjoittamalla, yritin tavata ystäviä joita en ollut tavannut aikoihin, yritin puhua vanhemmilleni ja soitin jopa auttavaan puhelimeen puhuakseni jollekulle.

Ystäväni hautajaiset olivat todella paha paikka. En tuntenut oikein ketään, eikä kukaan tiennyt minusta. Vaikka olimme olleet todella läheisiä, en tuntenut hänen perhettäään ja siksi oloni oli todella ulkopuolinen. Kuitenkin hautajaiset olivat toisaalta hyvästä. Sain sanottua hyvästit.

Hautajaisten jälkeen olo alkoi helpottua ja suru iski harvemmin, ja aaltoillen. Useimmin suru iski silloin kun oli yksin, tai silloin kun joku muistutti hänestä. Surun mukana tuli aina syyllisyys. Miksi en voinut tehdä jotain? Miksi en uskonut olevani oikeutettu auttamaan? Miksi en voinut ottaa hänen murhettaan tarpeeksi vakavasti?

Välillä koin myös vihan tunteita. Olin todella vihainen ystävälleni siitä että hän oli antanut periksi, vihainen häntä hoitaneille ihmisille siitä etteivät he olleet voineet auttaa tarpeeksi, vihainen häntä läheisemmille ystäville, vihainen jumalille, vihainen maailmalle ja vihainen itselleni. Se oli todella raskasta.

Kun sain työpaikan, sattui minulle työhöntulotarkastukseen hoitajaksi entinen mielenterveystyöntekijä. Kerroin hänelle että tällainen kokemus saattaa vielä olla henkisesti kuormittava tekijä ja hän sanoi jotain mikä auttoi minua hurjasti "Itsemurha ei ole valinta. Itsemurha on monen toisiaan vahvistavan, sietämätöntä tuskaa aiheuttavan tekijän lopputulos. Siihen ei ole yksittäinen ihminen syyllinen". Olen monesti miettinyt että olisiko suruprosessiani helpottanut se että olisin enemmän puhunut ammatti-ihmisille.

Uskon että läheisen itsemurhasta ei toivu ikinä, sen kanssa oppii elämään. Se koskettaa jatkuvasti uudelleen, siitä pitää puhua vielä vuosienkin jälkeen ja loppuikänsä sitä eri tavoin käy lävitse. Tärkeintä on ymmärtää ettei itsemurhasta johtuvan surun kanssa ole yksin. Meitä on täällä ihan pirun paljon, mutta meistä suurin osa on suruissaan hiljaa. Puhuttaisiin mekin enemmän, niinkuin olisimme toivoneet läheisemmekin puhuneen.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

11.12.2018

Miten olla parempi työkaveri?


Edellisen työttömyysjaksoni aikana hain assistentin töitä erään välitysfirman kautta. Heillä oli hieman erilaisempi ote työnhakuun ja itse työntekoon. Työhaastattelujen oheen kuului motivaatiovalmennus, jonka osana oli joukko neuvoja siihen miten voi olla työssään tehokkaampi ja siksi myös pidetympi. Vaikka jouduin rekrytointiprosessin lopuksi pettymään tuohon välitysfirmaan, en ole silti heittänyt romukoppaan heidän antamiaan neuvoja, vaan päin vastoin monista niistä on tullut minulle suorastaan teesejä.

Kaikki nämä teesit kiteytyvät siihen, miten kunnioitetaan toisen aikaa.

En nykyään osaa lähettää yhtään sähköpostia ajattelematta asiaa vähintään kolmen kysymyksen kautta. Tarvitseeko työkaverini tätä tietoa? Voisinko vielä hoitaa asiaa vielä pidemmälle itse? Miten viestisin tämän sanoman mahdollisimman lyhyesti ja selkeästi? Kaikkein turhauttavintahan on saada työkaverilta sellainen sähköpostiviesti, josta näkee että hän itse olisi voinut hoitaa asian samalla vaivalla (kuten esimerkiksi työkaverin sähköpostiviesti jossa pyydetään perumaan alla oleva hotellivaraus. Jos työkaveri olisi vain vastannut suoraan hotellille että perutaan tämä niin homma olisi jo valmis).

Toinen tapa olla hukkaamatta muiden aikaa on kuunnella ohjeet ja tehtävät heti kerralla kunnolla. Kaikkein parasta on pyrkiä aina kirjoittamaan ohjeet lyhyesti muistiin. Kukaan ei voi tänä päivänä väittää että se olisi liian vaivalloista sillä kaikilla meillä on puhelimessa muistio. Oma muistioni on pullollaan erilaisia työlistoja, ostoslistoja ja tapahtumien muistilistoja. Myös ohjeen/tehtävän antajalle tulee luottavaisempi ja arvostetumpi olo siitä että näkee toisen tekevän muistiinpanoja jotta homma hoituisi kerralla.

Tärkein työvälineeni muistion ja sähköpostin lisäksi on kalenterini. Ja olen huomannut että arvostan ihan eri tavalla niitä työkavereita jotka hallitsevat myös kalenterin käytön. Omassa kalenterissani on muistutukset ihan viikottaisista asioista, kuten tukkutilauksesta ja koulutusten laskuttamisesta, niiden lisäksi erilaisia eräpäiviä milloin minkin tapahtuman valmistelu pitäisi aloittaa ja milloin minkäkin asian tulisi olla hoidettuna. Jos näihin liittyisi joku työkaverini jakaisin kalenterikutsun hänellekin, jotta päivämäärät ovat molemmilla tallessa.

"Hoituu" on erittäin hyvä ja pidetty vastaus, mutta se muuttuu nopeasti negatiiviseksi jos tulee epäilys siitä hoituuko asiat. Siksi on erittäin tärkeää pitää omista lupauksistaan kiinni ja priorisoida ne asiat jotka on jollekin luvannut oman listansa kärkipäähän. Sen minkä on luvattu hoituvan, täytyy hoitua.

Erittäin tärkeää on myös myöntää heti alkuunsa jos jokin asia ei hoidu esimerkiksi siksi ettei oma osaaminen tai tietämys riitä. Typerin tapa hukata omaa ja toisen työaikaa on pyöritellä peukaloita vain siksi ettei kehtaa kysyä neuvoa tai sanoa ettei tämä nyt oikeasti ole minun hommani. Suu auki siis niin aikaa säästyy.


Nämä kaikki vaikuttavat itsestään selvyyksiltä mutta valitettavan usein huomaan, etteivät ne ole. Varsinkin sähköpostin käyttö on monilla työpaikoilla ihan hirveää. En muistele lämmöllä aikaa jolloin sain kymmeniä sähköpostiviestejä päivässä otsikolla FYI ja osoitettuna koko firman henkilöstölle. Siinä vasta ajanhukkaa useimmille.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

29.11.2018

Ihmiset joita en kaipaa


Noin kuukausi takaperin meillä oli meidän lukiovuosikurssin luokkakokous. Olin siitä ennalta hieman innoissani. Miten mielenkiintoista olisikaan nähdä miltä kaikki näyttävät tänä päivänä, kuulla mitä kukakin tekee työkseen ja minne kaikki ovat päätyneet asumaan. Salaa myös haaveilin pääseväni levittelemään käyntikorttejani ja kertomaan omia kuulumisiani rinta rottingilla.

Eihän se ihan niin mennyt.

Oli kyllä jännä nähdä vanhoja tuttuja, jotka yht'äkkiä näyttivätkin vanhoilta ja melkein kaikki hieman pyöristyneiltä (kuten varmasti allekirjoittanutkin). Aika pian kuitenkin huomasin että juuri siihen se jäi; toisten pällistelyyn sopivan matkan päästä. Tajusin että tässä nyt on salillinen ihmisiä, joihin en ole välittänyt pitää yhteyttä vuosiin. Osa heistä on facebook-kavereitani ja tärkeimmät uutiset olenkin bongannut jo sieltä, tai kuullut juoruna kaveripiirissäni. Tosiasiassa minua ei oikeasti kiinnostanutkaan mitä kenellekin kuuluu, eikä todellakaan kertoa muille mitä minulle kuuluu. Juttelin vain niille, joiden kanssa olisin muutenkin tekemisissä ja mikä hassuinta: en tuntenut missaavani mitään.

Muistan harmitelleeni useinkin facebookissa että harmi kun tuonkaan tyypin kanssa ei ole tullut pidettyä yhteyttä, mitäköhän tuolle tyypille kuuluu tai missä kohdin tiemme mahtoivat erkaantua. Mutta totuus (jota en kehtaa yleeensä itseäni suojellessa myöntää) on se että en ole välittänyt pitää yhteyttä, en ole oikeasti kaivannut häntä. Niin julma on totuus.

Tekosyitä riittää aina. Asutaan liian kaukana toisistamme, opiskellaan eri alaa, liikutaan eri kaveripiireissä, elämäntilanteemme ovat erilaiset ja blaa blaa blaa. Kuitenkin joidenkin ihmisten kanssa pysytään ystävinä vaikka kaikki nämä asiat pitäisivät paikkaansa. Ne on niitä ihmisiä joita kaipaa, joita ilman ei pärjäisi ja niitä jotka pysyvät elämässä.

Tästä pääsin siihen päätelmään että elämässäni on juuri ne ihmiset jotka sinne kuuluvat. Eikä minun tarvitse murehtia jos joku on siitä tippunut pois, koska kukaan oikeasti tärkeä ei tipu. Oikeasti tärkeät ihmiset ovat niitä jotka pysyvät ja loput ovat niitä ihmisiä joita ei oikeasti tarpeeksi kaipaa.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

27.11.2018

5 Pahinta talousmokaani


Kun täältä nyt on alettu jakaa erilaisia neuvoja ja vinkkejä kuin norsunluutornista, niin koin enemmän kuin tarpeelliseksi korostaa sitä että en minä mikään nero ole. Ennemminkin "vaikeuksien kautta voittoon" tyyppiä. Ei sillä että minulla olisi ollut 10000 pikavippi kierrettä, ei sentään, mutta useampikin hölmöys on omassa taloudessa tullut tehtyä

1. Opintotukea turhaan
Ollessani opiskeluiden ohessa töissä samaan aikaan sekä Andritzilla ja Motonetissa en koskaan jaksanut vaivautua ilmoittamaan etten oikeastaan tarvitse lisäksi opintotukea, kun olen palkkatöissä. Se oli niin typerää, kuin voi olla. Vuoden päästä Kelalta tuli kirje jossa takaisin perittiin aikamoinen määrä opintotukea. Iso lasku omasta laiskuudesta. En saanut laskua maksettua heti, vaan jouduin jakamaan sen eriin noin puolelle vuodelle, jolloin se rasitti talouttani pitkään.

2. Liian kallis vuokrakämppä
Edellinen vuokra-asuntoni oli todella kiva, rivitalon päätykaksio. Asunnon vuokra oli ihan sopiva asuntoon ja sijaintiin nähden 620€. Vuokratessani en kuitenkaan ottanut huomioon sitä että asunnossa oli sähkölämmitys, joka nosti sähkölaskun 100€kuukaudessa ainakin talvisin. Riihimäellä sain pienenpää palkkaa ja verojen jälkeen siitä jäi käteen vain noin 1500 euroa kuussa, joten vuokra oli leijonaosa kaikista menoistani. Sen lisäksi maksoin vielä samaan aikaan opintotukea takaisin. Jos olisin asunut hieman vaatimattomammassa yksiössä, olisin voinut saada rahaa säästöön.

3. Ei säästöjä
Muksuna meillä merkittiin viikkorahat "pankkikirjaan", saimme päättää otammeko rahat vai säästämmekö niitä edelleen. Tuolloin olin mestari säästäjä, koska en kehdannut pyytää vanhemmiltani säästöjäni sillä ajattelin heidän pahastuvan siitä että käytin niitä. Lopulta minulle kertyi säästöön niin paljon että sain ostettua niillä rahoilla skootterin ollessani 14-vuotias. Sen jälkeen en ole säästänyt, ennen paria viime kuukautta. Kaikki mikä on tullut, on myös mennyt. Eniten kadun sitä että en avannut ASP-tiliä ajoissa/opiskellessani ja että kerran jo onnistuin säästämään sinne miltei tonnin, mutta päädyinkin lopettamaan tilin ja käyttämään rahat johonkin muuhun. Säästäminen on yllättävän kivaa ja on todella palkitsevaa siirtää rahaa talteen säästötilille tai arvo-osuustilille.

4. Auto
Rakastan autoani ja väitän aina etten pystyisi elämään ilman sitä. Totuus kuitenkin on että olen elänyt ilman sitä kuukausia ihan hyvin sen ollessa rikki. Itseasiassa olen elänyt jopa "paremmin" silloin kun autoni on ollut rikki. Olen kävellyt paikasta toiseen, vähentänyt ostoksilla käymistä ja käyttänyt julkisia päästäkseni kauemmas. Tälläkin hetkellä työmatkaa mulla on vain 15minuutin kävelyn verran, asun yhdessä miehen kanssa jolla on auto ja jonka kanssa pääasiassa teemme ne kaukomatkat ja ostoksilla käymisen. Nytkin voisin luopua autosta ihan hyvin, mutta kun en. Itseasiassa haluaisin uuden, coolimman ja kalliimman.

5. Muiden ajatuksista murehtiminen
Kun alan ajatella taaksepäin huomaan että olen maksanut hirveitä hintoja siitä että mielytän muita ihmisiä tai että elämäni näyttäisi muiden mielestä kadehdittavan kivalta. Huomaan itse kadehtivani enemmän nyt niitä ihmisiä jotka ovat vuosia säästäneet ja saaneet ostettua omakotitalon josta ovat pitkään unelmoineet, kuin niitä joilla on varaa ostaa se komein kakkupala kahvitreffeillä. Tällä hommalla on myös toinen puoli; se että en ole kehdannut kertoa kun on ollut vaikeaa. Vasta nyt kun kaikki on hyvin, pystyn puhumaan ja kirjoittamaan näistä jutuista avoimesti.