8.5.2024

Meille tulee avioehto

Palataan sitten jo aiemmassa kirjoituksessa mainittuun aiheeseen; avioehto. Tuleeko meille sellainen? No kyllä tulee. Kenen aloitteesta? Molempien.

Jo hyvin suhteemme alussa otimme puheeksi ne isot kysymykset: halutaanko naimisiin, entäs lapsia ja jos mennään naimisiin niin miten, missä ja mites se avioehto. Ja nopeasti kävi ilmi, että olemme hyvin samalla aallon pituudella miltei kaikissa näissä asioissa. Erityisesti siinä avioehdossa. 

Minulle on ollut jo pitkästi ennen Janin mukaan tuloa, että tahdon naimisiin mennessä varautua myös siihen, jos jonain päivänä en olisikaan. Silloin minulla ei vielä ollut merkittävää omaisuutta, mutta silti ajattelin että varautuminen on fiksua ja ei sopimisesta ja puhumisesta haittaa voi olla. Ja olin sitten hyvin helpottunut, kun ajatuksemme täsmäsivät. 

Sittemmin sitä omaisuuttakin on kertynyt jonkin verran, mutta vaikka ei olisi, pitäisin sopimusta tärkeänä. Ja eihän sitä koskaan tiedä millaista omaisuutta vaikkapa perinnön kautta tulee saatua. Olisinko valmis menettämään avioerossa suvun kesämökkitontin puolikkaan? En olisi. Ja vaikka Jani ei sitä missään nimessä haluaisikaan, emme voi olla varmoja etteikö siihen voitaisi jonkun talouskriisin seurauksena joutua, jos muuta omaisuutta ei vain jaettavaksi olisi.

Mielestäni on helpompi sopia asioista, vaikka sitten turhaankin, nyt kun kaikista asioista on vielä mahdollista ja jopa mukava puhua. Jos sitten joskus ero tulisi, olisi se puhuminen ja sopiminen taatusti jännittyneempää, vaikka asiat sujuisivatkin sovussa.

En ajattele, että avioehto olisi mitenkään epäromanttinen. Oikeastaan minun mielestäni päinvastoin. Kun olemme sopineet asioista, voin olla varma että ainakaan rahojeni takia hän ei ole tässä ja päinvastoin. 

Avioehto sopii meille myös siinä mielessä hyvin, että meillä on parisuhteen alusta  asti ollut meidän rahat ja omat rahat. Molemmilla on omat tilit, johon palkat tulevat ja sitten sieltä siirrellään yhteisen sopimuksen mukaan rahoja yhteisille tileille, esimerkiksi ruokatilille ja yhteiselle säästötilille. Meillä on molemmilla myös omat säästötilit ja osakkeet. Se, että meillä on omat rahat, ei tarkoita sitä ettemmekö puhuisi rahoistamme ja jakaisi taloustilanteeseemme liittyviä asioita. Mutta kummankaan ei tarvitse erikseen hyväksyttää toisella vaikkapa uuden kevättakin ostoa.

Olemme jo ennalta suunnitelleet millaisen avioehdon tahdomme ja olemme päätymässä sellaiseen avioehtoon, jossa avioehto koskee vain avioeroa. Eli kuolemantapaukset menee sitten niin kuin lakipykälät tai testamentti sanoo. Kyseessä on niin sanottu romanttinen avioehto. 

Emme tietenkään halua ajatella, että ero olisi edessä, mutta valitettavasti tilastot ovat eri mieltä. Avioehto ei kuitenkaan ole turha paperi, vaikka eroa ei tulisi. Sen laatiminen on vaatinut meiltä monia hyviä keskusteluja ja pohdintoja, joiden läpikäyminen on valmistellut meitä kohti avioliittoa. Avioliitossa kun ei ole kyse pelkästään rakkaudesta, vaan  kyse on myös laillisesta prosessista. Sitä lakipuolta ei aina muisteta huomioida sitä sopimusta allekirjoitellessa.

4.5.2024

Saana suosittelee: Elokuvat

Katsoimme eilen todella hyvän elokuvan ja inspiroiduin siitä kirjoittamaan listaa elokuvista ja sarjoista, joita voisin suositella. Ajattelin jakaa sen nyt, kun moni varmasti juuri viikonloppuna miettii, mitä sitä voisi katsoa. Joten täältä pesee:


Sydäntä lämmittäviä elokuvia:

A man called Otto
(Amazon Prime)
Tämä oli se eilinen elokuva, joka inspiroi minut tämän listan pariin. Elokuvan päätähtenä on Tom Hanks, joka jo itsessään on takuu hyvästä elokuvasta. Elokuva on amerikkalainen versio Mielensäpahoittaja-elokuvasta. Elokuvan pääosan mies haluaisi päättää päivänsä, mutta eloisan naapuruston jäsenet kerta toisensa jälkeen tekevät miehen suunnitelmat tyhjiksi ja antavat kärttyisän miehen elämälle uuden syyn.

The Intern
(HBO)
Tätä elokuvaa olen tainnut suositella jossain aiemmassakin listauksessa, mutta minkä sille mahtaa kun elokuva on näin ihana. Jatkamme vanhojen miesten tähdittämiä leffoja, sillä tässä elokuvassa pääosassa on Robert De Niro (toinen mies, jonka nimi näyttelijälistassa on takuu hyvälle elokuvalle). Robertin esittämä vaari hankkii harjoittelijapaikan nuoren naisen johtamassa nettikauppafirmassa ja elokuvassa seurataan miten heidän suhteensa muuttuu harjoittelun aikana.

Brooklyn
(Disney)
Saoirse Ronanin tähdittämä elokuva kertoo 1950-luvulla Irlannista Amerikoihin paremman elämän perässä muuttaneesta nuoresta naisesta, uuden elämän luomisen vaikeudesta ja haasteista pitää samaan aikaan yllä suhteita entiseen elämään ja perheeseen kotimaassa. Elokuvassa on ihanan unelias tunnelma ja tarina on kaunis.



Vaikuttavia elokuvia:

Synkin hetki
(Netflix)
Katso tämä pian! Tämä elokuva on poistumassa Netflixin valikoimasta toukokuun aikana. Elokuvassa Gary Oldman (kyllä, Sirius Musta) esittää Winston Churchilliä pääministerikautensa alkuvaiheilla. Jälleen kerran yksi hyvä elokuva toiseen maailman sotaan liittyen. 

Kaksi paavia
(Netflix)
Tämä elokuva saattaa mennä monelta ohitse, sillä paavius ei ehkä aiheena montaa kiinnosta. Mutta siinä mennään vikaan, sillä tämä elokuva on erinomainen! Jonathan Pryce ja Anthony Hopkins esittävät nykyistä ja edellistä paavia elokuvassa, joka kuvaa sitä historiallista hetkeä kun maailmassa oli saman aikaisesti kaksi paavia. Erinomainen elokuva kertoo paaviudesta ja nykyisen paavin nuoruudesta sotilasjuntan johtamassa Argentiinassa ja todistetaan, että paavikin on vain ihminen.


Inspiroivia dokumenttielokuvia:

Nyad
(Netflix)
Tositarinaan vahvasti pohjautuvassa elokuvassa kuvataan naista, jonka haaveena oli uida Kuubasta Floridaan 164km ja 60 tuntia yhtäjaksoista uintia. Hän koetti suorittaa haaveensa ensi kertaa parikymppisenä ja palasi haaveensa pariin 60-vuoden iässä. Arvatkaa mitä kävi?

The Alpinist
(Netflix)
Elokuvassa seurataan 23-vuotiaan kiipeilijän tekemiä soolonousuja maailman korkeimmille vuorille.


Hyvää viikonloppua!

28.4.2024

Puhutaan kuolemasta

Olen aina kuulunut ystäväni termein "kuoleman kulttiin", eli pohdin kai normaalia enemmän kuolemaa ja siihen liittyviä juttuja. En millään tavalla huolestuttavasti tai siten että mielenterveydestäni pitäisi olla huolissaan, mutta pidän aihetta kiehtovana. 

Eikä sen mielestäni pitäisi olla outoa. Monille se on. Kuitenkin kyse on asiasta joka meille jokaiselle tulee jossain kohtaa, todennäköisesti useammassakin kohtaa, ajankohtaiseksi. Kaikki me joskus kuolemme ja todennäköisesti kaikilta meiltä joskus kuolee joku läheinen.

Silti aiheesta ei juuri koskaan puhuta. Kuolema on läsnä "normaalisti" vain silloin kun joltakulta on kuollut läheinen ja uutinen siitä tapahtumasta jaetaan. Silloinkin se keskustelu todennäköisesti typistyy vain osanottoon ja ehkä muutamaan kysymykseen. Harvoin aiheesta keskustellaan sen syvällisemmin tai pidempään, vaikka yksilötasolla kyseessä on yksi elämän suurimmista muutoksista ja myllerryksistä. 

Mielestäni on todella erikoista, ettei kuolemasta keskustella parisuhteissa ja perheissä juurikaan. On hyvin todennäköistä, että henkilöt joiden pitäisi huolehtia asioiden järjestelyistä kuoleman jälkeen eivät ole saaneet tuohon rooliin minkäänlaista perehdytystä. Miksi meille on niin vaikeaa puhua kuolemasta?

Tulen itse huolehtimaan todennäköisesti vanhempieni asioista yhdessä veljeni kanssa ja lisäksi huolehtimaan jossain määrin myös muutamasta muusta rakkaasta läheisestäni. Olen keskustellut asioista vanhempieni kanssa ja minulla on jonkinlainen käsitys ns. perusasioista, mutta liian kattavaa perehdytystä en ole saanut. 

Tulin miettineeksi asiaa jälleen hieman tarkemmin, kun sain muistutuksen lähipiiristäni siitä, kuinka huonosti näistä asioista puhutaankaan. Muistutuksen jälkeen vietin yhdestä illasta muutaman tunnin tehden tulevalle aviomiehelleni tiedostokansion sen päivän varalle. 

Tiedostokansioni sisältää:
  • listauksen pankkitileistäni eri pankeissa, osakesalkkujen numerot ja tiedot vakuutuksistani, sekä karkeat tiedot siitä mitä muuta omistan ja missä/mistä minulla on velkaa
  • perustiedot toiveistani hautapaikkaan ja hautaustapaan liittyen
  • epävirallisen testamentin tietyistä esineistä, joiden toivoisin löytävän tietyille henkilöille
  • listauksen sometileistä, jotka tulee muistaa sulkea ja tunnukset sovellukseen johon olen kerännyt joukon tunnuksia eri palveluihin
Ja koska olen ylisuorittaja tämän asian tiimoilta, olen koonnut tiedostokansioon myös karkean työjärjestyksen siitä missä järjestyksessä ja määräajassa mitkäkin asiat tulee hoitaa. Romanttikkona kansiossani on tietysti myös pieni kiitoskirje. Olen ajatellut, että tekemällä tämän osoitan rakkautta niille jotka jäävät asioitani hoitamaan. Minulle pieni vaiva nyt tulee todennäköisesti säästämään heiltä paljon vaivaa ja ahdistusta silloin kun vaivaa ja ahdistusta lienee muutenkin ihan riittämiin. 

Aion myös hoitaa jo ajoissa lakimiehen kanssa edunvalvontavaltuutukset ja testamentit kuntoon. Edunvalvontavaltuutus on hyvä tehdä, vaikka olisikin naimisissa, sillä sen avulla valtuutettu voi päästä käsiksi esimerkiksi henkilökohtaisille pankkitileillesi, jos päädyt vaikkapa koomaan tai muuten toimintakyvyttömäksi pidemmäksi aikaa. 

Eikö ole outoa, että on jo kohtuullisen normaalia tehdä avioehto ja varautua siten avioeroon, mutta ei ole ainakaan julkisesti kovin normaalia varautua siihen eroon joka väistämättä kaikille joskus tulee? Niinpä. Siksi suosittelenkin kaikille, että kävisi läheistensä (niiden jotka huolehtivat sinusta ja niiden joista sinä tulet huolehtimaan) kanssa läpi ne ihan perus seikat ainakin. Olematta mitenkään dramaattinen, totean vain "koskaan ei voi tietää milloin on liian myöhäistä". 

And on that positive note - ensi kertaan! <3

24.4.2024

Digitaalisia kuulumisia

Totesin juuri eilen ystävälleni kuinka hassua on se, että juuri tässä elämän vaiheessa kun sitä digitaalista kuulumisten jakoa eniten tarvitsisi ystävyyssuhteiden kasvaneen fyysisen etäisyyden vuoksi, sitä kuulumisten jakoa eri somealustoilla on vähemmän. Silloin kun parikymppisenä näki ystäviään miltei päivittäin tai vähintään useamman kerran kuussa kaupungin yöelämässä, tuli myös someen päivitettyä niitä juttuja säännöllisesti.

Omaan somekäyttäytymiseeni on tullut viime vuosina iso muutos. Facebook on täysin kuollut, Instagramiin löytävät pääasiassa vain videot takapihan oravien touhuista (ja nekin siksi, että yleisö on osoittanut niihin erityistä kiinnostusta) ja blogi on vaientunut jo vuosia takaperin. Ennen jaoin blogissa ajatuksiani, elämääni ja kuulumisiani parhaimmillaan useita kertoja viikossa. Mihin se kaikki katosi?

Juuri nyt kun suurin osa ystävistäni asuu toisella paikkakunnalla, osa kohtuuttoman välimatkan päässä ja hyviäkin ystäviä tulee nähtyä vain muutaman kerran vuodessa, sillä digitaalisella läsnäololla olisi aivan toisenlainen arvo. Joten aiompa yrittää rakentaa sellaista nyt!

Otin eilen jo ensimmäisen askeleen ja jaoin pitkästä aikaa Instagramiin selfien. Jaoin sen tunnisteella #selfiehaaste, sillä tulimme ystäväni kanssa puhuneeksi siitäkin, kuinka ennen selfieitä tuli otettua päivittäin ja niitä jaettiin someen huolettomasti, mutta nyt Instagramin feediin päivittäminen tuntuu isolta jutulta ja se että postaisi kuvan vain omasta lärvistä, tuntuu vielä isommalta jutulta; ellei miltei ahdistavalta. Vaikka onhan se ilahduttavaa nähdä somessa ystävän kauniit kasvot ja nähdä kuvamateriaalia juuri tältä ajalta, eikä rypyttömiä selfieitä vuosien takaa (oma facebook-profiilikuvani on vuodelta 2018 ja whatsapinkin otos piti valita parin vuoden takaa). 

Heitän tässä #selfiehaasteen kaikille niille, jotka kaipaavat ystäviään somessa!

Sitten niitä kuulumisia. Mistäköhän sitä aloittaisi? No kai siitä tärkeimmästä, eli Janista. Jani on edelleen ihana ja asumme edelleen yhdessä Hyvinkäällä. Haaveilemme omakotitalosta, mutta keskitymme tällä hetkellä toteuttamaan muutamaa muuta haavetta, kuten ensi helmikuussa vietettäviä häitämme. Arki sujuu mukavasti ja koska minulla pitää aina olla jokin intohimoprojekti menossa ja purjeveneestä olemme luopuneet, olen serkun innoittamana ryhtynyt viherpeukaloksi. Kunhan lumi sulaa, rakentelen takapihalle lavakauluksista peruna- ja porkkanamaan ja laitan yrttejä roikkumaan aitalaudoista. Aion ottaa kaiken irti rivitalopihastamme. 

Töissä menee mukavasti, vaikka täytyy myöntää että 1,5 vuoden jälkeen kuherruskuukausi on ohitse ja kuten kuuluukin, muutamat asiat ovat jo alkaneet nyppimään. Mutta sellaiset 90% ajasta edelleen työni on unelmaa ja hymyilen matkalla töihin, siellä töissä ja matkalla kotiin. Juuri nyt olen sopivassa tasapainossa sen kanssa, että teen asioita joissa koen olevani hyvä, asioita joissa on vielä opittavaa ja ihan pikkuisen niitäkin asioita, jotka aiheuttavat epävarmuutta. Tunnen olevani oikeassa paikassa.

Olen myös innoissani uusista ompeluprojekteista, juuri aloittamastani kuntosalirutiinista, pian alkavasta ulkouintikaudesta ja tällä hetkellä ennen kaikkea tästä blogista!

Kiva olla täällä taas! <3