28.4.2024

Puhutaan kuolemasta

Olen aina kuulunut ystäväni termein "kuoleman kulttiin", eli pohdin kai normaalia enemmän kuolemaa ja siihen liittyviä juttuja. En millään tavalla huolestuttavasti tai siten että mielenterveydestäni pitäisi olla huolissaan, mutta pidän aihetta kiehtovana. 

Eikä sen mielestäni pitäisi olla outoa. Monille se on. Kuitenkin kyse on asiasta joka meille jokaiselle tulee jossain kohtaa, todennäköisesti useammassakin kohtaa, ajankohtaiseksi. Kaikki me joskus kuolemme ja todennäköisesti kaikilta meiltä joskus kuolee joku läheinen.

Silti aiheesta ei juuri koskaan puhuta. Kuolema on läsnä "normaalisti" vain silloin kun joltakulta on kuollut läheinen ja uutinen siitä tapahtumasta jaetaan. Silloinkin se keskustelu todennäköisesti typistyy vain osanottoon ja ehkä muutamaan kysymykseen. Harvoin aiheesta keskustellaan sen syvällisemmin tai pidempään, vaikka yksilötasolla kyseessä on yksi elämän suurimmista muutoksista ja myllerryksistä. 

Mielestäni on todella erikoista, ettei kuolemasta keskustella parisuhteissa ja perheissä juurikaan. On hyvin todennäköistä, että henkilöt joiden pitäisi huolehtia asioiden järjestelyistä kuoleman jälkeen eivät ole saaneet tuohon rooliin minkäänlaista perehdytystä. Miksi meille on niin vaikeaa puhua kuolemasta?

Tulen itse huolehtimaan todennäköisesti vanhempieni asioista yhdessä veljeni kanssa ja lisäksi huolehtimaan jossain määrin myös muutamasta muusta rakkaasta läheisestäni. Olen keskustellut asioista vanhempieni kanssa ja minulla on jonkinlainen käsitys ns. perusasioista, mutta liian kattavaa perehdytystä en ole saanut. 

Tulin miettineeksi asiaa jälleen hieman tarkemmin, kun sain muistutuksen lähipiiristäni siitä, kuinka huonosti näistä asioista puhutaankaan. Muistutuksen jälkeen vietin yhdestä illasta muutaman tunnin tehden tulevalle aviomiehelleni tiedostokansion sen päivän varalle. 

Tiedostokansioni sisältää:
  • listauksen pankkitileistäni eri pankeissa, osakesalkkujen numerot ja tiedot vakuutuksistani, sekä karkeat tiedot siitä mitä muuta omistan ja missä/mistä minulla on velkaa
  • perustiedot toiveistani hautapaikkaan ja hautaustapaan liittyen
  • epävirallisen testamentin tietyistä esineistä, joiden toivoisin löytävän tietyille henkilöille
  • listauksen sometileistä, jotka tulee muistaa sulkea ja tunnukset sovellukseen johon olen kerännyt joukon tunnuksia eri palveluihin
Ja koska olen ylisuorittaja tämän asian tiimoilta, olen koonnut tiedostokansioon myös karkean työjärjestyksen siitä missä järjestyksessä ja määräajassa mitkäkin asiat tulee hoitaa. Romanttikkona kansiossani on tietysti myös pieni kiitoskirje. Olen ajatellut, että tekemällä tämän osoitan rakkautta niille jotka jäävät asioitani hoitamaan. Minulle pieni vaiva nyt tulee todennäköisesti säästämään heiltä paljon vaivaa ja ahdistusta silloin kun vaivaa ja ahdistusta lienee muutenkin ihan riittämiin. 

Aion myös hoitaa jo ajoissa lakimiehen kanssa edunvalvontavaltuutukset ja testamentit kuntoon. Edunvalvontavaltuutus on hyvä tehdä, vaikka olisikin naimisissa, sillä sen avulla valtuutettu voi päästä käsiksi esimerkiksi henkilökohtaisille pankkitileillesi, jos päädyt vaikkapa koomaan tai muuten toimintakyvyttömäksi pidemmäksi aikaa. 

Eikö ole outoa, että on jo kohtuullisen normaalia tehdä avioehto ja varautua siten avioeroon, mutta ei ole ainakaan julkisesti kovin normaalia varautua siihen eroon joka väistämättä kaikille joskus tulee? Niinpä. Siksi suosittelenkin kaikille, että kävisi läheistensä (niiden jotka huolehtivat sinusta ja niiden joista sinä tulet huolehtimaan) kanssa läpi ne ihan perus seikat ainakin. Olematta mitenkään dramaattinen, totean vain "koskaan ei voi tietää milloin on liian myöhäistä". 

And on that positive note - ensi kertaan! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti