30.5.2017

Huono ystävä

IMG_4404.JPG

IMG_4405.JPG

IMG_4406.jpg

Hyvä ystävä kuuntelee, hyvä ystävä ymmärtää ja hyvä ystävä auttaa. Huono ystävä on se, joka ei auta, kuuntele tai ymmärrä. Ja huono ystävä ei ole ystävä ollenkaan, vai onko? Saako välillä olla huono ystävä?
Ystävyyden vaihtokauppa on yksi yhteiskuntamme suurista kirjoittamattomista säännöistä. Se, että ollaan toisen tukena tarvittaessa ja voidaan luottaa siihen että vastavuoroisesti ystävä on tukenamme kun meillä menee huonosti. Muttei homma voi aina toimia niin aukottomasti. Joskus toisella ei ole mitään mitä vaihtaa. Silloin on vähän pakko olla se huono ystävä.
Ystävälläkin saa olla huonoja aikoja; niitä jolloin ei ole mitään annettavaa. Me olemme kaikki kuitenkin vastuussa ensisijaisesti omasta jaksamisestamme ja siitä että selviämme päivästä toiseen. Ystävyyden vaihtokaupassa oletus on se, että kumpikin tukee ja auttaa vuorollaan, mutta entäs ne kerrat kun molemmilla on vaikeaa samaan aikaan? Mistä apu silloin löytyy kun molemmat ovat henkisesti tontissa? Vaikka ystävänä kuinka haluaisi olla toisen tukena, joskus ei vain kykene.  Jos ei ole mitään annettavaa, ei silloin pidä alkaa jakamaan velaksi. On inhimillistä että joskus voimat ja ymmärryskyky loppuvat kesken. Ei ystäväkään ole yli-inhimillinen olento. 
Vaikka ystävänä tuntisi tarvetta vetää vaikka omat voimat miinukselle toista auttaakseen, ei se kannata. Useimmiten voi onneksi luottaa siihen, että ystäviä on useimmilla ihmisillä enemmän kuin se yksi. Sen lisäksi ovat vanhemmat ja muu suku. Ja jos juttukaverit ja tukijat meinaavat muuten loppua, nykyään myös ammattijuttelijat ovat helposti tavoitettavissa. Eivätkä ne ammatti-ihmiset välttämättä olisi huono vaihtoehto, jos murhetta riittää. 
Riskialtista huonona ystävänä olemisessa on se, milloinka huono ystävä lakkaa olemasta ystävä. Ei ole olemassa mitään kirjattua sääntöä siitä milloin ystävällä on oikeus närkästyä toisen tuen puutteesta. Kyllähän ystävän oman onnensa nojaan jättäminen vaikuttaa keskinäiseen luottamukseen, suhteen laatuun ja siihen kuinka tärkeänä toisen ihmisen elämässään kokee. Onneksi riskiä ystävyyden katkeamiseen pienentää se, että molemmilla on ollut vaikeaa ja se, että yleensä ihmisellä on tapana antaa anteeksi laiminlyönnit niille joita rakastaa.
Pus,
Sane

KUVAT: VV, Riiihimäen Lasimuseo

24.5.2017

Risteyksessä

Siinä risteyksessä silloin kerran
seisoin kanssasi sen hetken verran.
Tuijotin sun silmiisi ruskeisiin
ja salaa upposin näihin haaveisiin.

Siinä risteyksessä silloin kerran
sua tuntenut en kuin himpun verran.
Mutta jo silloin jutellessa ymmärsin sen,
että tässä on alku ystävyyden.

Siinä risteyksessä silloin kerran,
kun tiesit musta vain puheiden verran
selitin sulle että vihdoin ohitse on
suhde jonka takia olit neuvoton.

Siinä risteyksessä silloin kerran
avauduin sulle koko sydämen verran.
Toivon että huomaisit sä sen,
kuinka kylmästä hiljaa tärisen.

Siinä risteyksessä sillon kerran,
kun halattiin varmasti tunnin verran.
Salaa halusin sun varastavan
multa vain yhden pienen suudelman.

Siinä risteyksessä silloin kerran,
kun erehdyit tunteistani piirun verran
sanottiin erotessa ”hei nähdään jälleen”
ja sitä ollaan vain kaduttu sen jälkeen.

Seuraavassa risteyksessä silloin kerran
pysähdyin miettimään vartin verran
lähdenkö juoksemaan perääsi
ja osoitan sulle virheesi.

Seuraavassa risteyksessä silloin kerran
pohdittuani asiaa hyvän verran
sain puhelimeeni sulta viestin
ja sen ilosta melkein itkin.

Siinä viestissä silloin kerran
sanoit erehtyneesi sen suukon verran.
Jos oltaisi jo silloin tajuttu,
niin paljolta oltaisi säästytty.

Siinä hetkessä silloin kerran,
maksaisin uusinnasta tuhannen verran.
Tajusin kai jo silloin sen
että sua koskaan unohtaisi en.

19.5.2017

9 x Ajatusta

IMG_6865_1..jpg

"Olisiko enemmän siistiä vai karseeta, jos aivoissa olisi sellainen ajatusten askelmittari joka laskisi kuinka monta ajatusta päivän aikana uhraa jollekin asialle tai ihmiselle?"
"Suomessa pitäisi oikeastaan julistaa kansallinen juhlapäivä niinä päivinä jolloin mittari ylittää 25 astetta, tai jos Suomi voittaa lätkän maailman mestaruuden."
"Jos minusta vähentäisi kaikki ne piirteet jotka olen omaksunut miellyttääkseni muita ihmisiä, mitä jäisi jäljelle?"
"Viikonlopusta tulee varmasti mielettömän siisti."
"Jos minä tapaisin 10-vuotta nuoremman minäni, mitä ajattelisimme toisistamme ja elämäntilanteistamme?"
"Loppujen lopuksi kaikki on asenteesta kiinni. Tämäkin perjantai on siistimpi kuin eilinen torstai toistaiseksi vain sen takia että olen tehnyt tästä asenteellisesti paremman päivän.... tai no se ja kokispullo"
"Voiko 25-vuotiaalla vielä olla julkkisihastus ja se puhelimen taustakuvana, vai onko se jo vähän sad?"
"Oikeastaan vuosi on todella lyhyt aika."
"Siitä kai pidän itsestäni eniten, että pidän niin monista asioista niin paljon."

Ihanaa viikonloppua!
Pus,
Sane

KUVA: S-J Lespi

17.5.2017

Tasapainottelua

IMG_6621_1.jpg

Jonkin aikaa olen tutkinut itämaisia uskontoja ja olen ihastunut erityisesti buddhalaisuuteen. Itämaisissa uskonnoissa minuun vetoaa erityisesti tasapainoajattelu. Se, että nähdään elämä ja yksittäiset asiat siinä kokonaisuutena, hyväksyen hyvät ja huonot puolet. Siinä minä haluaisin kehittyä. 
Niin kovin usein tulee suljettua silmänsä jommalta kummalta puolelta. Usein tulee vaikeuden tullen unohdettua, että jokaisessa ikävässä asiassa on aina JOTAKIN hyvää. Jokaisella pilvellä on aina hopeareunus. Ja vaikka sen reunuksen näkisikin, ei sitä muista sillä hetkellä arvostaa. Sama tapahtuu myös päinvastaisesti. Kun menee todella hyvin, unohtaa ajatella sitä mikä on ikävää. Esimerkiksi mahtavan pesäpallomatsin jälkeen saattaa olla vielä niin pelihuumassa, että unohtaa venytellä ja saa sitten maksaa siitä kahden päivän lihasjumeilla.
Onneksi tässä asiassa on helppo kehittyä ja tapoja on monenlaisia. Alkuun on ollut turhauttavaa yrittää löytää niitä vastapainoja keinulaudan toiseen päähän, mutta yllättävänkin nopeasti se on alkanut tulla itsestään. Oikeastaan olen huomannut sen tasapainon olevan siellä aina ja ehkä arvokkain huomioni on ollut se, että sitä kiikkulautaa tulee itse painettua väärään suuntaan; ohjattua liukuun. Hävettävän usein itse pahennan omaa ärsyyntymistäni tai alakuloisuuttani kokoamalla siihen vitutuksen kokoon lisää tavaraa. Virhe.
Tämän huomion arvokkuus kuitenkin muodostuu siitä toisesta puolesta. Jos omaa kiikkulautaa voi keinuttaa pahaan, niin varmasti sitä voi keinuttaa myös hyvään päin. Tasapainon löytäminen on aina kiinni omasta halusta yrittää tasapainoilla. Tuntuu jotenkin naurettavalta kirjoittaa jostain näin itsestään selvästä asiasta, mutta itselleni on ollut haaste oppia siihen että ei itse lyttää sitä hyvää ajatusta kiukun hetkellä. Kun autoni nyt on ollut pidemmän aikaa käyttökelvoton, olen "joutunut" fillaroimaan ja kävelemään töihin miltei joka päivä, ja sekös on ärsyttänyt. Olen kitissyt, valittanut ja inhonnut sitä kunnes yksi päivä töistä kotiin vastatuuleen polkiessani hokasin että polkeminen on paljolti keventynyt. Hopeareunus hyökkäsi näkökenttään ja päätin kerrankin nähdä sen. Inhoamassani jutussa olikin yhtäkkiä paljon hyvää: ulkoilma, liikunta ja hyvä musiikki kuulokkeissa.
Parasta on se, että omaa tasapainoa voi kehittää ja henkinen, samoin kuin fyysinen, tasapainoilu tulee sitä helpommaksi mitä enemmän sitä tekee. Kuulemma. Minä ainakin aion jatkaa treenaamista :)
Ihanaa keskiviikkoa!
Pus,
Sane

KUVA: S-J Lespi

9.5.2017

Niille jotka odottavat

IMG_6645_1.jpg

IMG_6668.JPG

Kun maailma juoksee eteenpäin hurjaa vauhtia, kaikilla on koko ajan kiire eteenpäin elämässä ja saavutukset ovat elämän onnistumisen mittari, kaikkein vaikeinta elämässä ovat ne hetket kun mikään ei etene. Se odotustila, jossa edistystä ei tapahdu vaikka kuinka haluaisi. Joku itsestä riippumaton syy hidastelee oman tavoitteen saavuttamista. 
Vaikka yhden asian odottaminen ei pysäytä elämän kaikkia toimintoja, on silti maailman typerin lohdutusyritys todeta odottavalle "asiat ottaa oman aikansa, odota nyt vaan rauhassa". Moni yrittää lohduttaa sanoen, että odottaessa voi keskittyä muihin asioihin ja etsiä onnellisuutta muin tavoin. Mutta on totta että odottavan aika on pitkä, eikä se siitä lyhene vaikka siitä ajasta kuinka ottaisi kaiken mahdollisen irti. Kun se jokin mitä eniten maailmassa juuri nyt haluaa, odottaa siellä maalialueella kuka sitä jäisi veivailemaan huvikseen sitä kiekkoa keskialueella? Kyllä se maalinteko pyörii mielessä missä tahansa, jopa pukukopissa. (Pahoittelen; MM-lätkä saattaa vaikuttaa metaforiin)
Meille, joille on opetettu pienestä pitäen että kaikki on saavutettavissa kun tarpeeksi reippaasti tekee töitä ja että ainoa suunta on eteenpäin, on hirveän vaikeaa ymmärtää sitä että jotkin asiat eivät ole meidän käsissämme. Vaikka kuinka tekisimme töitä, aika ei kulje nopeammin. Minuutti kestää aina sen 60 sekunttia, vaikka kuinka riuhtoisi. Se tieto on toisaalta myös lohduttava. Joskus se aika tulee täyteen ja vaikka siltä tuntuu, niin se ei voi venyä äärettömiin saakka. 
Onneksi emme ole odotuksessamme yksin. Melkein jokainenhan salaa odottelee jotakin. Minä odotan että suru ystäväni itsemurhasta menisi ohi, yksi ystäväni odottaa työpaikkaa, sama kaveri odottaa myös unelmiensa prinssiä, toinen kaverini odottaa että pääsisi perustamaan perheen, eräs ystäväni odottaa valmistumistaan, kolmas odottaa että pääsisi yli ihastuksestaan, joku tuolla odottaa bussia, lääkäriä ja todella moni kesälomaa. Vaikka odottaisimme eri asioita, on se odotus yhteinen. 
Vaikka odottamamme asiat tuntuisivat ikävän kaukaisilta ja vielä todella epätodellisilta, ei niiden odottamista tarvitse hävetä. Oman odotuksen jakaminen voi auttaa muita puhumaan oman odotuksensa sietämättömyydestä ja jaettu taakka ehkä kevenee.
Tsemppiä!
Pus,
Sane

KUVAT: S-J Lespi