27.6.2017

Persoonan rubikinkuutio

IMG_4745.JPG

IMG_4786.JPG

En tiedä teistä muista, mutta minä olen persoonaltani hieman kameleontti. Mun persoona taipuu seuran ja tilanteen mukaan. Vaikka aina sanotaan että läheisimpien ihmisten kanssa pitäisi pystyä olemaan se "oma itsensä". Mä en kyllä ole sama oma itseni kaikille ystävilleni tai kavereilleni. Tietenkään. Onhan se suhde jokaisen kanssa yksilöllinen, siksi jokainen tuntee musta vähän eri puolet. Jokaisessa suhteessa on myös erilaisessa roolissa. Toisessa suhteessa saattaa olla se joka useimmin on tukena ja apuna, jossain porukassa on se huoleton huumoriveikko ja jollekin on se tyyppi joka aina soittelee itkien. 
Sivuan tässä aiempaa kirjoitustani Kemian kysymyksiä, jossa olen heittänyt ilmoille kasan kysymyksiä siitä miksi joidenkin ihmisten seurassa on erilainen. Siitä kuinka jokaisen tuttavansa mukaan personoi itseään. Sehän on täysin luonnollista etsiä jokaisen kanssa niitä yhteisiä puheenaiheita. Kääntää siitä omasta persoonan rubikinkuutiosta esille ne laatat, jotka sopii yhteen toisen kanssa. Kunhan ei vedä överiksi ja teeskentele olevansa jotakin ihan muuta kuin on. Ja mitä pidempään on oltu ystäviä, sitä enemmän on aikaa näyttää niitä muitakin laattoja siitä rubikinkuutiosta, niin että todella läheisillä ystävillä olisi suurinpiirtein käsitys koko siitä setistä.
Eniten nämä ihmisten välisten kemioiden kysymykset askarruttavat silloin kun yrittää tutustua uuteen ihmiseen paremmin. Silloin kun yrittää ottaa selvää siitä toisen kuutiosta, löytää niitä yhteisiä laattoja ja niitä erojakin. Mistä se oma rooli muodostuu, että jonkun kanssa kuuntelee mieluiten melkein mykkänä ja toiselle pitää olla selittämässä koko elämänkerta kamalana papupatana? Hyvin mielenkiintoista on myös se, että jos kemia on se mikä määrittää suhdetta, miksei se ole molemmille samanlainen? Miten toinen voi olla sitä mieltä että kemiaa on ja toinen sitä mieltä ettei sitä ollut laisinkaan?
Kun uusien tuttavuuksien kesken niitä laattoja on ehditty tuoda esille vasta muutamia, voi kahdella eri henkilöllä olla aivan erilaiset näkymykset sinusta. Heidän persoonansa ja ne tilanteet joissa olette tavanneet ovat voineet vaatia näyttämään toiselle aivan erilaisia puolia persoonastasi kuin toiselle. Myöhemmin ja ajan kanssa paremmin tutustuttaessa ne erot tasoittuvat kun molemmat alkavat nähdä sen kokonaisuuden. Ihmisten välinen kemia on suuremman kysymyksen alla silloin kun laattoja on esillä vähän. Silloin kemia koostuu pitkälti siitä, millaisia laattoja toisella puolella uskotaan olevan vielä kääntämättä. Saattaa syntyä erimielisyyksiäkin, kun huomataan että toisen persoonaan kuuluu epämielyttäviäkin piirteitä. Erimielisyyksien syntyessä kannattaa pitää mielessään se, ettei anna kenenkään tuomita koko rubikinkuutiotasi muutaman laatan perusteella. Olet paljon enemmän kuin mitä näkyy.
Olen taas haukannut liian ison palan kakkua tämän kemian kanssa. Vaikka olenkin pohtinut asiaa monelta kantilta, huomaan lopulta jääväni kuitenkin edelleen ihmettelemään sitä miten se kemia voikaan pelittää. Mutta yritän lohduttaa itseäni samoin kuin kemian tunneilla yläasteella ja lukiossa; "kyllä se siitä ajan kanssa selviää ja onneksi sitä ei tarvitse ymmärtää kun se vaan tapahtuu" ja kun oikeassa elämässä kukaan ei ole antamassa sulle arvosanoja siitä kuinka hyvin sitä ymmärrät.

Nauttikaahan kesäkuun viimeisestä viikosta! Palataan torstaina!

KUVAT: VV, Vuohijärvi, Kouvola

22.6.2017

Jos pitäisi Turusta...

IMG_4613.JPG

IMG_4614.JPG

IMG_4616.JPG

Ei. En myönnä sitä vieläkään. En tykkää Turusta, en tippaakaan. MUTTA jos tykkäisin niin tykkäisin niistä jokilaivoista Aurajoen varressa. Niistä missä tiskillä voi tuntea huojumista ilman että on juonut vielä pisaraakaan alkoholia. Tykkäisin siitä, että pöydässä siideriä ryystäessä voi tuntea laivan keinuvan allaan, tiirailla ohi putputtavia moottoriveneitä ja tuntea olevansa mukamas vesillä. Olla mukamas hirveä merikarhu, vaikka oikeasti on ihan vaan maakrapu.
Voisin myös tykätä Föristä; pienestä lautasta joka seilaa Aurajoen yli. Sen järjettömyys voisi vedota muhun. Eihän siinä nyt ole mitään järkeä että on lautta paikassa, josta lähin siltä on vain parin sadan metrin päässä. Lautta on paikassa, jossa voisi ihan hyvin olla myös silta. Mutta ehei.
Jos nyt oikein rohkaisen mieleni voinen myöntää, että Ruissalosta pidän. Mutta sehän on niiiiiiiiiin lähellä merta, että on melkein jo Ruotsissa. Tai ainakin siltä siellä tuntuu. Niin kuin olisi hylännyt Suomen ja lähtenyt muille maille. Siitä paikasta tykkäsin kovin. Oli kiva istua laiturin päässä ja tähytä merelle, tuntuen että kaikki huolet ja murheet olivat jossain todella kaukana. Jos voisin, olisin siellä varmasti aina. Tämmöiselle sisämaassakasvaneelle meri on jotenkin todella taianomainen ja voisin lumoutua siitä ikuisiksi ajoiksi.
Yksi asia Turussa on, josta voin myöntää pitäväni ilman häpeän häivääkään; Sini. Sitä ei tarvitse häpeillä, sillä Sini on läheisimpiä ystäviäni ja epäilemättä pitkäaikaisin ystäväni. Hän ei erityisemmin pidä asenteestani Turkua kohtaan, mutta ymmärtää että se on puolittain leikkiä ja naljailee sopivissa määrin takaisin. Varsinkin nyt kun asun Riihimäellä. Eihän se ihan hirveästi parempi vaihtoehto ole. 
Mutta ei, en kertakaikkiaan pidä Turusta. Sen verran kelvollinen tamperelaisen tytär olen. Onhan se nyt ihan p*****stä.
No nii no joo. Onhan se Posankkakin ihan söde.

Mukavaa juhannusviikkoa kaikille!

KUVAT: VV

20.6.2017

Älä pelkää sadetta

IMG_4719.JPG

IMG_4720.JPG

Sunnuntai-iltana olin lähdössä pienelle kävelylenkille selvittämään päätäni viikonlopun jäljiltä useammassakin eri merkityksessä. Astuttuani ulko-ovestani katsahdin taivaalle ja olin tuntevinani pienen vesipisaran putoavan neuletakilleni. Saman tien mieleni muuttui ja heräsi ajatus "no höh, ehkä ei kannatakaan lähteä kävelylle juuri nyt, katsoo sitten josko vaikka huomenna" ja sitä ajatusta seurasi monta pientä "hyvää" syytä unohtaa koko juttu. Ne ajatukset vain voimistuivat kun kirjava sateenvarjoni ei roikkunutkaan eteisen naulassa. Ei ollut mitään millä suojautua sateelta. 
Hetken eteisessä emmittyäni toinen ääni päässäni sanoi "Ei hemmetti! Sinähän menet!" ja sitä ääntä päätin kuunnella. Ja olikin erittäin hyvä että tein niin. Vietin krapulaisen päivän illasta miltei kaksi tuntia tallaillen tavanomaisen lenkkini ja vähän lisääkin, sain ajatukset taas pikkuisen selkeämpään järjestykseen ja soitin erittäin tärkeän puhelun Nunulle. Rentouduin katsellen autoja moottoritiellä, kuuntelin hyvää musiikkia ja ihastelin lupiineja tienvarressa. Kaiken kaikkiaan lenkki ja lepo olivat juuri se, mitä se sunnuntai-ilta kaipasi.
Mutta kuinka lähellä olisikaan ollut se, että olisin jäänyt kotisohvalle löhöilemään. Se oli hyvin lähellä. Enkä toki tarkoita ettäkö löhöily olisi ollut suuri virhe tai jotenkin huono vaihtoehto, mutta jos olisin jäänyt siihen sohvalle olisi mun ilta ollut kovin erilainen. Ja niin naurettavasta syystä kuin vesisade. Ihan liian usein tulee käytyä niin, että jokin pieni typerä kauhukuva estää tarttumasta hetkeen ja tekemästä jotain mitä ehkä olisi halunnut tehdä. Niitä tekosyitä vain aina riittää. Tässäkin tapauksessa pahimmassa tapauksessa olisin vain kastunut. Mitäs sitten? "Se mikä kastuu, myös kuivuu" sanotaan ja vaikka olisinkin kastunut sateessa litimäräksi, olisin kuitenkin ollut siellä lenkillä. 
Ihanaa alkuviikkoa!
Pus,
Sane

15.6.2017

Musa-avautuminen

IMG_4664_1.jpg

IMG_4665_1.jpg

En ollut teininä niitä cooleja tyyppejä, jotka kuuntelivat suosittuja bändejä ja osasivat välitunneilla tehdä kuuntelemistaan biiseistä syväluotaavia arviointeja. Ehei, mä kuuntelin pääasiassa radiota ja kaikkea "noloa". Jos joku kysyi mun lempibändiä, saatoin väittää sen olevan joku sen hetken suosituimmista ja sitten oli ihan sika noloo kun en osannutkaan sanoa niiden biisien nimiä, tai tiennyt bändin tyyppejä nimeltä. Niin mun musamausta tuli pikkuhiljaa salaisuus, josta en puhunut kelleen koskaan.
Mun musamaku on todella laaja ja se on kerännyt rutosti vaikutteita mun entisiltä ihastuksilta, ja mun isältä, ja Nunulta. Nykyisin se on mielestäni todella kiva kombo sopivasti kaikenlaista, enkä enää häpeile. Mutta silti tulen ihan hirvittävän onnelliseksi ja muistelen vielä puoli vuotta taaksepäinkin jos joku joskus musiikkimakuani kehuu. Koska olisi ihan sairaan siistiä olla se tyyppi, joka tietää.
Mä pidän biiseistä, joiden sanoituksissa on jotain todella syvällistä. Kaikkein parhaimmat biisit ovat niitä, joihin on jäänyt jokin tunneside. Eli parhaimmat biisini yleensä liittyvät johonkin menneistä ihastuksistani ja niihin tunteisiin. Kuuntelen enemmän vanhaa kuin uutta musiikkia ja epäilisin musiikkimaullisesti olevani 60-vuotias mies (hyvää työtä isä!). 
Kuuntelen musiikkia paljon. Oikeastaan kaiket päivät töissä mulla on nappi oikeassa korvassa ja Spotifysta pyörii mun One&Only-lista. Töiden jälkeen pidän samaa listaa kotona soimassa taustalla jos jotain puuhastelen. Lenkille valitsen korviini yleensä jotain vähän nopeatempoisempaa ja keveämpää, kuten Katy Perryä. 
Tämän hetken 10 lemppariani:

Ja kylläpä tästä kirjoittaminen sai teinimäisen jännityksen vatsanpohjaan. Iik, mitä jossen ookkaa cool?

Ihanaa viikonloppua rakkaat!
Pus,
Sane

KUVAT: S-J Lespi, Turku Ruissalo 11.6.2017

13.6.2017

Rakkaus on ihme

IMG_4608.JPG

IMG_4611.JPG

Suomessa on noin viisimiljoonaa asukasta. Päivässä on 1440 minuuttia, eli vuodessa niitä on noin 565 600 ja siitä voit sitten päätellä että kuinka monta minuuttia on suurin piirtein ihmiselämässä. Lisätään yhtälöön vielä se, että maailmassa on rajallinen, mutta jokseenkin suuri määrä paikkoja sijaita. Kun mietit näitä kaikkia; mikä on mielestäsi todennäköisyys sille että kaksi ihmistä kohtaa toisensa?
Olen viime aikoina miettinyt parisuhteita ja sitä, kuinka monen asian on loksahdettava kohdalleen jotta sellainen syntyy. Onhan se nyt jumalauta aikamoinen ihme.
Kun jo pelkästään omia vanhempiani mietin, on todettava että on aikamoinen sattuma että he ovat tavanneet. Isäni on syntynyt Oulun suunnilla ja muutellut ympäri Suomea koko ikänsä. Äitini taas on kotoisin Tampereelta, opiskellut Pieksämäellä ja sitten Kiikassa. Aika monen palasen on pitänyt loksahtaa kohdilleen, että he päätyivät Vammalan seurahuoneelle kolmekymppisinä istumaan iltaa kavereineen samana iltana. He ovat mainio esimerkki siitä miten käsittämätöntä on se, että kaksi noinkin kaukaa kulkenutta polkua kohtaa.
Ja kahden ihmisen tapaaminen on vasta se alku. Sittenkin on vielä niin monta muuttujaa. Jatkuvastihan sitä tulee tavanneeksi uusia ihmisiä, mutta on harvinaisempaa löytää niitä jotka ovat todella kiinnostavia ja yhä harvinaisempaa on löytää sellainen, jonka mielestä on kiinnostava. Pitäisi olla kiinnostunut samaan aikaan ja suurin piirtein samalla tavalla. Huh. Ja sitten vielä sekin, että tähtimerkkien olisi sillä tavalla osuttava kohdilleen, ettei kummankaan elämäntilanteessa olisi mitään sellaista joka estäisi tunnetta viemästä mukanaan.
Ja siitä se työ alkaa. Niin siisti homma kuin parihude onkin, tulee siinä aika-ajoin ja joskus useinkin riitatilanteita. Kun ollaan oltu yhdessä useita vuosia, joskus unohtuu sekin miten mahtava munkki on käynyt kun sen toisen ihmisen on joskus elämäänsä löytänyt. Näin ulkopuolisena tahtoisin muistuttaa siitä, että sitä ihmettä on muistettava arvostaa, sillä toisen ihmeen löytymisestä ei ole takuuta.
Ihmeitä elämääsi!
Pus,
Sane

(ps. jotta kuvat jotenkin liittyisivät aiheeseen, todettakoon että onneksi unelmieni miehen ja minun polkumme eivät kohdenneet Aurajoessa. Vielä etsitään.)

KUVAT: S-J Lespi, Turku 11.7.2017

6.6.2017

Kesällä listalla

IMG_4538_1.jpg

Hoi raksut, paksut, ihanat poksut voitteko uskoa että nyt on jo kesäkuu? "Kevät keikkuen tulevi" sanotaan ja tänä vuonna tuo keinuminen on ollut niin edestakaisin seilaamista, että on todella vaikea uskoa kesään. Sääkin edelleen tuntuu olevan jokainen päivä eri mieltä siitä missä vuodenajassa mennään. Totta se kuitenkin on, tänään on kesäkuun kuudes päivä ja mun äitylin synttärit. 
Tämä kesän salaa paikalle hiippailu on myös aiheuttanut sen että koko kesälle ei ole tullut tehtyä vielä suunnitelmia! :O Tällä hetkellä kalenterissa ei ole kuin juhannus, heinäkuun lopun rallit, kesäloma ja pesismatsit maanantaisin. Eli siis ihan todella paljon on tyhjää tilaa vielä. Ei listalla juhlan juhlaa, eikä reissuja minnekään. Tähän on tietysti saatava muutos. Heitämpä tähän alle siis listaa tämän kesän haaveista, jotka pitäisi vielä kalenteriin sijoittaa.
  • SUP
  • Ratsastus (tai vaihtoehtoisesti joku ponitalutus tms... jo hevosen vierellä seisoskelu voitaneen laskea)
  • Säännöllinen urheilullinen uiskentelu
  • Mökkiviikko
  • Mökkiviikonloppu/juomingit kamujen kaa
  • Kesäromanssi
  • Lavatanssit!
  • Kuutamouinti
  • Päiväreissu Tammisaareen/Raumalle/Kotkaan
  • Huvipuistoreissu
  • Telttailu, vähintään omalla takapihalla...
  • Täydellisen boolin metsästys
  • Irlanninsetterin terassi!
  • Grillaus (pitäisi ostaa takapihalle joku semmonen maailman naurettavin sähkögrilli, mieluiten pinkki ja pilkullinen)
  • Fudisturnaus (jos takapihalla ei tilaa riittävästi, mahdollisesti naapuripuistossa)
  • Tallinnan pikamatka äipän kanssa
  • Ja listan loppuun vielä pari merkintää jotka voi pistää about kaikkiin niihin hetkiin kun muuta ei ole: pesis, pesis, pesis, pesis, uinti, uinti, uinti, suunnistus, kirmailu, kirmailu, kirmailu, pekoni, pekoni, pekoni, kalja, kalja, kalja, siideri, siideri, siideri, EUHJ II, EUHJ II, EUHJ II
Ehkä tämä listailu vähän myös helpottaa sitä ikävästi sisälläni orastanutta fiilistä siitä ettei tästä ehkä olisikaan tulossa Kaikkien Aikojen Kesä, kuten joka kesän alussa kai kuuluisi ajatella. Onhan tässä ainakin aatoksissa vaikka mitä siistiä.
Onko täällä muita myöhäiskesäherännäisiä?

Pus,
Sane

KUVAT: VV

1.6.2017

Mulle kuuluu hyvää

IMG_4448.JPG

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoitella nopean keveästi vain tämän hetken kuulumiset :)
Tänään on jännittävä päivä. Vein aamulla autoni Suskin korjaukseen ja töiden jälkeen lähdetään kokeilemaan, josko se pääsisi vaikka katsastuksesta lävitse. Autoni on ollut poissa käytöstä oikeastaan syntymäpäivästäni, eli maaliskuun puolestavälistä alkaen, joten odotan innolla pääseväni itse takaisin ratin taakse. Toisaalta vähän harmittaa jo etukäteen, sillä tiedän päätyväni liiankin usein sinne ratin taa. Autolla kun ei todellakaan olisi pakko ihan kaikkialle kulkea. Olen tässä viime kuukausien aikana huomannut että kävely ja pyöräily ovat ihan toimivia vaihtoehtoja lyhyemmillä matkoilla.
Autojuttujen lisäksi mielessä pyörii taas kesän tullen pesäpallo. Mun ja "kämppikseni" alkuviikkona pesiksen parissa vietetty aika lähentelee jo vuorokautta. Silti tekisi mieli lähteä kentälle treenaamaan tai edes pikkuisen polulle hölkkäilemään. Tämä on mahtava juttu, sillä kun tätä fiilistä on ollut päällä jo joku viikko, olen kaiketi onnistunut vähän kiinteytymään :) Ja olo on todella paljon keveämpi!
Kun "kämppikseni" Viivi muutti luokseni vesivahingon vuoksi, ajattelin että siitä seuraa hirveästi kärsimystä kun joutuu taas tottumaan toisen ihmisen kanssa asumiseen. Tilanne on kuitenkin toistaiseksi ollut lähinnä päinvastainen. On ollut todella mukavaa että joku on kotona odottamassa ja että joku lähtee lenkkiseuraksi vaikka yhdeksältä illalla. Puhumattakaan siitä että kämppikseni on tosi mahtava kokki ja leipuri, joten silloin tällöin kotona odottelee myös herkkuja. Kolme viikkoa on jo mennyt, eikä vielä ole tullut tarvetta pystyttää telttaa takapihalle.
Työjutut sujuu jo rutiinilla ja lomaa odotellessa :) Vielä kolme viikkoa lomaan!
Semmosia tällä erää.

Hauskaa torstaita ja loppuviikkoa!
Pus,
Sane