2018: 3 huonointa ja 9 parasta

Kuten aina vuoden lopussa, niin tänäkin vuonna, on aika koota hieman kasaan mennyttä vuotta. Tänä vuonna tällainen koonti tuntuu paljon tarpeellisemmalta, sillä vietinhän suurimman osan vuotta hiljaiseloa täällä blogin puolella ja teiltä on ehkä mennyt muutamia juttuja ohitse. Lähdin setvimään vuottani kahden kuvakollaasin avulla joihin kokosin vuoden huonoimmat ja parhaat jutut. Onneksi parhaita oli paljon enemmän.

Vuoden ehdottomasti paskin juttu oli se kun aiheutimme poikaystäväni kanssa maastopalon enoni ja naapurimme mökkitonteille. Kehnosti viilennetyt tuhkat, kuuma kesä ja metsäpalovaroitus eivät olleet hyvä yhdistelmä, jonka seurauksena paloi 3000 neliömetriä mustikan varpuja, puiden juuria ja pienenpiä näreitä. Onni onnettomuudessa oli ettei rakennuksia tai ihmisiä vahingoittunut. Stressi vakuutusasioista ja naapurin korvauksista jatkui pitkälle syksyyn. Luonnon stressi jatkuu edelleen, eikä paikka tule koskaan entiselleen. Isoin virhe ikinä. / Loppukeväästä sanoimme hyvästit mummolleni, joka oli pitkään elänyt vakavan muistisairauden kanssa. / Kesällä muutin poikaystäväni luo ja jouduin luopumaan keltaisesta pöydästäni, sekä vanhasta kodistani jota kovasti rakastin. Pöytä onneksi löysi uuden kodin serkun kotoa ja minulle on mahdollisuus vierailla hänen luonaan usein (tämä murhe on toki aivan eri luokkaa kuin kaksi aiempaa)

Aloitin tämän vuoden uudessa työpaikassa, jota edelleen miltein vuoden kokemuksella voin kutsua unelmieni työksi. Olen päässyt hyvin mukaan jengiin ja työtehtävikseni on muodostunut kaikenlaista kivaa ja koen olevani työssäni hyvä. / Ystäväni Viivi sai siskoltaan VIP-liput Salpausselän kisoihin, Oli ihan mielettömän siisti kokemus päästä seuraamaan kisoja parhaalta paikalta ja päästä tuijottamaan parin metrin päästä kun Sami Jauhojärvi selosti kisoja Ylelle. / Huhtikuussa teimme poikaystäni kanssa ensimmäisen ulkomaan matkan ja kävimme moikkaamassa Oslossa siellä harjoittelussa ollutta ystävääni Siniä. / Oslossa poikaystäväni pyysi minua muuttamaan hänen luokseen asumaan ja elokuussa kilisteltiin valmista muuttoa takapihan terassilla. / Kaksi kappaletta lukioystäviäni meni naimisiin tänä kesänä ja molempien häissä oli hurjan hauskaa. Molempien juhlat olivat todella onnistuneet ja kauniit. / Häiden jälkeen lähdettiin poikaystävän kanssa kesälomamatkalle Wieniin. Saimme nauttia kolmenkymmenen asteen helteistä ja upeista näköaloista. Vierailimme kuvassakin näkyvällä Schönbrunnin palatsilla, söimme sacheria ja uimme Tonavassa. / Tänäkin kesänä pelasin pesäpalloa Lahden suunnilla, sekä tein somehommia Tahkon Leideille. Somehomma oli siistiä, mutta valitettavasti joudun jättämään hommat yhteen kesään kun ei yksi nainen kaikkea ehdi. / Luovuttuani vuokra-asunnostani huomasin tilille jäävän jopa rahaa kuukauden päätteeksi ja aloin tutkia mitä sillä voisi tehdä. Löysin ratkaisun sijoittamisesta ja innostuin tutkimaan aihetta oikein todenteolla. Sijoittaminen jatkuu edelleen, mutta uusia kirjoja ei ole tullut hetkeen luettuja. Olisiko kellään suositelle hyviä? / Vuosi huipentui jouluun, jota odotettin hartaasti. Kiireinen syksy sai todella kaipaamaan joulun rauhaa ja tunnelmaa. Rauha jäi haaveeksi kun tuli juostua sukulaisilla (omilla ja poikaystävän) mutta perinteiset Sims-lanit Sinin kanssa latasivat akkuja.

Uutta vuotta lähdemme juhlimaan Tallinnaan pienellä porukalla, joten palataan linjoille ensi vuonna jos siltä reissulta selvitään! Oikein mukavaa uuden vuoden juhlintaa itse kullekin!

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Aina 100%

Aiemmassa työpaikassani opin hienon sanan, jota olen sittemmin viljellyt paikassa jos toisessakin; kapasiteetti. Tuo englisismi tarkoittaa suurinta mahdollista tuotantokykyä. Sen maksimi on 100%, tällöin tehdas/tuotantolaitos tekee juuri niin paljon kuin sen resursseilla on mahdollista. Kapasiteettia voidaan erilaisin toimin joko laajentaa tai supistaa, esimerkiksi hankkimalla lisää toimitiloja tai vähentämällä henkilöstöä. Teollisuudessa ymmärretään että jollain tehtaalla, työvaiheella tai varastolla on tietty kapasiteetti, joka on sen oma maksimi, eli sitä ei voida ylittää.

Kapasiteettia voidaan soveltaa myös ihmiseen. Jokaisella meillä on käytössämme rajallinen määrä resursseja kuten energiaa, aikaa ja kiinnostusta. Ihmisellekin on siis myös olemassa se 100% maksimi, jonka näillä resursseilla saa aikaan. Tehdas voi ehkä rullata täydellä kapasiteetilla, ja yleensä se onkin tavoite, mutta me ihmiset emme. Me tarvitsemme aina silloin tällöin löysempää tahtia, lepoa ja lisää polttoainetta. Tiedän monia ihmisiä jotka yrittävät repiä itsestään 120% irti ja tiedän myös että moisesta ylituotannosta joutuu jossain vaiheessa jollain tapaa maksamaan.

Jos pystyisimme ajattelemaan itseämme kuin konetta, osaisimmeko huomioida paremmin ne polttoaineet/voimavarat joita meidän on kerättävä pysyäksemme toiminnassa? Muistaisimmeko huolehtia riittävästä levosta ja säännöllisestä huollosta?

Näin jouluvapaiden alla yksi jos toinen tiedostaa olevansa loman tarpeessa. Itsekin myönnän valittaneeni jo viikkoja sitä että tarvitsisin enemmän lepoa. Oikeastaan tarvitisisin enemmän niitä voimavaroja, en niinkään lepoa. Minun voimavarojani on viime aikoina syönyt hieman normaalia hektisempi työtahti, vaa'an lukeman jatkuva nousu, joululahja/joulustressi, sekä se että olen omasta jaksamisestani liiemmin välittämättä buukannut kalenterin täyteen jos jonkin moista menoa ja meininkiä.

Minun voimavarojani kartuttavat parhaimpien ystävieni seura, lautapeli-illat, lukeminen, elokuvien katselu, kävelylenkit, säästötilin täyttäminen, lomamatkojen suunnittelu, hyvä ruoka, kotona hengailu, siivoaminen ja uusien asioiden oppiminen. Kaikkea sitä aion pian alkavien jouluvapaiden aikana tehdä. Mitkä ovat sinun voimavarojasi? Millä sinä lataat akkuasi?

Toivon että tänä jouluna sinäkin laittaisit tehtaasi seisomaan ja keskittyisit kertyttämään resurssejasi. Toivottavasti sinäkin pidät joulun aikana mielessäsi sen, ettei kukaan voi odottaa sinulta enempää kuin sinulla on kapasiteettia. Jokainen meistä voi tehdä vain sen mihin pystyy, eikä ihan niinkään paljon ole hyvä tehdä koko aikaa.


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Ystävän itsemurhasta

Kun kuulin ystäväni itsemurhasta kaksi ja puoli vuotta sitten, menin shokkiin. Olin muutamaa päivää aiemmin nähnyt facebookissa katoamisilmoituksen ja olin osannut pelätä oikeata asiaa, silti se oli iso järkytys. Muistan tunteeni kun kasvoni valahtivat valkeiksi ja tuntui kuin kaikki raajat olisivat menettäneet voimansa. Sitä ei olisi millään tahtonut uskoa todeksi. Olisi tehnyt mieli väittää kertojaa valehtelijaksi ja kiistää koko asia, mutta totta se oli. Itkin tunteja, soitin lähimmät ystäväni lävitse etsien lohtua. Olin yksin kaukana toisessa maassa ja seuraavana päivänä kerroin host-äidilleni mitä oli tapahtunut.

Viikon ajan en voinut ajatella juuri muuta. Tuntui siltä kuin sydämen päällä olisi ollut painava kivi, eikä mikään oikein tuntunut miltään. Katselin päivittäin valokuvia ystävästäni ja yritin kertoa itselleni uudelleen ja uudelleen ettei häntä enää ole. Onnistuin kuitenkin tekemään työni ja käymään kävelyllä. Nukahtaminen oli vaikeaa ja tavaksi tuli kuunnella unihypnoosivideoita Youtubesta. Kuuntelin myös paljon meidän yhteisiä biisejä.

Surun rinnalle tuli hiljalleen uusi tunne; syyllisyys. Olin tiennyt pitkään ystäväni masennuksesta. Olin tiennyt että hänellä oli tapana viillellä itseään ja vielä viimeistä kertaa tavatessamme olin yrittänyt kysyä niistä. Olin ystävälleni hyvin tärkeä ja hän jopa pyysi etten lähtisi matkalleni, mutta lähdin silti. Ajatus siitä että oliko ihan sattumaa että tämä tapahtui kaksi viikkoa lähtöni jälkeen, vainosi/vainoaa minua.

Kun palasin takaisin meidän kotikaupunkiimme, en voinut välttyä ajattelemasta ystävääni joka kadunkulmassa. Kaikki tuntui muistuttavan hänestä. Toisinaan yritin vältellä paikkoja joissa olimme olleet yhdessä ja toisinaan yritin mennä niihin tavoittaakseni edes jonkin muiston hänestä. Yritin purkaa tunteitani kirjoittamalla, yritin tavata ystäviä joita en ollut tavannut aikoihin, yritin puhua vanhemmilleni ja soitin jopa auttavaan puhelimeen puhuakseni jollekulle.

Ystäväni hautajaiset olivat todella paha paikka. En tuntenut oikein ketään, eikä kukaan tiennyt minusta. Vaikka olimme olleet todella läheisiä, en tuntenut hänen perhettäään ja siksi oloni oli todella ulkopuolinen. Kuitenkin hautajaiset olivat toisaalta hyvästä. Sain sanottua hyvästit.

Hautajaisten jälkeen olo alkoi helpottua ja suru iski harvemmin, ja aaltoillen. Useimmin suru iski silloin kun oli yksin, tai silloin kun joku muistutti hänestä. Surun mukana tuli aina syyllisyys. Miksi en voinut tehdä jotain? Miksi en uskonut olevani oikeutettu auttamaan? Miksi en voinut ottaa hänen murhettaan tarpeeksi vakavasti?

Välillä koin myös vihan tunteita. Olin todella vihainen ystävälleni siitä että hän oli antanut periksi, vihainen häntä hoitaneille ihmisille siitä etteivät he olleet voineet auttaa tarpeeksi, vihainen häntä läheisemmille ystäville, vihainen jumalille, vihainen maailmalle ja vihainen itselleni. Se oli todella raskasta.

Kun sain työpaikan, sattui minulle työhöntulotarkastukseen hoitajaksi entinen mielenterveystyöntekijä. Kerroin hänelle että tällainen kokemus saattaa vielä olla henkisesti kuormittava tekijä ja hän sanoi jotain mikä auttoi minua hurjasti "Itsemurha ei ole valinta. Itsemurha on monen toisiaan vahvistavan, sietämätöntä tuskaa aiheuttavan tekijän lopputulos. Siihen ei ole yksittäinen ihminen syyllinen". Olen monesti miettinyt että olisiko suruprosessiani helpottanut se että olisin enemmän puhunut ammatti-ihmisille.

Uskon että läheisen itsemurhasta ei toivu ikinä, sen kanssa oppii elämään. Se koskettaa jatkuvasti uudelleen, siitä pitää puhua vielä vuosienkin jälkeen ja loppuikänsä sitä eri tavoin käy lävitse. Tärkeintä on ymmärtää ettei itsemurhasta johtuvan surun kanssa ole yksin. Meitä on täällä ihan pirun paljon, mutta meistä suurin osa on suruissaan hiljaa. Puhuttaisiin mekin enemmän, niinkuin olisimme toivoneet läheisemmekin puhuneen.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Miten olla parempi työkaveri?

Edellisen työttömyysjaksoni aikana hain assistentin töitä erään välitysfirman kautta. Heillä oli hieman erilaisempi ote työnhakuun ja itse työntekoon. Työhaastattelujen oheen kuului motivaatiovalmennus, jonka osana oli joukko neuvoja siihen miten voi olla työssään tehokkaampi ja siksi myös pidetympi. Vaikka jouduin rekrytointiprosessin lopuksi pettymään tuohon välitysfirmaan, en ole silti heittänyt romukoppaan heidän antamiaan neuvoja, vaan päin vastoin monista niistä on tullut minulle suorastaan teesejä.

Kaikki nämä teesit kiteytyvät siihen, miten kunnioitetaan toisen aikaa.

En nykyään osaa lähettää yhtään sähköpostia ajattelematta asiaa vähintään kolmen kysymyksen kautta. Tarvitseeko työkaverini tätä tietoa? Voisinko vielä hoitaa asiaa vielä pidemmälle itse? Miten viestisin tämän sanoman mahdollisimman lyhyesti ja selkeästi? Kaikkein turhauttavintahan on saada työkaverilta sellainen sähköpostiviesti, josta näkee että hän itse olisi voinut hoitaa asian samalla vaivalla (kuten esimerkiksi työkaverin sähköpostiviesti jossa pyydetään perumaan alla oleva hotellivaraus. Jos työkaveri olisi vain vastannut suoraan hotellille että perutaan tämä niin homma olisi jo valmis).

Toinen tapa olla hukkaamatta muiden aikaa on kuunnella ohjeet ja tehtävät heti kerralla kunnolla. Kaikkein parasta on pyrkiä aina kirjoittamaan ohjeet lyhyesti muistiin. Kukaan ei voi tänä päivänä väittää että se olisi liian vaivalloista sillä kaikilla meillä on puhelimessa muistio. Oma muistioni on pullollaan erilaisia työlistoja, ostoslistoja ja tapahtumien muistilistoja. Myös ohjeen/tehtävän antajalle tulee luottavaisempi ja arvostetumpi olo siitä että näkee toisen tekevän muistiinpanoja jotta homma hoituisi kerralla.

Tärkein työvälineeni muistion ja sähköpostin lisäksi on kalenterini. Ja olen huomannut että arvostan ihan eri tavalla niitä työkavereita jotka hallitsevat myös kalenterin käytön. Omassa kalenterissani on muistutukset ihan viikottaisista asioista, kuten tukkutilauksesta ja koulutusten laskuttamisesta, niiden lisäksi erilaisia eräpäiviä milloin minkin tapahtuman valmistelu pitäisi aloittaa ja milloin minkäkin asian tulisi olla hoidettuna. Jos näihin liittyisi joku työkaverini jakaisin kalenterikutsun hänellekin, jotta päivämäärät ovat molemmilla tallessa.

"Hoituu" on erittäin hyvä ja pidetty vastaus, mutta se muuttuu nopeasti negatiiviseksi jos tulee epäilys siitä hoituuko asiat. Siksi on erittäin tärkeää pitää omista lupauksistaan kiinni ja priorisoida ne asiat jotka on jollekin luvannut oman listansa kärkipäähän. Sen minkä on luvattu hoituvan, täytyy hoitua.

Erittäin tärkeää on myös myöntää heti alkuunsa jos jokin asia ei hoidu esimerkiksi siksi ettei oma osaaminen tai tietämys riitä. Typerin tapa hukata omaa ja toisen työaikaa on pyöritellä peukaloita vain siksi ettei kehtaa kysyä neuvoa tai sanoa ettei tämä nyt oikeasti ole minun hommani. Suu auki siis niin aikaa säästyy.


Nämä kaikki vaikuttavat itsestään selvyyksiltä mutta valitettavan usein huomaan, etteivät ne ole. Varsinkin sähköpostin käyttö on monilla työpaikoilla ihan hirveää. En muistele lämmöllä aikaa jolloin sain kymmeniä sähköpostiviestejä päivässä otsikolla FYI ja osoitettuna koko firman henkilöstölle. Siinä vasta ajanhukkaa useimmille.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Ihmiset joita en kaipaa

Noin kuukausi takaperin meillä oli meidän lukiovuosikurssin luokkakokous. Olin siitä ennalta hieman innoissani. Miten mielenkiintoista olisikaan nähdä miltä kaikki näyttävät tänä päivänä, kuulla mitä kukakin tekee työkseen ja minne kaikki ovat päätyneet asumaan. Salaa myös haaveilin pääseväni levittelemään käyntikorttejani ja kertomaan omia kuulumisiani rinta rottingilla.

Eihän se ihan niin mennyt.

Oli kyllä jännä nähdä vanhoja tuttuja, jotka yht'äkkiä näyttivätkin vanhoilta ja melkein kaikki hieman pyöristyneiltä (kuten varmasti allekirjoittanutkin). Aika pian kuitenkin huomasin että juuri siihen se jäi; toisten pällistelyyn sopivan matkan päästä. Tajusin että tässä nyt on salillinen ihmisiä, joihin en ole välittänyt pitää yhteyttä vuosiin. Osa heistä on facebook-kavereitani ja tärkeimmät uutiset olenkin bongannut jo sieltä, tai kuullut juoruna kaveripiirissäni. Tosiasiassa minua ei oikeasti kiinnostanutkaan mitä kenellekin kuuluu, eikä todellakaan kertoa muille mitä minulle kuuluu. Juttelin vain niille, joiden kanssa olisin muutenkin tekemisissä ja mikä hassuinta: en tuntenut missaavani mitään.

Muistan harmitelleeni useinkin facebookissa että harmi kun tuonkaan tyypin kanssa ei ole tullut pidettyä yhteyttä, mitäköhän tuolle tyypille kuuluu tai missä kohdin tiemme mahtoivat erkaantua. Mutta totuus (jota en kehtaa yleeensä itseäni suojellessa myöntää) on se että en ole välittänyt pitää yhteyttä, en ole oikeasti kaivannut häntä. Niin julma on totuus.

Tekosyitä riittää aina. Asutaan liian kaukana toisistamme, opiskellaan eri alaa, liikutaan eri kaveripiireissä, elämäntilanteemme ovat erilaiset ja blaa blaa blaa. Kuitenkin joidenkin ihmisten kanssa pysytään ystävinä vaikka kaikki nämä asiat pitäisivät paikkaansa. Ne on niitä ihmisiä joita kaipaa, joita ilman ei pärjäisi ja niitä jotka pysyvät elämässä.

Tästä pääsin siihen päätelmään että elämässäni on juuri ne ihmiset jotka sinne kuuluvat. Eikä minun tarvitse murehtia jos joku on siitä tippunut pois, koska kukaan oikeasti tärkeä ei tipu. Oikeasti tärkeät ihmiset ovat niitä jotka pysyvät ja loput ovat niitä ihmisiä joita ei oikeasti tarpeeksi kaipaa.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

5 Pahinta talousmokaani

Kun täältä nyt on alettu jakaa erilaisia neuvoja ja vinkkejä kuin norsunluutornista, niin koin enemmän kuin tarpeelliseksi korostaa sitä että en minä mikään nero ole. Ennemminkin "vaikeuksien kautta voittoon" tyyppiä. Ei sillä että minulla olisi ollut 10000 pikavippi kierrettä, ei sentään, mutta useampikin hölmöys on omassa taloudessa tullut tehtyä

1. Opintotukea turhaan

Ollessani opiskeluiden ohessa töissä samaan aikaan sekä Andritzilla ja Motonetissa en koskaan jaksanut vaivautua ilmoittamaan etten oikeastaan tarvitse lisäksi opintotukea, kun olen palkkatöissä. Se oli niin typerää, kuin voi olla. Vuoden päästä Kelalta tuli kirje jossa takaisin perittiin aikamoinen määrä opintotukea. Iso lasku omasta laiskuudesta. En saanut laskua maksettua heti, vaan jouduin jakamaan sen eriin noin puolelle vuodelle, jolloin se rasitti talouttani pitkään.

2. Liian kallis vuokrakämppä

Edellinen vuokra-asuntoni oli todella kiva, rivitalon päätykaksio. Asunnon vuokra oli ihan sopiva asuntoon ja sijaintiin nähden 620€. Vuokratessani en kuitenkaan ottanut huomioon sitä että asunnossa oli sähkölämmitys, joka nosti sähkölaskun 100€kuukaudessa ainakin talvisin. Riihimäellä sain pienenpää palkkaa ja verojen jälkeen siitä jäi käteen vain noin 1500 euroa kuussa, joten vuokra oli leijonaosa kaikista menoistani. Sen lisäksi maksoin vielä samaan aikaan opintotukea takaisin. Jos olisin asunut hieman vaatimattomammassa yksiössä, olisin voinut saada rahaa säästöön.

3. Ei säästöjä

Muksuna meillä merkittiin viikkorahat "pankkikirjaan", saimme päättää otammeko rahat vai säästämmekö niitä edelleen. Tuolloin olin mestari säästäjä, koska en kehdannut pyytää vanhemmiltani säästöjäni sillä ajattelin heidän pahastuvan siitä että käytin niitä. Lopulta minulle kertyi säästöön niin paljon että sain ostettua niillä rahoilla skootterin ollessani 14-vuotias. Sen jälkeen en ole säästänyt, ennen paria viime kuukautta. Kaikki mikä on tullut, on myös mennyt. Eniten kadun sitä että en avannut ASP-tiliä ajoissa/opiskellessani ja että kerran jo onnistuin säästämään sinne miltei tonnin, mutta päädyinkin lopettamaan tilin ja käyttämään rahat johonkin muuhun. Säästäminen on yllättävän kivaa ja on todella palkitsevaa siirtää rahaa talteen säästötilille tai arvo-osuustilille.

4. Auto

Rakastan autoani ja väitän aina etten pystyisi elämään ilman sitä. Totuus kuitenkin on että olen elänyt ilman sitä kuukausia ihan hyvin sen ollessa rikki. Itseasiassa olen elänyt jopa "paremmin" silloin kun autoni on ollut rikki. Olen kävellyt paikasta toiseen, vähentänyt ostoksilla käymistä ja käyttänyt julkisia päästäkseni kauemmas. Tälläkin hetkellä työmatkaa mulla on vain 15minuutin kävelyn verran, asun yhdessä miehen kanssa jolla on auto ja jonka kanssa pääasiassa teemme ne kaukomatkat ja ostoksilla käymisen. Nytkin voisin luopua autosta ihan hyvin, mutta kun en. Itseasiassa haluaisin uuden, coolimman ja kalliimman.

5. Muiden ajatuksista murehtiminen

Kun alan ajatella taaksepäin huomaan että olen maksanut hirveitä hintoja siitä että mielytän muita ihmisiä tai että elämäni näyttäisi muiden mielestä kadehdittavan kivalta. Huomaan itse kadehtivani enemmän nyt niitä ihmisiä jotka ovat vuosia säästäneet ja saaneet ostettua omakotitalon josta ovat pitkään unelmoineet, kuin niitä joilla on varaa ostaa se komein kakkupala kahvitreffeillä. Tällä hommalla on myös toinen puoli; se että en ole kehdannut kertoa kun on ollut vaikeaa. Vasta nyt kun kaikki on hyvin, pystyn puhumaan ja kirjoittamaan näistä jutuista avoimesti.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Paluumatkalta

Heippa, kirjoittelen tätä postausta ajatuksenvirta-mallilla junasta. Olen paluumatkalla kotiin Jyväskylästä, jossa olimme firman kanssa messuilemassa tiistaista alkaen. Minä sain poikkeusluvan tehdä varaslähdön, sillä tänään on sen miehen joka asuu meillä syntymäpäivä ja olin ehtinyt suunnitella kaikkea kivaa ennen kuin sain kuulla että pääsen mukaan messuille.

Niin minullehan se tosiaan oli messuille "pääsemistä". Monien mielestä se kun tuntuu olevan messuille joutumista. Nämä olivat oikeastaan urani ensimmäiset kunnolliset messut. Olin kyllä aiemman työnantajani mukana muutamilla messuilla, mutta ne olivat sellaisia päiväreissuja. Nyt sain olla mukana kaksi ja puoli päivää. Odotin messumatkaa aika innolla ja vaikka kokemus oli jokseenkin rankka intensiivinen, lähden kyllä samanlaisilla innolla seuraavillekin.

Mun tehtävänäni oli keitellä kahvia, tarjoilla keksejä ja suklaita, pestä kuppeja ja auttaa muutenkin kaikessa mahdollisessa. Yksi tärkeimmistä tehtävistä oli tietty tietää mistä mikäkin tarvike takahuoneestamme tai laatikoistamme löytyy ja olla kunnon Maija Poppanen jonka laukusta löytyy kaikki tarvittava. Se on myös mun mielestä hommissani hauskinta, se kun pystyy kysymään messuilla nuupuneelta työkaveriltaan "haluaisitkohan piristykseksi Bilar-karkin?" ja kaivaa laukusta vähän sokeripiristystä kaverille.

Meidän firman työkavereiden kesken on ihan mielettömän upea henki. Oikeasti voin sanoa että työporukka on kuin toinen perhe. Me tehdään mielellämme asioita yhdessä, lähetellään firman whataspp-ryhmään viestejä viikonloppuisinkin ja tuntuu että porukka on joka toisena viikonloppuna lähdössä kimpassa johonkin urheiluhommaan; juoksua, pyöräilyä tai uintia. Nytkin molempien messupäivien jälkeen lähdimme yhtiön kuittaamalle illalliselle ja muutamalle lasilliselle. Tiistaina tanssittiin porukalla baarissa aamukolmeen saakka, laulettiin karaokea ja seuraavana päivänä popsittiin osastolla buranaa ja naurettiin edellisen illan videoille.

Onneksi on tämän junamatkan verran aikaa toipua ennen tämän illan huvituksia ja sitten huomenna alkavaa viikonloppua kyläilylle tulevan serkun kanssa. Huh. Sain tässä junassa vihdoin luettua loppuun tuon kuvan kirjan enkä malta olla suosittelematta sitä vielä kerran. Oli se niin hyvä. Mielessäni kiertävät euron merkit kehää ja haaveilen isoista säästösummista. Vielä kun keksisi mikä se oikeasti realistinen ja inspiroiva säästökohde olisi.

Juna pysähtyi nyt Tampereelle ja sisään alkaa virrata väkeä. Voisin pistää koneen pois ja ottaa pienet nokkaunet ennen kotiin pääsyä. Toivotan sinulle mukavaa viikonloppua ja palaillaan asiaan tai sen viereen jälleen ensi viikolla.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Rahasta kiinnostuneen lukulista

Kuten aiemmassa postauksessani lupailin, tänään on vuorossa rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta kiinnostuneen "lukulista". Lukulista on tuossa hipsuissa siksi että lukulistalta löytyy myös vlogeja, podcasteja, tutkittavia nettisivuja ja hyödyllisiä Facebook-ryhmiä. Olen viime kuukausina itse perehtynyt asiaan jokseenkin kattavasti ja nyt tahdon heittää suosituksia parhaimmista (ja tämmöisen tavallisen tallaajan helposti ymmärrettävistä) lähteistä.

KIRJAT (Nimissä linkki Adlibriksen verkkokauppaan)

Kaikki Rahasta
Bloggaaja Julia Thurenin kirjoittamassa kirjassa käsitellään rahaan ja oman talouden hoitoon liittyviä asioita kepeästi, ymmärrettävästi ja oikeiden ihmisten antamin esimerkein. Pari kuukautta sitten julkaistu kirja on saanut paljon suosiota ja on todella helppoa luettavaa. Kirjassa tarjotaan monia näkökulmia rahaan, ja myös siihen kun sitä ei ole. Suosittelen edottomasti tämän lukemista.

Mitä jokaisen kotiäidin (ja muidenkin naisten) tulee tietää sijoittamisesta
Tämä naisille ja äideille suunnattu sijoitusopas kertoo miksi jokaisen naisen kannattaisi säästää ja sijoittaa. Kirjassa kiinnitetään erityistä huomiota äitiysvapaan mukanaan tuomaan tulojen alenemiseen sekä heikentyneeseen eläkekertymään. Kirjassa kerrotaan myös miten voi alkaa sijoittaa lapselle.

Totuus taloudestasi
Tämän kirjan avulla opit hahmottamaan omaa talouttasi, omaa rahan käyttöäsi ja miten voit paremmin ohjata omaa talouttasi siihen suuntaan että se tukee sinua unelmissasi.


BLOGIT (ja linkit blogien mielenkiintoisimpiin kirjoituksiin)

Hyvän päivän varalle
Jasmin Hamidin (kyllä se ex-salkkaritähti/lottotyttö) kirjoittama sijoitusblogi on todella mielenkiintoinen ja avoin. Jasmin kertoo avoimesti mihin sijoittaa ja selventää sijoittamisen käsitteitä tavalla jonka jokainen voi ymmärtää. Linkin takana tieto siitä mitä Jasminin sijoitussalkusta löytyy.

Juliaihminen
Ennen Kaikki rahasta -kirjan kirjoittamista Julia kirjoitti sijoittamisestaan blogissaan ja mielenkiintoiset talous-postaukset ovat jatkuneet kirjan jälkeenkin. Linkin takaa Julian vinkit sijoittamisen aloittamiseen.

Mimmit sijoittaa
Kauppakorkeassa opiskelevan Pia-Marian blogi on yksi tämän hetken suosituimmista sijoitusblogeista. Tässä blogissa annetaan simppeleitä neuvoja sijoittamiseen, kirjoitetaan rahaelämän ajankohtaisista ilmiöistä sekä tarjotaan naisellista näkökulmaa. Linkkiin kätkin Pia-Marian neuvot siihen, mitä kaikkea kannattaa huomioida säästämistä aloittaessa.


PODCASTIT

Pörssipäivä
Raha-asiaa astetta kuivemmalla ja miehisemmällä otteella. Varoitus; ohjelma saattaa sisältää vaikeaa sijoitussanastoa. Mutta tässä podcastissa ollaan ajan hermolla, ei höpötetä turhasta ja kerrotaan tapahtumista osakekurssien takana.

Melkein kaikki rahasta
Ilmeisesti suosittelen kaikkea mitä Julia tekee rahaan liittyen. Syystä. Samoin tapaan kuin aiemmissa, tässäkin helposti ymmärrettävää raha-asiaa. Podcastissa myös joka kerta mukana mielenkiintoisia vieraita.

Rahasta
Tässä kahden ammattilaisen tiukan asialinjainen podcast jossa käydään läpi sijoittamisen ja säästämisen käsitteet. erilaiset muodot sekä annetaan vinkkejä omaan säästämiseen.


VIDEOT

Videoiden osalta listalta löytyy kaksi pitkälti samantapaista sijoittajakoulu-videosarjaa joissa avataan sijoittamisen slangisanat ja lyhenteet sekä pureudutaan muun muassa vastuulliseen sijoittamiseen.

OP:n sijoittajakoulu

Pörssisäätiön sijoittajakoulu


NETTISIVUT

Pörssisäätiö - Osakesäästäminen
Sivustolta löytyy ohjeet sijoitussuunnitelman tekoon, nyrkkisäännöt aloittelijoille, kuukauden yhtiön esittely sekä paljon kaikkea muuta hyödyllistä. Erityisesti kannattaa tutustua sivustolta löytyviin oppaisiin.


FACEBOOK

Valitettavasti osaan suositella vain naisille suunnattuja sijoitusryhmiä. Näissä molemmissa asiaa sijoittamisen lisäksi mistä tahansa talouteen liittyvästä kysymyksestä. Ryhmissä etsitään apua muun muassa avioeron tullen, vuokraisännän kiusatessa, tai pörssimurheiden iskiessä. Todella mielenkiintoista seurattavaa vaikkei kommentoisikaan.

Vauras Nainen
Sijoittajanaisten sparrausboxi


Älkää ymmärtäkö väärin. Ei se vaadi näin laajaa tutkimista, kaikkien näiden sivujen, kirjojen ja podcastien läpikäymistä. Oikeastaan säästäminen ja sijoittaminen on hyvinkin simppeliä. Varoitan kuitenkin että tähän jää helposti koukkuun ja itse ainakin innoissani opiskelen koko ajan aiheesta lisää ja lisää eikä tutkimiselle näy loppua. Aiheeseen palaamme vielä varmasti.


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Rahafriikin (tai sellaiseksi haluavan) ensiaskeleet

Koska itse olen hautautunut viimeaikoina korvia myöten rahaan, en kuten Roope Ankka, vaan lueskellen, googlaillen ja jutellen kaikille mahdollisille aiheesta ajattelin nyt jakaa teille muutamat raha-intoilu-aloittelijan tärpit.

1. Lataa puhelimeesi Pivo-sovellus
Syötettyäsi Pivoon käyttötilisi pankkikortin tiedot saat helpon tavan seurata päivittäisiä, viikottaisia ja kuukausittaisia menojasi. Sovellus jopa jaottelee ne valmiiksi erilaisiin kategorioihin kuten asuminen, liikenne, ostokset, ruoka, viihde yms. Sovellus myös laskee keskivertokulutuksesi päivälle ja kertoo oletko ylittänyt vai alittanut keskikulutuksesi. Pivon avulla on helppo tarkkailla minne se tilille tullut raha kuukauden aikana katoaa.

2. Lue kevyttä kirjallisuutta rahasta ja herätä motivaatio
Raha on monelle mielenkiintoinen aihe, onhan se osa meidän kaikkien elämää. Silti en ollut aiemmin tullut paljoa lukeneeksi rahasta, säästämisestä ja sijoittamisesta, sillä ajattelin että raha on kuiva aihe enkä ymmärtäisi mitään. Onneksi nykypäivänä on paljon hyviä, normaaleille ihmisille kirjoitettuja kirjoja rahasta (näistä heitän lukulistaa erilliseen postaukseen), toistaiseksi paras löytämäni esimerkki näistä on Kaikki Rahasta -kirja.

3. Katso videoita, kuuntele podcasteja ja osallistu keskusteluun netissä
Itse aloitin säästämisestä/rahasta/sijoittamisesta oppimisen OP:n Sijoittajakoulun avulla. OP Sijoittajakoulu on kokoelma videoita joissa selitetään rahabisneksen tärkeimmät käsitteet ja vierailijat kertovat mielenkiintoisia kokemuksiaan. Joka jaksolle on eri teema. Sen lisäksi aloin töiden taustalla kuunnella erilaisia podcasteja, kuten Rikastamoa, Melkein kaikki rahasta-podcastia sekä Lily Talksin sijoittajan ABC:ta. Lisäksi kannattaa liittyä Facebookissa oleviin sijoittaja/raharyhmiin. Näistä naisille esimerkkinä Vauras Nainen-ryhmä jossa voi kysyä ja keskutella mistä tahansa talouteen liittyvästä, sekä Sijoitusnaisten sparrausboxi jossa on sijoituspuhetta naisnäkökulmasta.

3. Vaikket sijoittaisi (tai edes haaveilisi siitä), tee sijoitusssuunnitelma
Ensimmäinen osa sijoitussuunnitelmasta on oma taloussuunnitelma, jollainen jokaisella aikuisella ihmisellä olisi hyvä olla. Tekemällä suunnitelman saa selkeän käsityksen omasta varallisuudesta, omaisuudesta ja sen tulevaisuudesta. Sijoitussuunnitelmassa kehotetaan miettimään omia kulutustottumuksia ja kannustetaan keksimään säästökohteita. Toisessa osassa taas aletaan pohtia tarkemmin säästämistä ja sijoittamista. Mihin haluaisit säästää? Mihin tulet tulevaisuudessa tarvitsemaan rahaa ja miten saat säästettyä viisaasti? Mainio pohja omalle talous/sijoitussuunnitelmalle löytyy Pörssisäätiön sivuilta (aivan artikkelin lopussa).

4. Puhu ystäville ja tuttaville
Raha on yllättävänkin mielenkiintoinen ja vähän jännittäväkin puheenaihe, josta puhutaan edelleen liian vähän. Kannattaa aloittaa tutkiminen kaikkein lähimpää, saattaa olla että omaan tuttavapiiriisi kuuluukin jo joku salainen rahaekspertti, jolta voisit saada apua, tsemppausta ja komppausta. On paljon kivempaa harrastaa kimpassa ja jakaa innostus.

Lisäksi musta olisi mielettömän siistiä jos kommenttikenttään tässä blogin alla, tai facebook-sivulle tai vaikkapa instaan ilmestyisi uteliaita kysymyksiä tai tunnustuksia rahafriikkiydestä. Jaan myös mielelläni omia kokemuksiani, löydöksiäni, vaikka tietysti tulen kirjoittelemaan niistä tänne blogiinkin.


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

27 Samaistuttavaa "syntiä"

Kuten kuvasta näkyy, en kehtaa edes katsoa teihin kertoessani tunnustaessani teille alla olevassa listassa "syntini" (jotka toivottavasti otsikon mukaisesti ovat samaistuttavia). Toivottavasti häpeäni ei tästä hirvittävästi syvene. Noniin, annetaas mennä:

1. Kerään "kerran käytettyjä, edelleen ok-puhtaita" vaatteitani sängyn viereen lattialle isoon kekoon.
2. Joskus se keko leviää myös makkarin sohvalle, valloittaen sen kokonaan.
3. En ikinä renkaita vaihtaessani pese vanteita.
4. Päästyäni päivän päätteeksi kotiin, heitän heti päälle yökkärin.
5. En soittele sukulaisilleni tarpeeksi.
6. En pysty katsomaan sarjoja vain jakso kerrallaan.
7. Vain harvoin jaksan käyttää sukkia.
8. Korvakorujani lojuu ympäri asuntoa.
9. Otan kaupassa kuitin vain heittääkseni sen laukkuni pohjalta viikkojen jälkeen roskiin.
10. Palkkapäivänä tuhlaan rahaa turhuuksiin.
11. Parhaista yrityksistäni huolimatta en saa pestyä hampaita aamuisin.
12. Enkä todellakaan ikinä käytä hammaslankaa (suuhygienistin kanssa tapaaminen ensi viikolla).
13. Plagioin arkipäivässä sujuvasti Frendien/Himymin vitsejä ollakseni hauska.
14. Sänkyni ei koskaan ole pedattu.
15. Tapan kaikki huonekasvini.
16. Saatan vastata minulle lähetettyyn linkkiin hymiöllä vaikken olisi avannut koko linkkiä.
17. Pimeinä syysiltoina tuijottelen lenkillä muiden ikkunoista sisään.
18. En säästä säännöllisesti.
19. Käytän samoja rintaliivejä useita viikkoja putkeen.
20. Oikeastaan käytän vain kolmia eri rintaliivejä vaikka omistan kymmeniä.
21. Ostan joka toinen kuukausi uudet farkut, sillä edelliset kuluvat haaroista puhki.
22. Kynsilakkani on aina kulunut.
23. En pese meikkejä joka ilta.
24. Autoni saa nauttia pesusta noin kahdesti vuodessa.
25. En ymmärrä mitään politiikasta, en tiedä mitä puoluetta äänestää tai keitä on hallituksessa.
26. En jaksa ottaa kirpparipöytää, joten lahjoitan vaatteeni useimmin Uffille.
27. En kierrätä erikseen bioa, muovia, pahveja ja metalleja. 2/4 kuitenkin. 

Samaistuitteko yhteenkään?

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Mitä teen työkseni?

Miettiessäni mikä minusta tulisi isona, yritin googlata josko esimerkiksi johdon assistentin työpäivästä löytyisi netistä kuvauksia; sellaisia rehellisiä, lahjomattomia joissa osattaisi mainita sekä ne hyvät että huonot puolet. Tänään tarkoituksenani olisi tarjota omassa blogissani sellainen kuvaus nykyisestä työstäni Myynti- ja markkinointisihteerinä.

Ensinnäkin on sanottava että työnimike, työnkuva hakemuksessa tai edes saamani koulutus eivät läheskään vastaa tämän tehtävän laajuutta. Meillä kyllä koulussa useampaan kertaan selitettiin että johdon assistentit tulevat työssään tekemään mitä uskomattomimpia asioita, mutten silti olisi uskonut päätyväni työpäivänäni metsästämään 120 roosa nauhaa, etsimään saksalaisesta verkkokaupasta oikeanlaisia litran oluttuoppeja, tai tapaamaan joukkoa julkimoita punaisella matolla.

Normaalityöpäiväni on kuitenkin jotain muuta. Normaalisti tulen töihin kello kahdeksalta, avaan koneen, tsekkaan sähköpostin (ja Hesarin) ja alan syöttämään sähköpostiin tulleita tilauksia järjestelmäämme. Silloin tällöin vastaan puhelinvaihteeseemme ja yhdistän puhelun eteenpäin, tai otan soittopyynnön. Aamupäivästä käyn yleensä alakerrassa katsomassa tiskikoneen tilanteen ja putsaan/täytän meidän kahvikoneet.
Tilausten käsittelyn ohessa saatan toisinaan tehdä markkinoinnin töitä, kuten oikolukea mainoksia, kirjata messuilla saatuja yhteystietoja tietokantaan tai lähettää koulutuspalautepyyntöjä. Silloin tällöin autan myös meidän talousjohtajaa tarkistamalla että ostolaskut ja varastomme vastaanottamat tavarat vastaavat toisiaan. Lounasta syön yleensä toimistolla muutaman rouvan kanssa, meillekin kuuluu lounassetelit mutta minä käytän ne mielummin deitti-iltoihin mieheni kanssa.
Iltapäiväkahvia juodaan koko toimiston väen kanssa kello kahden tienoilla, tosin meillä sitä kutsutaan hedelmätauoksi, enemmistö meistä kun ei juo kahvia vaan syö yhtiön tarjoamia hedelmiä. Perjantaisin meillä on pullapäivä, jolloin minun vastuullani on hankkia jotakin herkkua.

Meidän toimistollamme järjestetään lähes viikottain koulutuksia. Koulutuspäivinä aloitan aamuni tekemällä koulutettaville aamupalasämpylät/croissantit ja tarvittaessa keitän termoksiin kahvia. Varaan yleensä jo paria päviää etukäteen koulutettavien lounaan jostain läheisestä ravintolasta. Iltapäiväksi nappaan pakkasesta pullaa sulamaan. Valmistelen myös koulutettaville todistukset, huolehdin koulutusten laskutuksesta ja pyydän koulutuspalautteet.

Koulutusten lisäksi meillä on paljon muita tapahtumia, joihin liittyy erityisiä tehtäviä. Näissä tulee vastaan yleensä ne kaikkein kummallisimmat hommat. Tarvitsen välttämättä työssäni autoa sillä on minun hommani hankkia kaikkia tilaisuuksiin tarvittavia tarvikkeita, kuten puukkoja, vesipannuja, suklaasuihkulähteitä, tryffelioliiviöljyä ja niin edelleen. Näissä erikoisemmissa tilaisuuksissa tehtäviini kuuluu lisäksi vieraiden vastaanotto, keittiöhommien koordinointi yleensä ulkopuolelta ostetun avun kanssa, sekä tila/bussi/hotellivaraukset.

Rakastan nykyistä työtäni, toki huonojakin päiviä on. Lähes aina tunnen kuitenkin että omat taitoni, koulutukseni ja voimavarani riittävät nykyisen hommani hanskaamiseen. Kouluttauduin johdon assistentiksi, mutta onnekseni olen päätynyt koko yrityksemme assistentiksi ja nautin suuresti siitä kun pystyn tukemaan muita heidän työssään. Näin monenlaisten työtehtävien hoitaminen vaatii kykyä pitää monta palloa ilmassa samaan aikaan ja toisinaan tuntuu ettei yksi ihminen voi näin montaa palloa samaan aikaan pyörittääkkään. Sen lisäksi että tässä työssä pitää olla kykenevä muutokseen, sillä yksikään työpäivä ei tunnu menevän maaliin ihan niinkuin oli aamulla ajatellut.

Johdon assitentin opinnot voivat vaikuttaa kasalta itsestään selvyyksiä ja itsellä meni koulunpenkillä ainakin useampaan hermot siihen että en kokenut koulutuksesta olevan minulle hyötyä. Se kannattaa kuitenkin kestää jos on koskaan yhtään haaveillut Paholainen Pukeutuu Pradaan elokuvan Emilyn työstä, kuten minä. Onnekseni minun pomoni on paljon mukavempi kuin Emilyn.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

75 kiloa. Entä sinä?

En edes muista milloin en olisi ajatellut olevani liian suuri. Tätä ei pidä ymmärtää väärin; olen kyllä hyvin tyytyväinen itseeni, tyytyväinen kehooni ja useimmiten pidän siitä miltä näytän. Ystävänikin pitävät minua itseluottamuksen mestarina. Minulla vain on (ehkä aina ollut) alitajunnassa sellainen käsitys että en ole tarpeeksi pieni.

Niin pitkään kuin muistan olen aina ajatellut sitä että joku muu on pienempi, sirompi ja laihempi, minunkin siis pitäisi olla. Olen verrannut itseäni parhaimpiin ystäviini ja tuntenut itseni ystävieni rinnalla rumaksi ja lihavaksi ankanpoikaseksi.

Kaikkein pahimmat kriisin paikat painoni kanssa minulla on silloin kun näen minusta otettuja valokuvia. Se etten näytäkään siltä kuin mielikuvissani saa jotenkin sen valokuva-minän paisumaan kuin pullataikina ja olen ihan sitä mieltä että olen hirvitys. Merkittävästi isompi kuin aiemmin ja ehdottomasti kaikkia muita pulskempi.

Katsellessani vanhoja kuvia huomaan etten ole paljon ystäviäni suurempi, jos lainkaan. Silloinen fiilikseni on siis ollut illuusiota. Mistä sellainen tulee? Onko kellään muulla samanlaisia illuusioita?

Painokäyräni on kyllä vuosien mittaan ottanut harppauksia ylöspäin ja (luojan kiitos) en enää paina 60 kiloa, kuten joskus lukioaikoina. Vaikka 70 kiloa rikkoutuikin jo muutama vuosi sitten, en mielestäni näytä parin vuoden takasissakaan kuvissa rasvapallerolta.

Mutta kuitenkin saatuani käsiini valokuvia muutaman kaverini häistä tältä kesältä, järkytyin taas siitä millaiselta näytin. Semmoinen tasainen pötkylä kuin kebab-eläin. Vaikka painankin nykyään 75 kiloa, eli vain muutamisen kilon enemmän kuin aiemmissa valokuvissa joissa näin jälkeenpäin ajateltuna näytin todella nätiltä, terveeltä ja hyvinvoivalta.

Kaikessa tässä on iso ristiriita sen kanssa että ihannoin todella paljon Ashely Grahamin kaltaisia plusmalleja. Mielestäni he ovat paljon kauniimpaa (ja seksikkäämpää) katseltavaa kuin langanlaihat luurangot. Heihin pystyy oikeasti samaistumaan. Miksen sitten pysty hyväksymään itseäni juuri tälläisena? Miksen voi nähdä itseäni myös valokuvissa yhtä kauniina kuin peilissä?

Epäilen että paljolti kriisissäni on kyse siitä, että paino on tabu. Jo kuulen puhetta ihmisten palkkapussien koosta, sijoitussalkun arvosta, mutta missä on avoin puhe vaa'an lukemasta. Vaakatuloksesta ei uskalleta yleensä kertoa edes kavereille. Itse olen maininut vaakani lukeman aiemmin poikaystävälleni ja kahdelle lähimmälle kaverilleni, mutta muille kertominen on tuntunut vaikealta. Miksi se on niin vaikeaa? Kertomalla lukemista avoimesti voisi häivyttää muidenkin illuusiota omasta koostaan.

Tapasin viikonloppuna pitkästä aikaa lukioystäviäni ja muutaman viinilasillisen jälkeen rohkaistuin kysymään heiltä heidän painostaan, palkastaan ja kaikesta muusta mistä ei ole tullut aiemmin uskaltauduttua puhumaan. Oli todella lohdullista saada kuulla etten olekaan 20 kiloa heitä painavampi tai tienaa tonnia vähempää kuin muut. Muutenkin illan aikana tuli avauduttua asiasta jos toisesta ja se oli todella virkistävää! Olisimmepa tehneet sen jo aikaisemmin. Kunpa kaikki voisivat puhua avoimemmin näistä asioista jotka puhumattomuuden takia aiheuttavat meille epävarmuutta.

Haastan sut siellä. Kerro mulle edes millä numerolla se alkaa? Mähän kerroin jo omani.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Työ- ja PALKKAhistoriani

Facebookissa kiersi joitakin vuosia sitten haaste nimeltä "my first five jobs", jossa ihmiset listailivat uransa alkuaikojen työkokemuksia. Tuo haaste kiersi lähinnä vanhempien tuttavieni seinillä, eikä minusta silloin tuntunut ajankohtaiselta ottaa osaa haasteeseen. Nyt veropäivän jälkieen aika tuntuu oikealta, varsinkin kun tarkoituksenani on höpistä teille blogissani rahasta, työstä ja taloudesta enemmänkin.

Ensimmäinen työkokemukseni oli jo 13-vuotiaana. Pidin sunnuntaisin pyhäkouluja Hyvinkään Seurakunnalle. Äitini oli töissä seurakunnalla ja tarjosi minulle ja muutamalle ystävälleni tilaisuutta tienata hieman rahaa. Olen hävennyt tätä hommaa jälkeenpäin paljon, enkä ole paljoa siitä puhunut. Jostain syystä seurakunnan kerhonohjaajana olo on aina ollut ok, mutta kun sanoo pitäneensä pyhäkoulua tulee automaattisesti tuomituksi hihhuliksi. Vaikka kyseessä pääosin sama homma; lasten vahtimista, leikkimistä ja askartelua. Tein tätä useamman vuoden ajan ja muistelen saaneeni noin kymmenen euroa per tunti. 

Lukion ensimmäisenä vuonna pääsin kesätöihin isäni työpaikalle Andritzille. Andritz on paperi- ja sellutehtaisiin laitteita toimittava itävaltalaistaustainen yritys. Kesätyöni kesti kuukauden ja se sisälsi lähinnä tulostusta, arkistointia ja yrityksen päivitetyn logon muuttamista eri dokumenttipohjiin. Tuosta kuukaudesta sain palkkaa muistaakseni noin tuhat euroa.

Abivuoden ohella olin töissä Hyvinkääläisessä kukkakaupassa osa-aikaisesti. Tehtäväni oli hoitaa kassaa ja Veikkaus-konetta. En muista tarkalleen paljonko sain palkkaa, mutta muistan ettei se ollut paljoa ja että sen tulosta sai aina olla epävarma. Tämän työn palkalla rahoitin abivuoden baarireissut.

Lukion jälkeen päädyin pitämään välivuoden, unohdettuani ilmoittautua pääsykokeisiin ja jäätyäni rannalle muissa hauissani. Sain työpaikan auto- ja vapaa-ajantavaratalo Motonetista. Pääasiassa työskentelin kassalla, mutta pääsin myös hyllyttämään tavaraa sekä opastamaan asiakkaita infopisteeseen työsuhteeni kesti vuodesta 2011 vuoteen 2014 erilaisissa pätkissä; ensin puoli vuotta vakituisena ja sen jälkeen opiskeluiden ohessa Kouvolassa ja kesätyöinä Hyvinkäällä. 

Johdon assistentti - opintoihini kuuluvat pidemmän harjoittelun suoritin Andritzilla. Harjoittelun jälkeen jäin heille vuodeksi töihin tekemään opinnäytetyöni. Opinnäytetyönäni päivitin Andritzin Wood Processing- tuoteryhmän intranetsivut SharePoint-sivuiksi. Pidin tästä työstä hyvin paljon ja huomasin olevani hyvin kiinnostunut teollisuudesta, tekniikasta sekä metsäteollisuudesta aloina. Sain opinnäytetyöajoiltani palkkaa 1800 euroa kuussa.

Andritzin jälkeen olin 1,5 kuukautta Academic Workin kautta konsulttina Scania Suomella. Tehtävinäni oli hoitaa puhelinvaihdetta, ostolaskujen kirjaaminen sekä postitukset.

Tässä välissä piipahdin pari kuukautta Englannissa au pairina. Siellä tienasin lasten hoidosta, pyykkien pesusta ja kaupassa käynnistä oman asumiseni, syömiseni ja autonkäyttöoikeuden lisäksi 100 puntaa viikossa.

Palattuani Suomeen sain myyntisihteerin työpaikan Riihimäeltä. Työhöni kuului tilausten käsittely, laskutus, toimitusten hallinta, markkinointi ja erilaisten viranomaisraporttien täyttö. Jouduin tässä työssä todella opettelemaan uutta, hyödyntämään koulutustani ja keskimään vielä puolet omaa päälle. Silti minulla oli koko ajan hirveä stressi ja tuntui etten koskaan ollut ihan riittävä ja ajantasalla siinä mitä minun piti tehdä. Palkkaa sain 2000 euroa kuussa.

Aloitin nykyisessä työssäni tammikuussa. Nykyisiin vastuisiini kuuluu tilausten käsittely, matkavaraukset, erilaisten tilaisuuksien järjestely, messujen liidien käsittely ja sitten joukko epävirallisempia oikeuksia kuten kioskin hoito, perjantain pullien osto, sekä just nyt toimiminen ensilumiveikkauksen virallisena valvojana. Nykyisestä työstäni saan palkkaa 2400 euroa sekä tukun etuja siihen päälle jotka nostavat arvon noin 2500 euroon.


Mielestäni on tärkeää puhua palkasta ja rahasta avoimemmin kuin nyt. Mitä enemmän asiasta puhutaan, sitä tarkemmin jokainen voi tietää kuinka paljon hänelle kuuluisi. Jos hyvältä tuntuu, niin pistä toki kommenttiin omasi.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Pieni haave todeksi

Jokin viikko sitten ispiroidun Elisan kirjoituksesta Start Living Your Best Life-blogissa. Elisan blogikirjoitus käsitteli sitä miten hän on vuosia haaveillut maalavansa, eräänä päivänä lopettanut tekosyiden keksimisen ja alkanut maalata, minkä seurauksena hän on kuullut sieltä ja täältä "voisinpa minäkin maalata".

Se sai minut miettimään miten paljon omia sellaisia pieniä "olisimpa enemmän tuollainen"-haaveita jää toteuttamatta jostakin naurettavasta tekosyystä. Osasin heti nimetä useitakin pikku haaveita jotka ovat jääneet roikkumaan esimerkiksi siksi ettei muka ole aikaa, ettei ole välineitä tai siksi että pelkään olevani huono.

Tällaisia pikku unelmia mulla ovat olleet: olla se tyyppi joka tuntee päivittäin tarvetta käydä pienellä (tai isommalla) kävelyllä, olla se tyyppi joka on kiinnostunut rahasta ja pörssikursseista, olla kotiompelija/viherpeukalo, lukea useammin ja säännöllisemmin, olla se tyyppi joka uskaltaa puhua suoraan asioista joista muut eivät uskalla, ja kirjoittaa blogia.

Osaan näistä olenkin jo lähes huomaamatta tarttunut. Olen jo pitkään ollut kiinnostunut pörssistä, rahastoista ja osakkeista, mutta olen aina luullut että niitä varten pitää olla about tsiljonääri. Mieheni kuitenkin näytti ettei niin ole ja opasti kädestä pitäen miten pistän rahaa talteen rahastoon ja miten ostan ensimmäisen oman osakkeeni. Ja siitä se lähti kun tekosyyt (ei ole rahaa, en osaa, en ymmärrä) loppuivat. Samalla alkoi lukeminen. Hankin parikin eri kirjaa sijoittamisesta ja rahankäytöstä, ja niitä on nyt tullut lueskeltua enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Piti vain hankkia tarpeeksi houkuttelevia kirjoja ja pistää telkkari aikaisemmin kiinni.

Uskon että miltei jokaiselta löytyy näitä "voisinpa olla tuollainen, ehtisimpä tehdä tuota ja uskaltaisimpa kokeilla tätä"-juttuja, joiden tiellä on vain se ettei saa aikaiseksi yrittää. Helposti voisi ajatella että ehkä ne ei nyt niin tärkeitä haaveita sitten olletkaan jos niiden eteen ei jaksa tehdä töitä. Sehän niissä onkin, kun ne ovat niin pieniä juttuja mutta olennaista on se miten hyväksi olonsa tuntee kun saa edes pienesti toteutettua niitä pieniä haaveita.

Olen löytänyt näistä pienistä haaveista ihan uskomattomasti iloa elämääni. Osakkeista on tullut mulle uusi harrastus, mulle tulee mielettömän hyvä fiilis jokainen kerta kun ehdin avata kirjan ja tänä aamuna olin niin aamuvirkku että kävelin töihin (juttu josta olen haaveillut siitä asti kun muutin 20-minuutin kävelymatkan päähän työpaikaltani).

Seuraava askel on jatka niiden asioiden tekemistä, ottaa niistä tapa tai jos siltä tuntuu jättää nämä yhteen kertaan ja etsiä jotain uusia juttuja kokeiltavaksi. Heti mieleeni pälkähtää että musta olisi ehkä hauskaa olla se tyyppi joka uskaltaa puhua tuntemattomille.

Lyhyt kaava prosessiin:
1. Löydä pikkuinen haave
2. Murra tekosyyt; etsi aika, etsi tarvikkeet, etsi tietoa
3. Tarvittaessa pyydä apua
4. Toteuta
5. Nauti
6. Tee uudelleen/uutta


PS. Kiva nähdä jälleen! Palataan pian. Mulla on kaikkea kivaa luonnosteltuna.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Haaveita ja hokkuspokkusta

Jokin aika sitten luin Lilystä tämän Kaisa Merelän blokirjoituksen. Teille jotka ette jaksa/halua klikata linkkiin ja jaksa/halua lukea kyseistä tekstiä seuraavaksi lyhennelmä kirjoituksesta; ihmisen mielellä on valtava voima. Niin valtava, että sillä pystyy kutsumaan luoksemme meidän suuria unelmiamme. Affirmointi tarkoittaa tuota omien unelmien yksityiskohtaista visualisointia ja sen haaveiden mukaisen todellisuuden luomista oman pään sisään. Tällä visualisoinnilla ihminen asettuu oikeaan energiatilaan ja voi lähettää unelmillaan värähtelyjä, joidan avulla se pään ulkopuolinen maailma alkaa vastata siihen kutsuun.

Luettuani tekstin, tuumin että johan oli hölynpölyä ja hokkuspokkusta kerrakseen. Sitten ystäväni Viivi. joka on taipuvainen toisinaan uskomaan jos jonkunlaiseen universumintahto/kohtalo/yksisarvis yms. hömpötykseen puuttui peliin. Hän selitti minulle asian niin ettei se enää kuulostanut siltä että tulisi hymistä hiljaa nurkassa lootusasennossa "omm, tule luo unelmani, tule ommmmm" (tiestysti kynttilänvalossa ja suitsukkeiden ympäröimänä).

Unelmien visualisoinnin ei tarvitse olla hokkuspokkusta. Oikeastaan kyse on rohkeiden ja positiivisten ihmisten kyvystä myöntää itselleen haaveensa, uskaltaa toivoa niitä ihan tosissaan ja sijoittaa niihin nauttimalla niistä haaveilemisesta. Sijoittaa sitä omaa kiintymystä, omaa rakkautta ja toivoa, vaikka riskinä olisi se ettei haave toteudu ja joutuisi pettymään. Tässä kohtaa selitystä aloin tuntemaan hieman häpeää, olenhan mielestäni ollut niitä rohkeita ja positiviisia ihmisiä. Joudun kuitenkin huomaamaan että olen merkittävästi kyynistynyt ja ryhtynyt jopa huomaamattani ihan pienesti pelkuriksi kuten edellisestä tekstistänikin huomaa.

Päätin siis ryhdistäytyä. Ensimmäisenä kaivoin esille vanhan "elämän ostoskärry"-listani johon joitakin kuukausia sitten listasin niitä pikkuisia juttuja joita tahtoisin elämääni. Kyllä niitä haaveita löytyy tämmöiseltä kyyniseltä kakaltakin. Sitten aloin pohtia mitenkä minä kyyninen hokkuspokkukseen uskomaton kakka, voisin lisätä näiden haaveiden osuutta arkipäivässäni ja ajatuksissani. Hetken pohdittuani, puhelimeeni tuli viesti hokkuspokkus-ystävältäni ja vastaus kysymykseeni tuli kuin taikaiskusta. Niinpä avasin Paintin ja heitin elämäni ostoskärrystä kamat tyhjälle sivulle taiteillen niistä puhelimeeni uudet taustakuvat. Näin ne pysyvät ainakin toistuvasti silmissäni. 

Ja se toimii. Jo päivän verran niitä tuijoteltuani, huomaan haluavani alkaa tehdä niiden eteen jotain. Lähteä illalla lenkille, pistää säästöpossuun rahaa omaa koiraa varten, selailla Hyvinkään asuntoja tai kehitellä päässä tuhansia iskureploja kevättä varten.

Pienikin juttu siis riittää. Kokeile sinäkin ja kerrohan mulle haaveistasi vaikkapa kommenteissa!

KUVAT: WeHeartIt kokoelmani 2018
FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Arpalippu taskussa

Yhdessä lempielokuvistani, elokuvassa Eat, Pray, Love, päähenkilö kertoo yhdessä monologissaan miehestä joka rukoilee jumalaltaan lottovoittoa. Jumala vastaa tuolle pyytäjälle "osta lippu". Tuo pieni opetus pyörii usein mielessäni.

Minullakin, kuten meillä kaikilla, on monia unelmia joiden toteutumista toivon. Toisinaan turhaudun siihen, ettei unelmani tunnu käyvän toteen. Sitten jossain vaiheessa tajuan, etten ole itse toiminut unelmieni eteen. En ole ostanut sitä arpalippua.

Arpalipun ostaminen tekee asioista todellisia. Se voitto on niin lähellä että sen voi melkein uskoa todeksi; siinä alkaa jo suunnitella mitä voittorahoilla tekee, kuinka voi tehdä lahjoituksia hyväntekeväisyyteen, säästää eläkepäiviä varten ja mieli alkaa laukata mitä villimpien haavekuvien parissa.

Toisaalta arpalipun ostaminen on pelottavaa. Siinä hetkessä kun lippu on taskussa, on mahdollisuudet voittoon ja samalla mahdollisuudet on myös siihen ettei sitä voittoa tule. Ilman arpalippua ei ole pelkoa siitä että jokin menee mönkään. Yhtäkkiä se oma unelma alkaakin olla hieman hirvittävä ja pakokauhu iskee.

Tällä hetkellä tuo lottovoitto ja arpalippu symbolisoivat minulle uutta työpaikkaani. Odotan innolla sitä että pääsen aloittamaan uudessa paikassa vain noin viikon päästä. Pääsen tutustumaan työkavereihini, opettelemaan uusia asioita ja tekemään työtä josta olen unelmoinut. Mutta mitä jos asiat eivät menekään suunnitellusti? Entä jos en viihdykään uudessa paikassa, olen surkea työssäni tai tajuan ettei haaveeni olekaan ollut realistinen?

Tutun ja turvallisen hylkäämisessä on aina se jännitys siitä millaista se tuntematon on. Epävarmuus lienee siis täysin normaalia ja pieni jännityskin ihan vain suotavaa. Silti tuntuu kovin kummalliselta olla vähän hirvittynyt jostain sellaisesta josta on haaveillut jo pidemmän aikaa. Varsinkin kun oikeasti voin olla hyvin varma siitä että kaikki sujuu hyvin.

Haastattelun perusteella minua odottaa hauska työporukka, todella kiinnostava yritys ja työnkuvakin on pitkälti sellainen, josta minulla on kokemusta. Tuskinpa minua olisi tehtävään valittukaan jos he eivät uskoisi minun olevan heillä onnellinen. Eikä mikään ikinä ole peruuttamatonta ja jokainen asia vie eteenpäin jollakin tavalla.

Silti tällä hetkellä minulla on reippaasti perhosia vatsanpohjassa.

KUVAT: S-J Lespi
FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Joukko pieniä lupauksia

Noniin, vuosi tuli vaihdettua uuteen. Minun uuden vuoden juhlintaani kuului paljon ystäviä, muutama uusi tuttava ja eräs huima avaruusseikkailu. Kokosimme noin viidentoista hengen porukan kaksiooni ja juhlimme uutta vuotta pitkälle aamuyöhön.

Perinteisestä uuden vuoden juhlinnasta poiketen, en tänä vuonna osannut tehdä uuden vuoden lupauksia. En yhtä ainuttakaan, vaikka viime vuoden lupauksessa olen mielestäni onnistunut verrattain hyvin. Vuosi sitten tulin luvanneeksi olla rehellisempi ja suorempi omissa tunteissani itselleni ja muille. Tietysti aion jatkaa tuolla linjalla myös tänä vuonna, mutta se ei enää kelvanne uuden vuoden lupaukseksi toista vuotta putkeen.

Keskustelimme tästä eilen ystäväni Viivin kanssa, jolle selkeitä uuden vuoden lupauksia kertyi kolme kappaletta + yksi lisätehtävä josta saa papukaijamerkin sen toteuduttua. Totesimme keskusteluissamme että mun tilanne on tällä hetkellä positiivinen ongelma lupausten suhteen; mulla on asiat niin hyvin omissa tavoitteissa että sellaista selkeää parannuskohdetta on vaikea nimetä. Minulla kun on plakkarissa tämän hetkinen unelmieni työ, unelmieni asunto ja voin muutenkin hyvin.

Keskustelumme jälkeen pohdintani jatkui pitkälle yöhön. Mitä seuraavaksi? Olen painiskellut tietynlaisen tavoitteettomuuden kanssa jo päälle vuoden, toki osaten useimmiten vain nauttia siitä tyynestä tunteesta kun on siellä missä pitää. Samalla minulla on kuitenkin pinnan alla ollut toive siitä että pääsisin töihin johonkin vähän isomman profiilin yritykseen ja vähän coolimpaan rooliin. Nyt sekin on kuitattu.

Pitkällisen pohdinnan tuloksena päädyin joukkoon pieniä lupauksia, jotka on helppo ja mukava täyttää. Ensimmäiseksi lupaan pistää talousasiani järjestykseen ja alkaa oikeasti pistämään rahaa syrjään se oma asunto mielessäni. Lisäksi hankkiudun eroon kaikesta turhasta tavarasta ja hankin vihdoin itselleni sohvan, jota en vihaa. Lupaan panostaa siihen että viettäisin vähemmän aikaa telkun edessä "turhaan", tarkoittaen sitä että silloin kun ei erityisesti halua katsoa telkkua voisi oikeasti keksiä muutakin tekemistä (kuten lenkkeillä, lukea tai ommella). Lupaan matkustaa ulkomaille.

Merkittävin lupaukseni on se, että tänä vuonna 2018 yritän tosissani olla vertailematta näitä lupauksiani tai elämääni muutenkaan niin paljoa toisten lupauksiin ja keskittyä vain siihen että vuonna 2019 voin taas katsoa mennyttä vuotta ylpeänä ja todeta että pitkälle on tultu vuoden ensimmäisestä päivästä.

Näiden lisäksi tietysti on se jo aiemmin julkistettu lupaus lukea kirja per kuukausi, johon haastan myös sinut siellä!

Hyvää tätä vuotta!

KUVAT: Instagram @sanevaliheikki
FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI