Rahahistoria

Julia Thurénin Melkein kaikki rahasta -podcastin tämän päiväinen jakso sai minut tuumimaan että tänään voisi olla oikea päivä julkaista jo pitkään suunnittelemani rahahistoriani-kirjoitus. Tänään ollaan siis pitkästä aikaa talousasioiden ja rahajuttujen äärellä.

Ensimmäisiä rahakokemuksiani oli ne kun äiti lähetti muksuna (ehkä tokaluokkalaisena??) lähikauppaan hakemaan jotain pientä loppunutta tai unohtunutta. Lähikauppamme oli alle kilometrin päässä ja otin tällaiset kauppareissut vastaan mielelläni. Sain mukaani viiden euron setelin ja otin hakupalkaksi ostoslistan lisäksi Halvan Vanhan auton, jota sitten mutustelin kotimatkan.

Äidin äidillä oli tapana antaa minulle ja pikkuveljelleni jokaisen vierailun päätteeksi Fazerin Sininen ja viiden euron seteli "namurahaa". Ne olivat ensimmäisiä omia rahojani. Kaikki raha mitä sain käsiini, menikin usein niihin namuihin. Useimmiten valintani oli Sirkus Aakkoset-pussi, jonka kätkin huoneeseeni huolellisesti etten jäisi kiinni typeristä ostoksistani tai jottei veljeni veisi sitä.

Jossain ala-asteen aikana aloimme veljeni kanssa saada viikkorahaa. Ensin saimme viisi euroa ihan kolikoina kouraan. Meni jonkin aikaa ja sitten vanhempani huomasivat, että ne viisi euroa katosivat kuin tuhka tuuleen ja säästöpossumme olivat edelleen keveitä. Sitten vanhempamme kehittivät "pankkikirjan", joka oli pieni vihkonen johon merkittiin viikoittain (tai ainakin se oli tavoitteena, usein unohtui) se viiden euron summa. Sitten pankkikirjaan merkittiin jos otimme rahaa jotakin hankintaa varten. Silloin olin todella "hyvä" säästämään, sillä en juuri koskaan kehdannut pyytää rahaa ja maksoinkin pankkikirjasaldollani lopulta oman skootterini. Pankkikirjassa vain oli se vika että se säästäminen kävi vahingossa, se ei ollut tietoinen valinta enkä oppinut koskaan niin sanotusti käsittelemään rahaa.

Ensimmäiset palkkani sain jo nuorena, suurinpiirtein 13-vuotiaana olin jo pyhäkoulussa apuopettajana ja sain palkkiota puolivuosittain, jonkun satasen verran. Ne rahat menivät myös vaatteisiin ja karkkeihin. Lukion ohessa työskentelystä saadut rahat menivät poikkeuksetta baariin ja kirpputoreille. Jos sain jonkun satasen säästettyä niin sillä rahalla reissailin. Ammattikorkeakoulussa opiskellessani tein töitä Motonetissa viikonloppuisin ja lomilla. Ne rahat menivät matkailuun, sekä säästöön. Ne säästöt kulutin opiskeluaikana siihen että reissasin Kouvolan ja Hyvinkään väliä joka viikonloppu tavatakseni poikaystävääni. Tai sitten Rytmikatti nimiseen baariin, jossa kävimme bubivisassa viikoittain.

Ensimmäisen kerran tienasin enemmän kuin kulutin ollessani opintojen loppuvaiheessa töissä Andritzilla. En kuitenkaan silloin ajatellut perustaa säästötiliä, vaan pidin rahojani ihan vain käyttötilillä, josta ne oli helppo heittää esimerkiksi ylimääräisiin huonekaluhankintoihin. Typerä homma. Silloin sain myös oman auton, joka sitten mukavasti järjestikin rahalle käyttöä.

Onnistuin siis elämään 26-vuotta ennen kuin havahduin siihen että ihmisellä olisi hyvä olla niitä säästöjäkin, eivätkä ne ilmesty tyhjästä. Nykyään huomaan taas yhtäläisyyttä siihen pikkutyttöön joka ei kehdannut nostaa rahaa pankkikirjaltaan, sillä koen miltein mahdottomaksi kajota säästötiliini. Nytkin varasimme kesälomamatkan ja olin suunnitellut nappaavani rahat siihen säästöistäni, mutten pystynyt vaan vedin ne käyttörahoistani päättäen elää tämän kuukauden astetta ohkaisemmin.

Onnekseni olen palannut raha-asioissa siis juurilleni. Suoden itselleni välillä pieniä hemmotteluja kuten salmiakkiautoja ja samalla kartuttaen säästöjä jotain tulevaisuuden isompaa hankintaa varten.

Millaisia tarinoita ruudun toiselta puolen löytyy?


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

TYÖmatkoilla

Muistan kun muksuna olin kateellinen isän työmatkoista. Isällä oli tapana matkustaa paljon ja hienoihin paikkoihin, kuten Amerikoihin ja Pariisiin. Isä yritti aina selittää ettei hän näe niistä paikoista muuta kuin lentokentän ja jotakin lentokoneen, junan tai taksin ikkunasta. Isä sanoi että oikeastaan se on ihan vain työntekoa, pidemmällä työmatkalla. Silloin minun oli hyvin vaikea ymmärtää miksei se isän mielestä ollut kovin hohdokasta, pääsihän hän kumminkin kaukomaille.

Nyt ymmärrän paremmin. Niille jotka seuraavat somekanaviani, onkin käynyt selväksi että olen tämän viikon ollut reissussa. Maanantaista alkaen olen ollut markkinointikoulutuksessa konsernimme pääkonttorilla Saksan Verlissä. Tämä on ollut ensimmäinen ulkomaan työmatkani ja ensimmäinen kerta kun olen matkustanut Saksaan.

Tämä viikko on ollut upea. Järjestelyt yrityksen puolelta ovat olleet todella hyviä ja homma on toiminut todella hyvin. On ollut mielenkiintoista päästä tutustumaan pääkonttoriin, sen toimintaan ja ennen kaikkea ihmisiin jotka työskentelevät siellä. On ollut kiva saada naamat useille nimille joita sähköposteissa vilahtelee. Viikon aikana olen saanut myös mielettömän määrän informaatiota, vinkkejä ja uusia ideoita. On ollut todella mielenkiintoista verkostoitua kansainvälisten kollegoiden kanssa. Meitä oppilaita on Suomen lisäksi Tsekeistä, USA:sta, Ranskasta, Sveitsistä, Tanskasta, Eqyptistä, Japanista, Taiwanista, Kiinasta ja Koreasta.

Minusta on aina hauska shokeerata ulkomaisia ihmisiä kielitaidollani. Useimmille tuntuu olevan shokki jo se että Suomessa opiskellaan kolmea kieltä ihan pakostakin ja kun mainitsen että multa löytyy vielä siihen pari lisää, he katsovat minua kuin olisin jokin yli-ihminen tai jotenkin hullu. Nautin suuresti siitä että olen tämän viikon saanut puhua papattaa saksaksi, sillä surullisen harvoin pääsen käyttämään sitä. Toisaalta on todella väsyttävää tasapainoilla useamman kielen välillä ja kuunnella päivät pitkät esityksiä vieraalla kielellä.

Tänään olemme konttorilla viimeistä päivää ja täytyy tunnustaa että olen täysin valmis lähtemään kotiin. En usko olleeni yhdenkään ulkomaan matkan jälkeen näin väsynyt. Meillä on ollut koulutusta joka päivä noin kahdeksasta neljään ja useimpina iltoina meillä on ollut yhtiön järjestämää ohjelmaa saksalaisten kollegoiden kanssa. Myös niinä iltoina kun järjestettyä ohjelmaa ei ole ollut, olemme sitä muiden koulutettavien kanssa järjestäneet menemällä yhdessä illalliselle tai lasillisille. Lepoaikaa on ollut tismalleen Janille soittamisen ja nukkumisen verran. Nähtävyyksien tsekkailuaikaa ei ole ollut sitäkään, vaikka luulen että senkin ajan olisin käyttänyt nukkumiseen. En siis malta odottaa että pääsen omaan sänkyyn.

Väsymyksestä huolimatta olen hyvin kiitollinen että yhtiömme järjestää tällaisia koulutuksia ja että minä pääsin matkaan. Tämä on ollut todella ainutlaatuinen kokemus ja tiedän ettei tällainen tilaisuus luultavasti toistu. Olen saanut paljon ulkomaalaisia tuttavia ja ymmärtänyt taas paremmin sen että maapallomme on loppujen lopuksi aika pieni. Kaiken kaikkiaan matka on ollut todella silmiä avaava.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Saako olla aloittelija?

Todella usein sanon että "haluaisin olla liikunnallisempi", "kumpa mäkin jaksaisin lenkkeillä enemmän" tai "olisinpa mäkin noin energinen". Miten usein tuleekaan sanottua jotain tuollaista? Että haluaisi olla enemmän jotain tai tehdä enemmän. Eikä silti tee.

Haluaisin haluta, mutta eikö se ole sama kuin haluaisin ja eikö haluaisin ole yhtä kuin minun kannattaisi? Jo vain.

Ja heti kun olet päässyt ajatusketjussa siihen että "TOTTAVIE niinhän mun piruvie pitäisi tehdä! Teenpä nyt niin!" niin sitten mieleen hiipii sataseitsemänkymmentä tekosyytä. "Enhän mä ole mikään lenkkeilijä, enhän mä ole eläessäni käynyt kuntosalilla, enhän mä ole yhtään urheilullisesti lahjakas, eikä mulla ole sopivia varusteitakaan, näyttäisin varmaan typerältä, mitä ne muutkin ajattelisi, mitä jos en olekaan hyvä?". No entäs sitten?

Toki mun sanomana tuo on vitsi. Minä olen maailman huonoin olemaan huono aloittelija. Mun mielessä alkaa heti pyöriä että kaikki muut pitää mua ihan tumpelona ja miettivät mitä tuokin tuossa yrittää, eikö se näe ettei siitä ole siihen. Mun pitäisi olla heti täydellinen. Jos aloitan salilla käymisen, mun pitäisi heti olla semmoinen salieläin joka pumppaa satakiloa rautaa ja siihen tapaan. Mutta en ole ja se on ollut mainio syy olla menemättä.

Jokunen viikko sitten kuitenkin menin. Päätin olla piittamatta siitä että en osaa, että opettelen vielä ja arvatkaapa mitä? Koko maailma ei sortunut, kukaan ei tuijotellut mua tuomitsevasti. Ilmeisesti kaikki muut ymmärtävät että jokaisen pitää aloittaa jostain. Pitää aloittaa niistä kahden kilon painoista päästäkseen pumppaamaan satasta. Ja mikä tärkeintä; oikeastaan se onkin just parasta, että ei ole huipulla alussa, vaan saa nähdä sitä kehittymistä kun kahden kilon painot vaihtuu kolmeen kiloon ja niin pois päin.

Pitäisi vain tehdä kun haluaa. Se haluaminen kun on meille sellainen vinkki että jokin asia voisi tuoda lisää sisältöä elämään ja tehdä rahtusen onnellisemmaksi. Liian usein sen vain sivuttaa kaikkien edellä mainittujen ja tusinan muun tekosyyn vuoksi. Onneksi sitä joskus saa raahauduttua ylös sohvan pohjalta ja kun sen kerran tekee, on se ensi kerralla helpompaa.

T. Wannabe salileidi


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Hirviöpomo

Koin työpaikkakiusaamista eräässä aiemmassa työpaikassani. "Kiusaajani" (erittäin riittämätön termi tähän asiaan muuten) oli esimieheni.

Työpaikkakiusaaminen on ihan valtava tabu. Minunkin tuntuu edelleen todella vaikealta kirjoittaa tästä vaikka olen puhunut aiheesta aivoimesti nykyisellä työpaikallani, enkä usko tämän kirjoituksen vaikuttavan nykyiseen työtilanteeseeni mitenkään. Ei siis mikään ihme että siitä puhuminen on vielä vaikeampaa silloin kun se tilanne on vielä päällä tai tuoreemmassa muistissa. 

Minun kiusaajani oli tuuliviiri. Hänestä ei ikinä tiennyt onko hän vielä tänään mukana eilisissä päätöksissään, muistaako hän mitä olimme sopineet tai pitävätkö aiemmin sovitut määräajat vielä tänään paikkaansa. Hänen kanssaan ei sopinut olla erimieltä, vaikka kyseessä olisi ollut kyse asiasta josta minulla oli taatusti parempi tietotaito kuin hänellä. Hän useinkin korotti minulle ääntään toimistossaan ja sanat "Saana ehditkö tulla käymään" saavat niskavillani vieläkin nousemaan. Hän sai minut usein itkemään. Hän usein pilkkasi minua siitä etten kestä kritiikkiä. Hänellä oli tapana sysätä antamansa kritiikki myös kaikkien muiden työntekijöiden sanomaksi sanoen "kaikki ihmettelevät" tai "kaikki sanovat" vaikka tiesin ettei niin ollut. Hän huomautteli minulle siitä etten tehnyt täyttä työaikaa, vaikkei hän edes seurannut työaikaani ja omien kirjauksieni mukaan tein täyttä päivää, usein ylikin. Hän saattoi perjantai-iltana laittaa minulle huomautuksen tekstiviestillä jostakin tekemättömästä työtehtävästä, jolloin tunsin pakottavaa tarvetta mennä tekemään sen viikonloppuna ja pelkäsin koko viikonlopun maanantaiaamua. 

Aamuisin inhosin sitä hetkeä kun piti mennä töihin, töistä päästyäni pelkäsin jo seuraavaa päivää ja olin jatkuvasti todella uupunut. Usein näin yölläkin unia töistä ja siitä että olen unohtanut tehdä jonkin tehtävän. Työni oli todella stressaavaa. Tein paljon sellaisia työtehtäviä joista minulla ei ollut aiempaa kokemusta, joissa kuitenkin oli suuri vastuu ja pelkäsin jatkuvasti tekeväni jonkin ison virheen. 

Työntekijän huono tai epäasiallinen kohtelu on kielletty työturvallisuuslaissa. Työpaikkakiusaamistapauksissa tulisi ottaa yhteys työpaikan työsuojavaltuutettuun ja yrittää yhdessä työterveyshuollon kanssa löytää tilanteeseen ratkaisu. Minulle se ei tullut mieleenkään, en nähnyt sitä vaihtoehtona. Olin ensimmäisessä oikeassa työpaikassani ja määräaikaisessa työsuhteessa. Minulla ei ollut varaa menettää työpaikkaani. Lisäksi pienessä työpaikassa esimiehen toiminta oli hyvin selvää kaikille muillekin työntekijöille ja heistä lähes kaikki saivat myös oman osansa. Ainoa toivoni oli vaihtaa työpaikkaa.

Minun asiani olivat sinänsä hyvin, että minua ei uhkailtu suoraan erottamisella, minulle ei muristu tai uhattu väkivallalla. Monilla ei ole tilaisuutta vaihtaa työpaikkaa, tai irtisanoutua, ja useilla muillakin on se tilanne ettei tilanteen nostaminen esille ole sopiva ratkaisu. Sain rohkeutta tähän kirjoitukseen Tabu - suoraa puhetta työelämästä -podcastin työpaikkakiusaaminen-jaksosta, jossa vieraalla on todella rankkoja kokemuksia aiheen parista.

#beenthere

Minun tapauksessani uusi työpaikka onneksi löytyi ja pääsin aloittamaan tuossa työssä päivälleen vuosi sitten. Täällä on hyvä olla. Kukaan ei kiusaa, kukaan ei itketä ja vanhoista huonoista kokemuksistakin uskaltaa puhua. Saan olla todella onnellinen että nyt olen turvallisessa työpaikassa.

Kuva: VV

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Parhaimmat podcastit nyt

Mun podcastien kulutus on harpannut vuoden 2018 aikana ihan uuteen sfääriin. Työskentelen nykyisin avokonttorissa ja on niin paljon helpompaa keskittyä kun on luurin korvilla. Aina ei tee mieli kuunnella musiikkiia, tai aina ei löydy sopivaa musiikkia tunnelmaan. Silloin kuuntelen podcasteja. Lisäksi pidän siitä että tavallaan samalla kun uurastan työn parissa, voin kehittää itseäni ja oppia jotain uutta, kiinnostua uusista jutuista ja saada inspistä siihen työtekoon tai vapaa-ajalle.

Podcasteja on verkko pullollaan ja alkaa olla jopa vaikeata valita sieltä massasta ne parhaimmat. Näissäkin kun jokaisella on oma maku, eikä se mikä on hyvä yhdelle ole mielenkiintoinen toiselle. Itse huomaan myös olevani aika nirso niiden äänien suhteen. Tutustuin yhden lempibloggaajani podcastiin, mutten yksinkertaisesti kyennyt kuuntelemaan sitä enempää kun se ääni ei yhtään sopinut kuvaani siitä ihmisestä. Niin hupsua. Mutta tässä alla mun suosikkejani jos näistä löytyisi uusia tuttavuuksia sinulle.


Melkein kaikki rahasta
Tämä on tämän hetken lempipodcastini. Julia Thurénin podcastissa on käsitelty rahaan ja talouteen liittyviä aiheita pitkin syksyä. Podin kuuntelemisesta tulee sivistynyt olo, hyvä mieli ja lisäksi saa hyvää tietoa taloudesta. Podissa on tähän mennessä käsitelty aiheita kuten pikavippikierre, parisuhteen rahajako, mitä lapsi oikeasti maksaa, sekä palkka-asioita ja sitä mitä jos huomaa olevansa väärällä alalla. Todella mielenkiintoista.

Perho&Pääskysaari
Pidemmän ajan lempparini podcasteissa on Jenni Pääskysaaren ja Anna Perhon podcast. He käsittelevät aiheita laidasta laitaan ja jokainen jakso on todella hauskaa kuunneltavaa (varsinkin jos muutenkin on Pääskysaari-fani kuten allekirjoittanut). Vahva suositus.

Himocast
Nyt kolmen jakson verran ilmestynyt Himocast on mielenkiintoinen uutuus. Podcastissa puhutaan avoimesti seksistä ja seksuaalisuudesta. Kolme ensimmäistä jaksoa käsittelevät masturbointia, peppuseksiä ja yhden illan juttuja. Toisinaan puhe on mieleeni hieman liian roisia (ehkä olen siveyden sipuli), mutta on mahtavaa että joku vihdoin puhuu aiheesta rohkeasti ja asiantuntijoiden avustuksella. Ei pelkkää hihitystä ja kiherrystä, vaan ihan oikeaa asiaa.

Tabu - suoraa puhetta työelämästä
Lisää "kiellettyjä" aiheita löytyy Tabusta. Tabu keskittyy seksin sijaan työelämän salaisuuksiin ja piiloilmiöihin. Marraskuusta lähtien ilmestynyt podi on tähän mennessä käsitellyt muun muassa työpaikkakiusaamista, kateudesta, työuupumuksesta ja saikuttamisesta. Podi herättää ajatuksia ja on kiva kuulla että omien kokemuksiensa kanssa ei ole yksin. Työpaikalla kun näistä asioista ei puhuta.

Rahamania
Rahamaniassa on tarjolla sekä podcastia että Youtube-videoita. Rahamania keskittyy talouteen ja sijoittamiseen. Youtuben videoista löytyy videoita taloudellisesta riippumattomuudesta, sijoittamisen eri muodoista (kuten kultaan sijoittamisesta). Jokainen jakso rakentuu selkeästi vieraan ja hänen rahatarinansa ympärille. Linkkaamassani jaksossa äänessä Mimmit Sijoittaa-blogin Pia-Maria kertoo oman tarinansa.

Kuva: Pixabay
FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

INHAA / IHANAA

INHAA:

• puolituttujen rouvien bongaaminen uimalan suihkussa
• viiksihaivenet naisilla (varsinkin nää omat)
• se kun suodatinpussi puruineen homehtuu keittimeen
• suikussa irtoavat hiukset, jotka kerii myttyyn ja "unohtaa" sitten suihkun hyllyyn viikoiksi
• ylipäätään hiuksien irtoaminen ja niiden kerääntyminen hiuspalloiksi nurkkiin
• tunne siitä että on unohtanut jotakin tärkeää
• kun on juuri tullut kaupasta ja tajuaa unohtaneensa ostaa jotain
• kun huuhtoo astioita ja lavuaarin sihtiin jää shittiä joka pitää siivota roskiin
• ne tyypit jotka lähettää instassa viestipyyntöjä
• repeilevät, kuivat huulet ja se kun ne ei parane millään
• pikkumuksut joiden nenän alta valuu räkää
• kuolaavat koirat
• naapurin näkeminen maitohyllyllä ja uudelleen kassalla (eihän sitä voi kahdesti moikata!)
• märät sukat
• kun kynnet repeää sieltä vaaleeanpunaselta alueelta alkaen ja sattuu
• kuntosalien peilit (nauttiiko joku siitä kuvajaisesta?)
• ne päivät kun kaikki mukavat pikkarit on pyykissä
• kun kynsilakka kuluu ja oot päiviä sillai et "noille pitäis tehdä jotain"

IHANAA:

• ne aamut kun tuulilasia ei tartte skrabata
• kylpytakkiin kääriytyminen suihkun jälkeen (eli se että voi rötvätä illan ilman vaatteita)
• kun joku muu on tyhjentänyt/täyttänyt tiskikoneen tai vienyt roskat
• kun kerrankin keksii Netflixistä katsottavaa alle 5 minuutissa 
• kirjan lukeminen autossa/junassa
• kun ei millään jaksa lähteä lenkille ja menee silti ja sit tuleekin hyvä mieli
• olla niin mukavuudenhaluinen että että mielummin käyttää leimei talvisaappait ku nättejä nilkkureita, joten jalat pysyy lämpösinä
• uusi sohva
• poikaystävä joka ymmärtää että joskus lähes aina laiskottaa eikä jaksa tehdä kunnon safkaa
• äskeiseen liittyen; lounassetelit jotka tarjoaa lisätekosyyn mäkkäriin menolle
• puhtaisiin lakanoihin nukahtaminen (miksei niitä silti tuu vaihdettua useammin??)
• ja uudet, pehmoiset pyyhkeet
• kun kirjoitusinspiraatio, aihe ja ajankohta pelaavat yhteen - näin käy ihan liian harvoin
• firman tarjoama hieronta joka maanatai
• se päivä kun kynsilakka on mintissä

Siinä pidemmittä höpötyksittä :) Kolahtiko mikään?

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

En lupaa mitään

Noniin, vuosi on vaihdettu. Aika keskittyä siihen tulevaan. Viime vuonna kirjoitin siitä, kuinka on hyvä pitää mielessään se että lupauksia paremmasta voi tehdä pitkin vuotta, eikä kannata lannistua siitä jos lupauksissaan sortuu vaan aloittaa rohkeasti uudelleen. Itsehän tein viime vuonna yhden lupauksen; lukea 12 kirjaa. Sitten elämään ilmeistyi se mies, mikä johti siihen että lukulupaus meni mönkään. Piru vie. Siitä huolimatta nautin jonkinlaisten vuositavoitteiden asettamisesta, jotta sitten ensi vuonna voi taas tyytyväisenä todeta että tulihan sitä tavoitteita saavutettua ja mentyä eteenpäin. Kuten tänäkin vuonna.

Mun kehityskohde numero yksi alkaneelle vuodelle on oman jaksamisen lisääminen. Uuden työn, uuden parisuhteen ja parin harrastuksen vuoksi on tuntunut siltä että kalenteri on aina täynnä, eikä ikinä ole sellaista vapaata aikaa jolloin ei olisi tarve mennä minnekään. Juuri viime viikonloppuna meillä oli sellainen pitkästä aikaa ja oli kyllä niin kiva fiilis vain makoilla sängyssä hieman pidempään pohtien mitä päivän aikana puuhaisi. Taisin olla niinkin rohkea että menin ääneen sanomaan varaavani jokaisesta kuusta yhden viikonlopun ihan vain tyhjäksi.

On tullut aika hyväksyä se ettei yksi ihminen ehdi kaikkea ja sanoa suoraan ei niille jutuille joita ei tahdo tehdä. Ja käyttää se aika sen sijaan johonkin sellaiseen joka tuo hyvää mieltä, tai keksiä niille pakollisille nihkeille jutuille joku sellainen tapa, joka ei tunnu niin pakkopullalta.

Toivon että kuluvan 12 kuukauden aikana ehtisin reissata, hankkia elämyksiä ja luoda paljon hyviä muistoja. Vuoden ensimmäinen reissu on takana, toinen parin viikon päästä edessä ja kolmannen olemme suunnitelleet buukkaavamme aivan lähipäivinä. Mökillä olisi myös kiva viettää aikaa ja ehkä kesällä tehdä vähän remonttiakin. Ja reissujen vastapainoksi nauttia kotisohvan kotoisuudesta.

Tänä vuonna aion keskittää aikaa harrastuksiin, kuten blogin kirjoittamiseen, siihen paritanssikurssiin johon Janin kanssa ilmoittauduimme, uimiseen, säästämiseen ja kirjojen lukemiseen iltaisin. Haluaisin myös kokata useammin, jaksaa aloittaa sillä aloittamisen jälkeenhän se on helppoa ja hauskaa. Tanssia pitkin keittiötä samalla kuin vääntää pastakastiketta. Menin myös työpaikalla lupailemaan lähteväni maaliskuussa johonkin juoksuhommaan mukaan, eikä lisäliikunta tekisi muutenkaan haittaa. Pitää pistää liikuntasetelit lentämään.

Ehkä tämäkin vuosi olisi summattavissa itserakkauden vuodeksi. Joku voisi naurahtaa sitä että olen tunnettu itseni rakastaja ja silti tituleeraan tämänkin vuoden sen kehittämiselle. Fakta vain on se että tämä suhde itsensä kanssa on se jokaisen tärkein; itseään pitäisi osata ymmärtää, rakastaa ja helliä, palkita kaikesta siitä mitä olemme saaneet aikaan. Vaikka joka vuosi sitä yritän, ei se koskaan tule olemaan tarpeeksi. Aina voisi pitää itsestään parempaa huolta.

Millaisia tavoitteita siellä on tulevalle vuodelle? (ja muistakaa pitää tavoitteet tavoitteina, lupaukset ovat liian ankaria näihin elämän eläviin olosuhteisiin)

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI