Kirjoituslukko

Hei, pahoittelut että olin viime viikon hiljaisuudessa. En vain saanut tekstiä aikaiseksi tähän kenttään vaikka kuinka yritin. Mulla olisi aiheita iso pino, mutta tällä hetkellä tuntuu olevan päällä taas jonkinlainen kirjoituslukko. Mikään mitä naputan, ei tunnu olevan tarpeeksi hyvää, tarpeeksi originelliä tai tarpeeksi syvällistä.

Sille tunteelle on syynsä. Jokin kuukausi sitten sain blogiini pari ikävämpää kommenttia, toisen tänne bloggeriin ja toisen Lilyyn. Siinä kipeämmässä kommentissa joku kertoi lukeneensa useamman kirjoitukseni ja olevansa sitä mieltä että kirjoitan liian pinnallisesti, liian itsestään selvistä asioista ja minun pitäisi kirjoittaa aiheista jotka minua oikeasti kiinnostavat ja joista voisin kirjoittaa kiinnostavasti. 

Kun edellisen pidemmän hiljaisuuteni jälkeen palasin linjoille, päätin että kirjoitan rohkeasti sellaisista asioista joista hieman nolottaa puhua. Olen kirjoittanut teille muun muassa hirviöpomostani, painostani, palkastani, itsemurhasta ja pettämisestä. Olen kirjoittanut minulle rakkaasta sijoittamisesta, omasta elämästäni kaalikäärylekriiseineen ja myös työhommeleista. Rohkeat kirjoitukset ovat keränneet todella hyvin lukukertoja, mistä olen todella kiitollinen ja otettu, mutta paljastuspostauksillakin on rajansa. Tuo negatiivinen kommentti sai minut miettimään; ajatteletteko te kaikki samoin?

Viime viikon hiljaisuudessa huomasin kyllä, että olitte käyneet urkkimassa sekä tiistaina että torstaina facebook-sivuillani ja blogissa onko uutta kirjoitusta ilmestynyt. Se lohduttaa minua. Vielä tänään se ei vienyt tyhjän tekstikentän kammoa täysin pois, mutta sainpa jotain sentään teille aikaan. Ja toisaalta, ehkä tämä nyt sitten on sitä persoonaa jota tuo kommentoija kaipasi. Olenhan tässä teille täysin avoinna.

Takaraivossani on ilkeä pieni ääni joka sanoo että te varmasti ajattelette "äh, ensimmäinen ilkeä kommentti ja heti ollaan ihan itkemässä, toughen up girl" ja olen siitä hieman häpeissäni. Bloggaajakollegani saavat varmasti paljon enemmän ja paljon häijympiä kommentteja, eikä tämmöisten pitäisi antaa mennä ihon alle. 

Toisaalta asian voisi ottaa vastaan kiitollisena. Olenhan selkeästi löytänyt blogini pariin uusia ihmisiä ja ensimmäinen negiskommenttikin on askel eteenpäin, uusi kokemus ja haaste bloggarina. Haaste jonka aion voittaa kirjoittamalla jotain torstainakin. 

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Mitä yhtiökokouksessa tapahtuu?

Kävin eilen elämäni ensimmäisessä yhtiökokouksessa. Kyseessä oli Marimekon yhtiökokous Finlandia talossa. Yhtiökokoushan on kuuden kuukauden sisällä yhtiön tilikauden päätöksestä pidettävä kokous, jossa päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta sekä tilikaudella syntyneen voiton käyttämisestä.

Jännitin kokousta aika paljon ennalta, sillä minulla ei ole kokemusta mistään vastaavasta ja tuntui jotenkin hölmöltä mennä paikalle neljän omistamani osakkeen oikeuttamana. Turha kuitenkaan häpeillä, sillä jo yhdellä osakkeella osallistumisoikeushan on. Ja näin jälkeenpäin ajateltuna; eipä niitä osakemääriä kukaan siellä kysele.

Eilinen Marimekon yhtiökokous alkoi kello 14. Saavuimme Janin kanssa paikalle Finlandia taloon noin puoli kaksi, kävimme kirjautumassa saaapuneiksi ja saimme äänestyslippumme (yhtiökokoukseen ilmoittauduttiin ennakkoon netissä). Sitten menimme kokoussaliin.

Yhtiökokous alkoi hallituksen puheenjohtajan Mika Ihamuotilan avauspuheenvuorolla, jossa hän rennosti esitteli käsiteltävät aiheet. Sitä seurasi kokousprotokollaa kuten kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjan tarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valinnat, sekä joukko muuta sääntömääräistä löpinää. Tuoleille oli jaettuna yhtiön tilinpäätös, sekä hieman lahjoja paikalle saapuneille sijoittajille.

Toinen osuus (ja se mielenkiintoisin) oli toimitusjohtajan katsaus, jossa Tiina Alahuhta-Kasko esitti katsauksen Marimekon vuodesta 2018 sekä joitakin tulevaisuuden visioita. Toimitusjohtajan katsauksessa käytiin läpi merkittävimmät taloudelliset luvut, yhtiön taloudelliset tavoitteet ja se miten ne on saavutettu. Alahuhta-Kasko kertasi myös Marimekon arvoja ja kertoi sijoittajille Marimekon tulevaisuudennäkymistä.

Kolmas osuus kokouksesta oli joukko erilaisia esityksiä ja päätöksiä, paljon sen nuijan koputtelua pöytään. Eli hyväksyttiin tilinpäätös, päätettiin ylimääräisen osingon maksusta, annettiin vastuuvapaus hallitukselle, päätettiin tulevan vuoden hallitus ja heidän palkkioistaan, sekä valittiin tilintarkastaja. Se kuulostaa paljolta, mutta näihin kaikkiin kysymyksiinhän esitettiin vastausta valmiina. Osakkailla olisi ollut mahdollisuus nostaa kättä, esittää vastaehdotus tai vaatia äänestystä, mutta tässä tapauksessa kaikki päätökset tehtiin yksimielisesti eikä äänestystä tarvittu. Marimekko on siis valmis jatkamaan seuraavalle vuodelle.

Kokouksen kesto oli noin tunti ja sen jälkeen päästiin kakkukahveille. Tarjolla oli suolainen mustatorvisieni-kakkupala sekä Brita-kakkua. Toimitusjohtaja ja hallitus kiersivät keskustelemassa sijoittajien parissa ja sain kehuja Marimekko-mekostani Mika Ihamuotilalta. Paikalla meidän lisäksemme oli pääosin eläkeläisiä, joilla ilmeisesti on paremmin aikaa osallistua iltapäivätapahtumaan tällälailla keskellä viikkoa. Kaikenkaikkiaan osallistujia oli noin 350.

Kokous oli mielenkiintoinen kokemus ja ylitti mielenkiintoisuudellaan omat odotukseni. Tosin kokemus ei ehkä olisi ollut niin erityinen jollei Jani olisi ollut treffiseurana ja jollei kokouksen jälkeen oltaisi vietetty Helsinki-päivää shoppaillen ja illallisella.


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Meidän tarina

Teininä olin ihastunut yhteen jätkään seitsemän vuoden ajan, siitä toivuttuani olin on/off-suhteessa hänen kaverinsa kanssa parin vuoden ajan vaikka suhde oli kohtalaisen toivoton ja elämässäni on ollut pari muutakin poika/miesjuttua jotka etenivät aaltoillen, ollen aina välillä päällä ja välillä sivussa. Näihin juttuihin kuului se että välillä oltiin sydän säpäleinä, välillä unohdettiin koko tyyppi joksikin aikaa ja sitten taas oltiin ihan niin ihastuneita. Jokaisen näitten kohdalla ajattelin että nää on sellaisia suhteita, joista saisi kirjoitettua mielettömän tarinan.

Aiemmin mulla oli tapana lukea tosi paljon sellaisia siirappisia romanttisia pokkareita. Silloin ajattelin että olisi mielettömän romanttista jos "sen oikean miesjutun" takana olisi joku mieletön stoori, hieno selitys siitä miten tavattiin, pari suvannekohtaa ja sitten se hetki kun viimein aika ja avaruus on oikealla tolalla, kaikki vaikeudet selvitetty ja "he elivät onnellisina elämänsä loppuun saakka". Sitä koitin kaikissa suhteissani toteuttaa.

Tarinankertojana nautin aina näitten kaikkien vaiheiden selostamisesta kavereilleni mahdollisimman hienoin sanakääntein. Mitä uskomattomamman käänteen sainkin aikaan elämässäni, sen parempi ja sen parempi tarina. Niin että joskus elämänkertani olisi sellaista luettavaa että huh huh.

Nähtyäni viikonloppuna vilaukselta tuon seitsemän vuoden ihastukseni ja tultuani pohtineeksi sitä tarinaa ja kaikkia sen vaiheita, tajusin olevani ihan mielettömän kiitollinen ja onnellinen siitä seikasta että Janin kanssa meillä ei ole tarinaa. Ainakaan mitään sen dramaattisempaa.

Me tapasimme Tinderissä, Jani sanoi mulle hei ja kai viikkoa myöhemmin käytiin kahvilla. Mä vähän ihastuin Janin korvanlehtiin ja siihen kun se pälätti taukoamatta. Käytiin parilla treffeillä; luistelemassa ja kahvilla, kunnes kolmansien treffien jälkeen olin ihan myyty. Päätin kutsua Janin baariin esittäytymään Sinille ja Viiville (lue: tulikokeeseen). Sinä iltana suutelimme baarista lähtiessä ekaa kertaa ja sen jälkeen ei ole epäilyksiä ollut.

Jo päälle vuosi on mennyt ja suvantokohtaa ei ole tullut, eikä ylimääräistä draamaa ja niin on hyvä. Vaikka meistä kertova elokuva olisi ihan pirun tylsää katsottavaa, yhdessä kokkaamista, lenkkeilyä, töissä käymistä ja kotiin palaamista, pyykin pesua ja Netflixin katselua, niin tää peittoaa kyllä kaikki ne siirappiromaanit ihan täysin.

Jos sitä olisi vain teininä tiennyt että ne parhaat asiat ovat niitä jotka sujuvat luonnostaan.


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

Miten puhua menestyksestä?

Olen huomannut että minulle on ongelma ottaa omia saavutuksiani vakavasti, ajatella että olempa upea kun olen tämän saanut aikaan tai ajatella että olisin jollain tapaa menestynyt. Silloin kun valmistuin ammattikorkeakoulusta, pidin kyllä juhlat kavereille mutten oikeasti pitänyt suoritustani juuri minään. Samoin olen ollut innoissani jokaisesta uudesta työpaikastani mutta niistäkin samalla ajatellut että mitäpä sitä nyt riehumaan kun tämähän on vasta alku. 

En väitä että olisin mitenkään vaatimaton, en suinkaan. Tykkään kyllä olla huomion keskipisteenä, pidän siitä kun muut huomaavat että olen tehnyt jotain hienosti ja leveilen mieluusti monilla asioilla. Mutta ne ovat pienempiä asioita, niitä joista oikeasti tunnen ylpeyttä ja joiden ajattelen olevan menestystä.

Tunnen olevani menestynyt silloin kun olen saanut kämppäni siistiksi, silloin kun jaksan taistella kiinalaisessa ravintolassa syömäpuikkojen kanssa kokonaisen annoksen, kun olen kirjoittanut blogiin jotain syvällistä ja siistiä, kun olen jaksanut urheilla tai kun olen löytänyt jonkin uuden intohimon. Tällä hetkellä suurin menestyksen tunteeni tulee siitä että olen onnistunut pitämään muutaman viherkasvin hengissä kuukausien ajan, mikä ennen oli minulle mahdotonta. Eilen jopa istuttelin V:ltä lahjaksi saamiani yrttejä ja nyt malttamattomana seurailen milloin mullasta nousee jotain vihreää.

Näistä pikku jutuista on helppo kirjoittaa ylpeänä täällä blogissa, jakaa kuvia instaan ja kertoa jokaiselle kuuntelemaan suostuvalle vastaantulijalle. Mutta sitten kun jotain sellaista isompaa menestystä olisi jaettavana, mainitsen sen mielummin vasta sivulauseessa hieman vähätellen. Onko kyse jonkinlaisesta defenssistä? Vai onko se vain suomalaiseen kulttuuriin pohjautuvaa vaikeutta tehdä omasta jutustaan joku numero?

Onneksi ystäväni ovat sellaisia, että näkevät musta kyllä naamasta tai kuulevat äänen painosta että nyt ei tullut kyllä kerrottua koko tarinaa. Olisi vain niin kiva osata olla leuhkana niistä oikeista asioista, eikä vain mielessään lytätä jotain jonka eteen on tehnyt pirusti töitä.

Koska totuushan on se että elämäni on nyt lähes joka kulmasta katsottuna todella siistiä ja voin sanoa olevani menestynyt. Olen löytänyt unelmieni miehen, olen unelmieni työpaikassa, harrastan kaikkea siistiä ja tulevaisuuden näkymätkin ovat aika ruusuiset.

Miksi sen pitää tuntua niin leuhkalta kirjoittaa ja miksi on niin vaikeaa vastata kaverille joka niin kehuu?

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

5+ vinkkiä Roomaan

Ne jotka seuraavat minua Instagramissa saattoivatkin vastaanottaa pahoitteluni siitä että blogissa oli viime viikon ajan hiljaista. Olimme Janin kanssa talvilomamatkalla jo aika kesäisessä Roomassa. Lähdimme matkaan maanantaina ja palasimme lauantaina. Kuuden päivän aikana ehdimme kokea kaikki säämuodot ukkosesta kesähelteisiin, tsekata kaikki tärkeimmät nähtävyydet ja astella 20000 askelta päivässä.

Ennen matkaamme olin lukenut läpi monia blogikirjoituksia ja katsellut lukuisia Youtube-videoita Roomasta, joiden pohjalta kokosin meille tärppilistan nähtävyyksistä joissa oli pakko päästä käymään, muutamia nice to know -faktoja ja tietysti hotellin lähimmän Mäkkärin sijainnin (ja pari muutakin ruokapaikkaa paniikin varalle). Ajattelin koota tähän kirjoitukseen kasan vinkkejä jotka osoittautuivat päteviksi.

1. Hanki julkisen liikenteen kortti
Roomassa on tarjolla Roma Pass-kortteja (48/72h) joilla saa liikkua metrolla, bussilla ja ratikalla niin paljon kuin tahtoo valitsemansa tuntimäärän verran, lisäksi 48h lipulla pääsee yhteen museoon ilmaiseksi ja 72h lipulla kahteen. Me kuitenkin valitsimme ostaa museoliput erikseen (21€ Vatikaani, 14€ Colosseum) ja matkustella 1,50€ hintaisilla kertalipuilla jotka kävivät 100minuutin ajan metroissa, busseissa ja ratikoissa. Useimpina päivinä käytimme vain kaksi tuollaista lippua per päivä, mennäksemme hotellilta keskustaan ja palataksemme takaisin. Julkinen liikenne Roomassa oli sujuvaa, aikataulussa ja reittiohjeet oli todella helppoa saada Google Mapsin avulla.

2. Valitse hyvät jalkineet
Useimmat ulkomaan matkani olen tallustellut balleriinoissa, mutta tälle reissulle otin mukaan uudet lenkkarini ja ne olivat kyllä paras valinta. Rooman nähtävyydet ovat pääasiassa kävelymatkan päässä toisistaan joten käveltyä tulee paljon. Useimmat nähtävyydet kuten Vatikaani, Colosseum, Forum Romanum ja Palpatinen kukkula vaativat myös kävelyä itse nähtävyydessä. Kannattaa tinkiä siitä ulkonäöstä ja valita mukavuus.

3. Nähtävyyksistä ja hidden gem
Roomassa on tarjolla paljon ilmaisia museioita; niistä tärkeimpänä antiikinaikainen kristillinen kirkko Pantheon, sekä Museo Carlo Bilotti a Villa Borghese tarjoaa erään liikemiehen yksityisen taidekokoelman, Museo Delle Mura on ilmainen arkeologinen museo, Museo di Scultura Antica Giovanni Barracco esittelee veistoksia muinaisesta Egyptistä ja Kreikasta. Ilmaisia ovat myös Espanjalaiset portaat ja Trevin suihkulähde.

Ilmaisten nähtävyyksien lisäksi on pari paikka joiden näkemisestä kannattaa maksaa; Vatikaanin museo (n. 21€) sekä Colosseumin sisään pääsy (n. 14€) ovat rahanarvoisia ja liput kannattaa ostaa etukäteen. Ja etukäteen tarkoittaa päivää tai kahta aiemmin. Colosseumin lipulla pääsee myös näkemään Forum Romanumin ja Palpatinen kukkulan.

Nähtävyyksien hidden gem on Terrazza del Gianicolo, jota ei juuri missään mainita. Jani sai tästä vinkin ensimmäisen illallisemme tarjoilijalta joka kehui paikkaa superromanttiseksi, eikä ollut väärässä. Kyseessä on hieman kaupungista sivussa oleva kukkula (kuitenkin helposti bussilla saavutettavissa) jolta näkee koko Rooman. Kävimme siellä kahteenkin kertaan, sekä yöllä että päivällä ja näkymä oli molemmilla kerroilla huikea.

4. Syö syrjässä
Tiedät että olet oikeassa ravintolassa silloin kun olet sivukujalla, tarjoilijasi puhuu huonosti/jos lainkaan englantia ja hinnastossa kahvikuppi on 1 euron hintainen tai puoli pulloa viiniä 5 euroa. Hyvän ruuan löytämisen pääsääntönä on se ettei syö heti minkään nähtävyyden kyljessä. Siellä ruoka on usein kalliimpaa ja hinta laatuun nähden aivan liian korkea. Meidän matkamme paras pasta löytyi Capo de Fero -nimisestä ravintolasta jossa hyödynsimme Google Translatoria kommunikoinnissa ja paras pitsa löytyi hotellin lähistöltä kilohinnalla myytynä.

5. Opettele puhumaan Italiaa
Ihan pari sanasta Italiaa tekee palvelusta parempaa; tervehdi sanoen "Buongiorno", kiitä sanoen "Grazie" ja pyydä lasku sanoen "Il conto, per favore" ja huomaat eron. Itse tankkasin italiaa Duolingon avulla pari viikkoa ennen reissua ja supatin Janille oikeat sanat ruokapöydässä tilanteen tullen ja pärjäsimme mainiosti kaikkialla, myös siinä ravintolassa jossa ei osattu englantia.

+ pari juttua
Vatikaanissa ja muissa uskonnollisissa nähtävyyksissä tulee peittää olkapäät ja polvet.

Rooman suihkulähteissä virtaava vesi on lähdevettä ja sitä voi ihan hyvin juoda. Pidä pullo mukana ja täytä pitkin kaupunkia olevista vesipisteistä.

Aamiainen Italiassa on useimmiten makea (suklaa- tai hillotäytteisiä croissanteja ja muuta sellaista) joten kannattaa tarkistaa hotellivarauksen yhteydessä aamiaisen sisältö. Me ainakin skipattiin hotelliaamupala tyystin ja haettiin kaupungilta jotain suomalaiseen makuun sopivampaa.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI