16.5.2019

Viisi sekuntia rohkeutta


Kaverillani on pelottavien juttujen varalle sanonta "se tarvitsee vain viisi sekuntia rohkeutta". Hän on napannut sen joltain hienolta ihmiseltä ja paljon on totuutta tuossa lauseessa. Lauseen idea on se, että kun jonkin asian saa aloitettua olemalla rohkeana sen viisi sekunttia on sitä sen jälkeen myöhäistä katua ja sitten se asia on laitettu alulle. Monissa asioissa se varmaan pitääkin paikkaansa. Voisin kuvitella että esimerkiksi benjihypyssä riittää se viiden sekunnin rohkeus että pudottautuu tyhjän päälle. Myös omaan neulakammooni se pätee, olla rohkeana sen aikaa että se eka pistos on tehty. 

Mutta sitten on monia juttuja jotka vaativat rohkeutta paljon pidempään kun sen viisi sekuntia. Joissa ei riitä että ylitetään vain se yksi este olemalla hetken rohkeita, vaan joissa sitä rohkeutta tarvitaan useampaan kertaan. Esimerkiksi työnhaussa ensin pitää olla rohkea ja lähettää hakemus, sitten ehkä pääsee työhaastatteluun jossa pitää myös olla rohkeana ja ensimmäinen työpäivä se vasta rohkeutta vaatiikin. Ja niitä juttuja on paljon; parisuhteet, uudet harrastukset, traumasta toipuminen ja niin edelleen. 

Sitä viiden sekunnin rohkeutta voi hokea onneksi itselleen useampaan kertaan. Muistuttaa itselleen että jokaisella pelon/jännityksen hetkellä pitää rohkaista mielensä vain viideksi sekuntiksi. Ummistaa silmänsä ja hypätä. Sen jälkeen se on ohitse. Se on aika lohdullinen ajatus.

Joskus mietin kuinka paljon vahinkoa olen aiheuttanut itselleni turhilla peloillani. Välttelin vuosia hammaslääkäriin menoa koska pelkään puudutuspiikkiä enkä suinkaan kestä yrittää ilman sitä. Erään pesäpallohaaverin jälkeen pelkäsin pallon iskua jonkin aikaa, enkä siksi pystynyt hetkeen harrastamaan tuota rakasta lajia. Aika usein olen jättänyt puhumatta jollekin tyypille koska olen pelännyt sanovani jotain typerää tai väärää. Ja sitten on tsiljoona asiaa joita olen jättänyt tekemättä koska pelkään etten osaa.

Jos sitä aina osaisikin olla rohkea tai rohkaista itseänsä uskomaan siihen viiteen sekuntiin, kuinka paljon enemmän sitä voisikaan tehdä?


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

9.5.2019

Oikeat asiat eivät ahdista


Kuulin vastaikään oletuksen jonka mukaan "niiden oikeiden juttujen ei kuulu ahdistaa" ja olen kuullut tuota suunnalta jos toiselta enemmänkin. "Kun löydät sen oikean tyypin, tiedät sen", "sun pitää etsiä sitä duunia jonka tunnet täysin omaksesi" tai muuta sellaista, näitähän kuulee tämän tästä. Miksi me aikuiset ihmiset uskottelemme toisillemme tällaista potaskaa?

Olen tällä hetkellä parisuhteessa jonka uskon olevan "se oikea" tai lähinnä sitä mitä nyt voi olla. Samoin tunnen olevani itselleni tällä hetkellä oikeassa työpaikassa ja muutenkin koen että elämäni on ihan mahtavaa juuri näin.

Se ei kuitenkaan ole lopettanut sitä että aika-ajoin kyseenalaistan kaikkea. Joskus mietin miten siistiä olisi jättää kaikki ja lähteä ulkomaille elelemään, kun vielä voin. Toisinaan mietin onko tämä työ oikeasti sitä mihin haluan sitoutua lopuksi työiäkseni, olisiko sittenkin olemassa jotain joka passaisi mulle paremmin, jotain missä pääsisin olemaan jonkin toisenlainen Saana, joku parempi Saana. Kenties sellainen Saana josta itse pitäisin enemmän tai sellainen jota muut ihailisivat (koska olen huomiotakaipaava bitch).

Joskus on niitä huonoja päiviä kun mikään ei tunnu sujuvan, niitä päiviä kun et ole yhtään magee tyyppi itsesi mielestä ja et tunne että kukaan mukaan pitää sua mageena. Ne on niitä hetkiä jolloin on kaikkein alttiimpana ahdistukselle ja sille pohdinnalle että onko tämä nyt sitä mitä pitää olla.

Olennaista on se, että kun sitten on taas hyvä päivä; ahdistaako sua silloin? Jos ei niin hyvä. Sitten mietit kumpia on enemmän, niitä hyviä vai huonoja. Jos niitä hyviä, ahdistamattomia päiviä on enemmän niin onneksi olkoon. Olet varmasti ihan normaali ihminen pienine epävarmuuden ja kyseenalaistamisen hetkineen. Jos taas näyttää siltä että ahdistuspäiviä on kalenterissasi enemmän, kannattaa ehkä perehtyä siihen mikä osa elämässä ahdistaa. Äläkä silti lannistu, joskus oikeatkin asiat ahdistavat ja pelottavat mutta se vain tarkoittaa että sen oman tunteen kanssa on työskenneltävä enemmän. Useimmat ihmiset osaavat nähdä mitkä asiat ovat ahdistumisen arvoisia hyviä asioita, joiden eteen kannattaa tehdä töitä ja etsiä uusia lähestymistapoja, ja samoin huomata mitkä asiat ovat yksinkertaisesti vääriä, täysin epämiellyttäviä tai jopa puistattavan pelottavia. Luota siihen tunteeseen mikä sinulla on.

Ja jos taas olet ihminen joka ei ole koskaan epäile tai ole ahdistunut mistään, tai koe koskaaan epävarmuutta elämäsi suunnasta niin go fuck yourself  (tai käy tapaamassa jotain kallotohtoria, ei tommonen voi olla normaalia).

Kyllä ne oikeatkin asiat voivat ajoittain ahdistaa (ja varsinkin silloin kun ne asiat ovat upouusia).

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

2.5.2019

Suurimmat pelkoni


Jos en sulje vaatekaapin ovea yöksi, pelkään että sieltä tulee mörkö. Pelkään että kala puree minua kun uin. Pelkään että takanani oleva auto ei pidä tarpeeksi turvaväliä. Pelkään neuloja. Pelkään nukkua yksin mökillä. Pelkään kun kuulen pamauksia.  Pelkään sitä että työpaikka lähtee. Pelkään tulipaloa. Pelkään sitä että ystävieni haaveet eivät toteudu. sitä että läheiseni sairastuvat vakavasti. Pelkään sotaa.

Mutta näitä kaikkia enemmän pelkään kolmea asiaa. Näitä asioita mietin öisin silloin kun en saa nukuttua ja mieli alkaa kiertää kehää kaikissa niissä asioissa jotka voivat mennä pieleen.

Pelkään synnytystä. Olen yrittänyt lueskella paljon aiheesta, jotta tieto vähentäisi tuskaa mutta itseasiassa käy vain päinvastoin. Joskus yläasteella meille näytettiin koulussa synnytysvideo ja minä pyörryin. En muista oliko se tarkalleen siitä hetkestä alkaen vai mistä, kun päätin että en tahdo lapsia. Nyt kun noita vauvoja on alkanut pyöriä ympärillä enemmän olen alkanut ymmärtää, että ehkä olenkin väärässä, ehkä olen vain uskotellut itselleni vääriä juttuja. Eihän minulla lapsia vastaan ole mitään, päin vastoin. Sain edellisellä ehkäisynuusinta-lääkärikäynnilläni puhelinnumeron neuvolapsykologille, jotta voisin alkaa purkamaan tätä pelkovyyhtiä.

Pelkään sitä että aikuisena uraudun ja hukkaan oman identiteettini. Pelkään että hukun siihen oravanpyörään jossa odotetaan aina vain seuraavaa viikonloppua tai lomaa, unohtaen nauttia tästä hetkestä. Olen nähnyt niitä vanhempia ja aikuisia joiden koko elämä pyörii työn ja lasten ympärillä. Minua pelottaa tulla joskus samanlaiseksi. Tällä hetkellä koen omat harrastukseni niin tärkeinä että uskon olevani ihan eri ihminen jos joutuisin niistä luopumaan. Lisäksi pelkään sitä että havahdun joskus viisikymppisenä siihen että olisinkin halunnut olla työkseni arkkitehti tai jokin muu ja olevani aivan liian myöhässä alanvaihdon suhteen. Pelkään että oma persoonani muuttuu iän myötä enkä enää välitä niistä asioista joista ennen. Mitä jos minusta tuleekin ihan vieras tyyppi?

Kaikkein eniten pelkään sitä että joku läheiseni päättäisi kuolla, tai siis sairastuisi niin että ei osaisi enää elää. Yhdestä jos toisesta asiasta sanotaan että "se on kaikkein suurin suru"ja yksi niistä on se että emme osaa auttaa kaikkia niin että kaikki haluaisivat elää kaikki ne päivät mitä meille annetaan. Vaikka surua enemmän tässä pelottaa se syyllisyys, yhdenkin ihmisen osalta se on mahdottoman suuri taakka niin en uskalla edes kuvitella miltä se tuntuisi jos niitä olisi kahden verran.

Mitä sinä pelkäät? Mikä saa sut valvomaan öitä?

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI