31.10.2019

Taloihastus


Pari viikkoa sitten rakastuin. Omakotitaloon. Se oli matala, pulpettikattoinen ja osin tiiliverhottu soma omakotitalo. Se sijaitsi lähellä vanhempieni taloa ja silloin kun olimme ylä-asteella minulla oli tapana kävellä tuon talon ohitse mennessäni Sinille. Kävellessäni pimeinä iltoina minulla on paha tapa ohimennessäni katsoa sisään ikkunoista valaistuihin huoneisiin. Tuon talon päätyhuoneessa oli toisinaan valo ja siellä näkyi iso kirjahylly. Ajattelin silloin että tuolla on varmaan jonkun mummola ja tuo on jonkun vaarin kirjasto.

Kun näin talon myynti-ilmoituksen se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Rakastuin olohuoneeseen. Se oli iso, avara ja valoisa. Huoneen toinen seinä oli täynnä isoja ikkunoita joiden edessä oli paksu ikkunalauta, jolle olisi voinut laittaa isoja viherkasveja. Näin jo ihan suuren Peikonlehden ruukussaan. Olohuoneen keskellä oli kaunis, sinisin laatoin kaakeloitu takka. Minulle tuli sellainen olo että jos minä olisin huone, niin tuollainen minä olisin. Olohuoneesta oli puupaneloidun eteisen läpi suora näkymä talon toisella laidalla olevaan keittiönpöytään. Minun keltainen ruokapöytäni tuoleineen olisi sopinut siihen näkymään täydellisesti.

Olen aina ajatellut että haluaisin asua yksikerroksisessa talossa, varmaan johtuen siitä että lapsuudenkotini on sellainen, mutta tämän talon kellarikerros ei häirinnyt minua. Pidin talon layoutista todella paljon. Talo oli L-kirjaimen mallinen, matala ja siinä oli pulpettikatto. Piha oli sopivasti täynnä kasvia ja siellä oli myös pieni koristeallas. Ja Janille kahden auton talli. Remontoidahan talossa olisi pitänyt vaikka ja mitä. Keittiö oli aivan kauhea, olohuonetta lukuunottamatta lattiana oli muovimattoa ja kellarikerroksen puuseinät olisivat hyötyneet valkoisesta maalipinnasta. Rakensin talon näköisversion tietysti simsissä ja tein tarvittavat parannukset. Siitä tuli upea.

Näytin Janille talon ja hänkin piti siitä. Aloimme haaveilla siitä yhdessä ja suunnittelimme menevämme ensimmäiseen esittelyyn seuraavana sunnuntaina. Laskeskelimme todennäköisyyksiä sille että saisimme lainan järjestettyä ja vertailimme netissä eri lämmitysjärjestelmien vaihtamiskustannuksia. Minä opiskelin netistä kaiken mitä voi 60-luvun talojen vioista, jotta voisimme näytössä sitten kysellä kaikki oleelliset kysymykset. Onko tiiliverhoilussa ilma-aukkoja, missä salaojat menevät ja missä kunnossa talon katto on.

Sitten lauantaina aloin tarkistaa esittelyn ajankohtaa ja kauhukseni huomasin ettei ilmoitusta enää löydy. Selasin kaikki Hyvinkään omakotitalot läpi, eikä sitä todellakaan enää ollut niiden ilmoitusten joukossa. Joku oli ehtinyt ostaa sen pois. Kait. Olin ja olen ihan äärettömän pettynyt että emme päässeet edes katsomaan taloa. Ehkä se talo olisikin ollut sisältä aivan erilainen ja olisin muuttanut mieleni. Nyt minut vain tylysti erotettiin ihastuksestani.

Minä olen sellainen että innostun jostain asiasta ihan 110% ja pystyn kuvittelemaan kaikenlaista. Luon jonkin asian ympärille haavemaailman ja kiinnyn siihen. Sitten joudun pettymään kun asiat eivät syystä tai toisesta menekään ihan niinkuin haaveissa, kuten nyt. Yritän pitää mielessä että noin puoli vuotta sitten olin ihastunut yhteen domino-taloon joka oli myynnissä aivan meidän naapurissa ja olin aivan yhtä sydänsärkyneenä kun se myytiin. Uusia taloja tulee myyntiin ja on parempikin vielä vähän säästellä rahaa. On vain niin kiusaavaa olla vain muutaman askeleen päässä jostain sellaisesta mistä on haaveillut aina. Mutta ei tässä mikään kiire ole.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

29.10.2019

Näe minut sellaisena kuin oon


Kun jokainen meistä on oma brändi, jonka mielikuvia kirkastellaan pitkin eri somekanavia tulin miettineeksi millaisen kuvan olen antanut itsestäni. Yleensähän se julkisuuskuva on todella pelkistetty ja ne julkaisut eivät kerro koko kuvaa. Tänään haluan hieman tutkailla mitä olen teille vuosien saatossa itsestäni tullut väittäneeksi eri sosiaalisen median alustoilla ja mikä on se totuus niiden väitteiden rinnalla.

#ahmatti
Rakastan ruokaa. Musta on kiva kuvailla omia hamppariannoksiani, aina tarjota kahvia ja jotain herkkuja kun joku tulee meille kylään. Olen kuuluisa suklaasyömäri ja esimerkiksi viikonloppureissulla kavereiden kanssa oon se tyyppi joka mutustaa aamupalalla suklaata, karkkia tai munkkia.
Tämä on totta, mutta totuus on se etten tahtoisi olla ahmatti ja kärsin todella pahoista painokriiseistä. Nytkin olen parin kuukauden ajan yrittänyt syödä fiksummin ja lenkkeillä enemmän, eli en aina ole ahmattina.

#uranainen
Miksei ole olemassa mairittelevaa sanaa ihmiselle joka tekee rakastamaansa (useimmiten) työtä, jossa on mielestään hyvä ja kokee olevansa menestynyt? Minulle on tärkeää että varsinkin työkaverini ajattelevat että osaan hommani ja että minulta voi pyytää apua tarpeen tullen. Ja tietysti olisi ihan cool että ainakin asiakkaillani olisi uskoa minuun yrittäjänä.
Vaikka joitakin vuosia sitten ajattelin että olen varmaan meidän kaveriporukasta se cool uranainen, jolla on katse aina kiinni seuraavassa ylennyksessä ja kalenterissa merkittynä aina seuraava työmatka. olen nyt todella iloinen etten sitä todellakaan ole. En voisi kuvitellakaan elämääni pyörimässä vain työn ympärillä ja oikeasti prioriteettini on perhe ja ystävät. 

#laiskiainen
Jostain syystä minulle on tässä crossfitin ja triathlonin täyttämässä ilmapiirissä tärkeää osoittaa maailmalle että sohvaperunanakin on ookoo olla. Ihmisenä voi olla riittävä vaikka kävisikin vain silloin tällöin kävelylenkillä.
Vaikka kamppailenkin oman kehoni hyväksymisen kanssa, minusta on silti tärkeää näyttää muille että on olemassa elämää ilman ylenpalttista urheilua. Vaikka totuus on että olen hurahtanut lenkkeilyyn tämän syksyn aikana. Ihan parasta on käydä ystävän kanssa etälenkillä puhelinten välityksellä.

#kansainvälinen
Aiemmin haaveilin muuttavani ulkomaille ja olevani sellainen cool tyyppi joka palaa kotimaahan aina vain juhlapyhiksi, muistaa ulkoa eri lentoyhtiöiden aikataulut reitillään ja pitää lentokonematkustamista samassa spesialiteettiluokassa kuin meikä bussimatkaa. Sellaista musta ei onneksi kuitenkaan tullut, mutta pröystäilen edelleen mielelläni kielitaidoillani ja reissailen mielelläni muutaman kerran vuodessa.

#rohkea
Aina toivon että voisin olla vielä vähän rohkeampi; puhua kipeistä asioista avoimemmin, uskaltaa sanoa mielipiteeni suoremmin tai vaikka pukeutua vähän räikeämmin.
Totuus on se että olen henkilökohtaisempien kirjoitusteni tai hieman epäimartelevampien kuvieni julkaisun jälkeen aivan paniikissa ja rauhoitun vasta kun ensimmäinen tykkäys ilmestyy. Esimerkiksi kaksi edellistä kirjoitustani on olleet todella pelottavia ja ensimmäisen FOMO-julkaisun meinasin jo perua.

#sydämellinen
Kaikkein tärkeintä mulle on viestiä sitä ominaisuuttani mikä minulle on kaikkein tärkein. Haluan että ystäväni ja läheiseni pitävät minua lämminhenkisenä ihmisenä, jonka apuun voi luottaa ja jonka tietää välittävän.
Mutta valitettavan usein olen liian kiireinen nähdäkseni ystäviäni niin usein kun haluaisin. En myöskään saa aikaiseksi soittaa papalleni kovin usein.

Jokaisella asialla on aina kaksi puolta, mutta vain toinen puoli päätyy someen. Juuri nyt haluaisin keksiä keinoja tuoda myös näitä toisia puolia esille blogissa, instagramissa ja muualla somessa, jotta se kuva minkä minusta saa olisi aidompi.


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

24.10.2019

FOMO - vauvat ja perhe JATKUU


Sain tiistaiseen kirjoitukseeni niin paljon hyviä kommentteja ja niiden myötä uusia näkökulmia että päätin kirjoittaa aiheesta lisää. Jännitin tiistain kirjoituksen julkaisemista todella paljon, sillä pelkäsin sen tulevan väärin tulkituksi. Jännityksen pitäisi jo oikeastaan olla ennusmerkki siitä että nyt olen kirjoittanut jotain hyvää, sillä aina ne tekstit jotka jännittävät tuntuvat olevan sellaisia jotka herättävät ajatuksia ja kommentteja.

Jälleen kerran totean että ihminen on naiivi ja oman näkövinkkelinsä vanki. Kirjoitin siitä kuinka ilman lapsia, taloja tai avioliittoa tuntee olevansa välillä ulkopuolella tai muista jäljessä. Ystäväni heitti todella hyvän kommentin blogini Facebook-sivulla siitä kuinka sama kaava toistuu myös toisinpäin. Kun hankkii kaveriporukassaan ensimmäisenä lapsen tai suunnittelee häitä, ei ole ketään joka kävisi läpi sitä samaa ja siinäkin tilanteessa voi kokea olevansa ulkopuolella. En ollut tajunnut ajatella asiaa niin.

Ja kun sitä mietin, aloin ymmärtää myös sitä miksi ne ystäväni jotka ovat astuneet avioon, hankkineet omakotitalon tai saaneet lapsia toivoisivat niin kovin että ystävätkin tekisivät niin. Myönnän että olen tuominnut toisinaan ne hyväntahtoiset toiveet hieman painostaviksi aivan suotta. Jos vaihtaisin paikkaa heidän kanssaan, toivoisin minäkin että voisin vertailla ystävieni kanssa talojemme lämmitysjärjestelmiä, naureskella toisten vauvajutuille ja jakaa myös ne ikävät jutut joista ei ehkä kehtaa napista jollekin sellaiselle joka ei ole samassa tilanteessa.

Vaikka elämäntilanteissa olisi eroa, yhteisiä asioita löytyy ystävyksiltä aina. Työ, parisuhde, harrastukset, kiinnostukset, tulevaisuuden suunnitelmat ja jollei muuta niin muistot. Ihmisillä on myöskin mielettömän hieno kyky empatiaan; siihen että osataan asettua toisen henkilön tilanteeseen ja ajatella että jos tuo olisin minä, mitä minä tuntisin ja ajattelisin. Olen huomannut että jätän välillä avautumatta joistain ongelmistani niille ystävilleni joiden en usko pystyvän tarpeeksi samaistumaan ongelmaan, mikä on oikeasti todella suuri virhe. Erilaiset näkökannat kun voisivat tuoda asiaan uusia kulmia. Kuten tästä kirjoituksesta huomaamme.

Eräs ystäväni laittoi minulle tekstistäni viestiä Instagramissa ja päädyimme pohtimaan sitä, mistä se paine avioitumiseen, perheen perustamiseen ja oman kodin rakentamiseen tulee. Onko se ulkoista painetta, siitä että muut odottavat meidän olevan jossain vai jos olemme ihan rehellisiä itsellemme onko kyse siitä että itse ajattelemme että meidän pitäisi jo olla jossain. Mutta miksi me rakennamme itse itsellemme paineita, emmekä vain haistata pitkiä muiden paineille? Kaverini totesi siihen mielestäni todella hyvin että ei ulkoisia paineita pitäisi ottaa koska jokaisella on oma elämä ja sitä on tärkeää elää itselleen rehellisesti tehden niitä asioita jotka on itselle merkityksellisiä. Me elämme itseämme varten ei muita.

Kaikista saamistani viesteistä voisin siis koostaa tähän loppuun kolmen neuvoa meille paineisille ulkopuolisille: 1) luota empatiaan, aina löytyy jotain yhteistä 2) tämä elämä on sinun, kukaan muu ei voi sanella mitä sinun tulisi olla ja millon 3) kun tunnemme olomme ulkopuoliseksi pitäisi meidän muistaa ettemme ole ulkopuolisia yksin, meitä on monia ja myös siellä vastapuolella voi tuntua yksinäiseltä. En voi kiittää teitä kylliksi lukuisista kommenteistanne! On ihana saada tietää kirjoittavansa jotain mikä on herättänyt ajatuksia.

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

22.10.2019

FOMO - vauvat ja perhe


Olen saavuttanut elämässäni sen pisteen, kun tuntuu että kaikki muut ovat menossa naimisiin, hankkimassa omakotitaloja ja tekemässä vauvoja. Olen aina iloinen ystävien hyvistä uutisista, mutta kaksi askelta sen ilon perässä tulee joukko muita tunteita. Niistä ääneen puhuminen tuntuu kauhealta, vaikka uskon etten ole yksin.

Ensinnäkin iskee sellainen pieni kateus. Ei niinkään siitä itse uutisesta, vaan enemmän siitä että jollakin on ollut käsitys mitä haluaa, yrittänyt tavoittaa sen ja onnistunutkin. Itse olen vielä kovin hukassa, vaikka monet palaset elämässäni onkin kohdillaan. Kun olin sinkku, ajattelin että sitten on hommat kasassa kun se poikaystävä löytyy. Hölmö ajatus, sillä oikeasti siitähän syntyy vain lisää kysymyksiä. Jokapuolelta kysytään koska mennään naimisiin, eikö jo hankita lapsia ja mitenkä siinä rivitalokaksiossa mahtuu asumaan. Olen kateellinen siitä että joku on onnistunut vaientamaan ne kysymykset. Vaikka kai olen hieman naiivi, enkä näe että avioitumisen ja äitiytymisenkin jälkeen niitä selvitettäviä kysymyksiä riittää.

Kateuden jälkeen tulee pelko. Pelkään että jään jotain paitsi ja jonkin jutun ulkopuolelle; the fear of missing out. Välillä tuntee että juoksee minkä pystyy muiden odotusten ja elämänvaiheiden perässä. Olen elänyt jo sellaisen vaiheen, jossa olin elämäntilanteellisesti kaveripiiriäni jäljessä ja tiedän että silloin tulee todella yksinäinen ja ulkopuolinen olo. Se vaihe oli silloin kun lukion jälkeen kaikki parhaimmat kaverini pääsivät opiskelemaan, muuttivat toisille paikkakunnille ja itse pääsykokeissa epäonnistuneena menin motonetin kassalle. Silloin illanistujaisissa kaikki juttelivat opiskelujuttuja eikä minulla ollut lenkkiavaimen hintaa mielenkiintoisempaa kirjoitettavaa. Pelkään että se toistuu, kun en saa omista haaveistani selvää tarpeeksi nopeasti pysyäkseni muiden tahdissa.

Pelkään että lakkaan olemasta toivottua seuraa jos en jaa toisen elämäntilannetta. Juuri nyt pelkään että äitiytyneet ystäväni alkavat hengailla mielummin jonkun muun sellaisen kanssa jolla on hiekkalaatikon reunalla vahdittavaa. Mitä jos en koskaan haluakaan hankkia lapsia? Jäänkö silloin kaiken ulkopuolelle? Vaikka nykyaikaan yhä useampi ei koe vanhemmuutta omaksi jutukseen, silti se vanhemmuuden oletus on todella vahva. Ajatus siitä ettei kuuluisi joukkoon on pelottava.

Kateuden ja pelon jälkeen esiin puskee eräänlainen kärsimättömyys. On todella turhauttavaa olla siinä tilassa, ettei vielä tarkalleen tiedä mitä tahtoo eikä halua kiirehtiä mihinkään suuntaan. Näissä hetkissä kun pelkään jääväni muista jälkeen, minulle tulee hirveät paineet tietää. Niissä hetkissä muistaa aina sen että meillä naisilla on kello joka tikittää. Mies yrittää selittää että eletään hetkessä hei, kyllä ne asiat selviää mutta itse kuulee vain tiktaktiktak. Olisipa mies niin että ei olisi kiire päättää ja saisi olla raskausuteluiltakin rauhassa.

Kiirehtiminen ei auta ja oikeasti voin jäädä vaikka huomenna bussin alle. Asiat ei etene panikoimalla yhtään sen paremmin. Pitää vaan malttaa luottaa siihen että tosi ystävät pysyy lähellä myös eri elämäntilanteissa ja asiat selviää aikanaan.


FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

17.10.2019

7 x iloni aiheita


1. I LOVE ME
Huomenna karataan työkaverin kanssa pikkuisen aiemmin viikonlopun viettoon ja lähdetään Helsinkiin käymään I love me -messuilla. Itse en ole käynyt aiemmin kuin Habitare ja MP -messuilla joten odotan näitä messuja innolla, jos näistä oikeasti tarttuisi jotain mukaankin. Varsinkin kun huomenna sattuu olemaan myös palkkapäivä.

2. ARABIAN KIELI
Aloin jonkin aikaa sitten opetella Duolingo-sovelluksella arabian kieltä. Nyt vihdoin ymmärrän mitä Eat, pray, love -elokuvan päähenkilö tarkoitti sillä kun hän sanoi jokaisen italiankielen sanan olevan kuin pieni suklaakonvehti. Olen ihan hirvittävän innoissani siitä että olen oppinut aakkoset ja osaan lukea noita koukeroita. Toistaiseksi olen oppinut vain todella hyödyllisiä sanapareja kuten "avokätinen aviomies", mutta onneksi minulla on vielä kuukausi aikaa ennen kuin...

3. MAROKKO
Jätimme kesälomastamme viikon piristykseksi alkutalveen ja marraskuun puolivälissä lähdemme Janin kanssa viikoksi Marokon Marrakechiin. Odotan matkaa innolla ja ihan snadilla kauhulla; onhan kyseessä eksoottisin maa jossa olen kuunaan käynyt. Luvassa pitäisi olla kulttuurishokki, paljon hajuja ja melua, paljon kauniita puutarhoja ja kameliratsastusta. Toivottavasti myös hyvää ruokaa, eikä hepatiittiä.

4. TALOT
Ainahan minä olen ahkeraan pitänyt silmällä Oikotietä ja Etuovea sen toivossa että löydän makeita taloja, joita rakentaa simssissä. Nyt asp-tilini pullistuessa olen alkanut katsoa omakotitaloja uusin silmin. Omakotitalo on aina ollut suurimpia haaveitani, tai ylipäätään jonkin asumuksen omistaminen niin että voisi maalata seinät sen värisiksi kuin tahtoo, hankkia kirkkaan keltaisen eteisen ja porata tauluille koukkuja vaikka koko seinän täyteen jos mielii. Todella innostavaa että se voi olla mahdollista jo ihan pian.

5. TELKKARI 
Tällä hetkellä telkussa on kaikkea niin mielenkiintoista. Seuraan aktiivisesti Ensitreffit alttarilla, Suomen suurin pudottaja ja Vain elämää. Vähän toisella silmällä tulee katsottua Janin seuraamaa Australian Masterchefiä ja tietysti sydäntä lämmittää myös Netflixiin ilmestynyt Archerin 10-kausi. Nämä siis joka-aamuisen Ylen aamutv:n lisäksi.

6. LAHJAT PLAKKARISSA
Mulla on tuossa marraskuussa semmonen kiva rypäs kuin isänpäivä, Viivin synttärit ja Janin synttärit ja nyt ekaa kertaa mulla on jo kaikille lahjat plakkarissa ajoissa lokakuun puolella. Olen myös hankkinut joitain joululahjoja jo valmiiksi. Tunnen oloni ihan supersuorittajaksi (hetkellisesti; pääosin olen edelleen riittämätön). 

7. SYKSY
Olen niin fiiliksissä syksystä. Viikonloppuna ollaan menossa mökille haravoimaan ja on niin ihana laittaa kotipihaan valoja puihin. Odotan lautapeli-iltoja ja kynttilöiden polttelua. On myös ihanaa päästä käyttämään neuleita ja kaulaliinoja. Plussaa on myös se ettei lenkillä hikoile niin helpolla.

15.10.2019

En millään riitä.


Pitäisi herätä aamulla ennen auringonnousua, pestä hampaat, käydä lenkillä tai salilla, käydä suihkussa, syödä edellisiltana tehdyt tuorepuurot ja kasa hedelmiä, pukeutua persoonallisesti, laittaa hiukset ja meikata, polkupyöräillä töihin, naputella tomerasti tietokoneella töitä, käydä upeilla lounastreffeillä ystävän kanssa, tavoitella palkankorotusta tai ylennystä, polkea kaupan kautta kotiin, tehdä terveellistä kotiruokaa, syödä ruokapöydän ääressä, käydä syvällistä keskustelua kumppanin kanssa, vietää iltaa harrastuksen parissa, pysyä kärryillä uudesta tv-sarjasta, tsekata päivän osakekurssit, lukea iltateen ohessa aikakausilehteä, tsekata kavereiden instagram-storyt, jakaa hehkeä kuva instaan, vähän pinnailla pinterestiä, harrastaa fantastista seksiä, käydä suihkussa, pestä hampaat ja mennä ajoissa nukkumaan.

Olenko ainoa joka joutuu myöntämään, että tuntee todella paljon ulkopuolelta tulevia paineita tällä hetkellä? Tai rehellisesti sanottuna jo vuosia?

Olen terve, minulla on hyvinvoiva parisuhde, siisti koti, työ josta pidän, raha-asiani ovat kunnossa, paljon kivoja ystäviä joita näen säännöllisesti, kiva auto, minulla on aloitteleva yritys, paljon vapaa-aikaa, aktiiviset sometilit ja ulkomaan lomamatka näköpiirissä. Silti tuntuu että pitäisi olla jotain enemmän. Pitäisi olla enemmän seuraajia somessa, pitäisi ehtiä useammin kahville kavereiden kanssa, pitäisi urheilla enemmän ja pitäisi olla pirun paljon enemmän rahaa.

Olen luullut olevani ihminen joka ei paljon ulkopuolisista paineista piittaa, silti huomaan nykyään usein ajattelevani että jotain pitäisi tehdä ja kun kysyn itseltäni että onko se jotain mitä minä haluan tehdä, saan selville että se ajatus tuleekin jostain muualta. Minulla on siis sisäisiä ulkoisia paineita.

Oudointa on että en ole seurannut somea tai muita blogeja enää niin aktiivisesti. Silti ne paineet tuntuvat vain kasvavan. Mistä ne paineet tulevat, kun lähimmät ystävänikin elävät kuitenkin samanlaista epättäydellistä elämää?

Vai onko niin että siinä missä teinimpänä tunnettiin epävarmuutta siitä kuka on, nykyään aikuisempana tunnetaan vaan riittämättömyyttä? Riittämättömyyttä työntekijänä, riittämättömyyttä puolisona, riittämättömyyttä vanhempana ja niin edelleen?

FACEBOOK  /  BLOGLOVIN  /  BLOGIT.FI

10.10.2019

Ainoa asia jota kadun


Ainoa asia jota kadun, on se että kerran jätin kertomatta rakastamalleni ihmiselle tunteistani koska en uskonut olevani hänelle tarpeeksi tärkeä. En uskonut olevani tarpeeksi ihmeellinen. Miten monen ihastuksen kanssa niin onkaan käynyt; ei pelkästään minulle?

Kaikki se draama ja epävarmuus oli niin turhaa. Kun silloin olisi jo ymmärtänyt sen että ei ole mikään häpeä olla kiinnostunut toisesta, eikä sekään ole häpeä jos se toinen ei ole kiinnostunut samalla tavalla sinusta. Iso pettymys se toki on, mutta se pettymys on edessä jokatapauksessa. Sai sen totuuden sitten selville kuukausien vuosien haaveilujen ja tyttöjen kanssa spekuloinnin jälkeen tai kysymällä rohkeasti suoraan.

Kun mietin omaa elämääni, keksin helposti kourallisenkin (takuulla aliarvioitu määrä) ihastuksia joiden fiilikset eivät koskaan selvinneet mulle, sillä en koskaan uskaltanut ottaa todella selvää. Sitten voisi miettiä olisiko joku ollut muhun ihastunut salaa joskus ja jättänyt samoin kertomatta asiasta. Miten paljon näitä on mennyt meiltä ohitse?

Onko teillä tapana kääntää Afrikan tähti-pelin jälkeen ympäri ne jäljelle jääneet pelinappulat ja katsoa minkä takana oisi ollutkin rosmo ja minkä takana timantteja? Meillä on ja todella toivoisin että sellainen hetki tulisi elämänkin suhteen. Sitten joskus kun tämä elämä on ohi ja se elämän filminauha on katsottu. Että vielä lopuksi käännettäisi nappulat ja katsottaisi että missä olisi ollut mitäkin.

Olisi hauska nähdä olisiko se poika silloin tykännytkin samaan aikaan, kuka oli salaa harmissaan kun näki että vatvoin sen toisen pojan perään ja mikä tilaisuus olisi milloinkin ollut auki. Loppujen lopuksi saada tietää kaikki, silloin kun ei enää tarvitse pelätä vastauksia.

Vielä tärkeämpää se on toisinpäin. Ei se että minä saan tietää kuka minua rakasti, vaan se että nekin rakkaat joille en koskaan ehtinyt kertoa tunteistani saisivat edes silloin viimeistään tietää että mun pelinappulan toisella puolella oli iso, ujo sydän.

Uskon että kaikki menneet asiat, sekä hyvät että pahat, ovat tuoneet minut tähän hetkeen ja olen onnellinen juuri tässä. Siksi haluaisin sanoa että en kadu mitään, mutta silti toivon että olisin vastaisuudessa rohkea ja voisin kertoa kaikille rakkailleni rakkaudestani ennen Afrikan tähden loppua.

Olet rakas.