Siis onko mitään niin ihanaa ja samalla tuskallisen myötähäpeistä kuin se hetki kun lueskelee läpi vanhoja päiväkirjojaan? Ainakin mun päiväkirja jutut on ihan parhaita. Milloin ollaan ihastuttu mihinkin poikaan ja riudutaan rakkaudesta kun se ei mua huomaa. Päiväkirjan sivuille on raapusteltu sydämiä ja harjoiteltu uusia allekirjoituksia kunkin ihastuksen sukunimellä. Päiväkirjan sivuilta löytyy myös ystävyysdraamaa kun ystävät ovat uppoutuneet parisuhteisiinsa ja olen ollut helkkarin katellinen parisuhteesta ja kadotetusta ystävästä.
Minä olen kirjoitellut päiväkirjaa hajanaisesti. Kaivoin äsken ne kaapista muistojen laatikostani ja yllätyksekseni huomasin että niitähän on paljon. Olen ilmeisesti pitänyt suhteellisen säännöllistä kirjaa vuodelta 2005 vuoteen 2008 ja sitten satunnaisia merkintöjä 2009-2012. Rippikoulusta on olemassa hyvin tarkka erillinen kirjasensa johon kaikki on kirjattu miltei minuutilleen. Yllätyksekseni löysin jopa vihkosen johon olen pitänyt päiväkirjaa au pair-ajastani. Sitä en muistanut laisinkaan.
Lukioajoista olen kirjoitellut vain pätkitellen ja itseni (ja kaikkien ystävieni) hämmästykseksi erimerkiksi 7 vuoden ihastukseni ei ole saanut päiväkirjoissani kuin sivumainintoja. Olen ollut siis järkyttävän huono dokumentoimaan elämääni vaikka paljon olen siitä ylös raapustanutkin. Ja vuoden 2016 kevään jälkeen en ole enää kirjoittanut ylös mitään, paitsi tietysti tänne blogiin.
Blogi on kuitenkin aivan eri asia kuin päiväkirja, vaikka blogia tituleerataankin nettipäiväkirjaksi. Ei tänne voi kirjoittaa samalla tavalla kuin päiväkirjaansa. Täällä pitää miettiä keitä kaikki voi kutsua nimeltä, mistä tapahtumista viitsii kirjoittaa ja pitää jatkuvasti huomioida että aivan kuka tahansa pääsee tätä lukemaan. Toivoisin että voisin enemmän olla piittaamatta siitä seikasta, sillä jonkin aikaa päässäni on rullannut ajatus siitä miten hauska kirjoitus olisi luetella kaikki merkittävimmät ihastukseni ja kuinka ne ovat vaikuttaneet minuun. Mutta sehän olisi ihan tylsää jos ei mainitsisi nimiä tai tapahtumia, joten se ehkä jää haaveeksi.
Toivoisin todella paljon että olisin jatkanut satunnaista päiväkirjoittelua myös vuoden 2016 jälkeen. Varsinkin kun juuri silloin kävin lävitse suurinta elämän mullistustani ja koin suuria tunteita. Olisi jälkeenpäin mielenkiintoista palata niihin aikoihin, sillä oma mieli on paljosti pyyhkinyt turhaa tuskaa mielen roskakoriin. Olisi myös ollut todella kiva voida myöhemmin lukea kuinka löysin Janin Tinderistä ja kaikista niistä treffien jälkeisistä fiiliksistä. Valitettavasti niitä juttuja voi nyt kahlata vain mun ja Viivin WhatsApp-keskusteluhistoriasta.
Tästä harmistuksesta oppineena ostin viikolla uuden päiväkirjan ja alan kirjata satunnaisen säännöllisesti ylös elämääni. Ehkä sitä kiikkustuolissa haluaa lueskella muutakin kuin teinisekoiluja. Lisäksi haluan pitää päiväkirjaani pikkuisen sellaisena kiitollisuuspäiväkirjana josta meuhkattiin joku vuosi sitten, että muistaisi mikä milloinkin elämässä on hyvää. Ja ehkä, ehkä, se päiväkirja saisi myös innostettua tekemään asioita joista voisi ylpeänä kirjoitella.
Kuka tietää :)